TUIKKUIHIN TULI JA MURUISTA KIINNI!

Halusin tulla toivottamaan teille rentouttavaa viikonloppua! Itsenäisyyspäivä huomenna pysäyttää mukavasti, ei ole mitään tarvetta säntäillä joulupukin asioilla tai oikean väristen servettien perässä pitkin kaupunkia. Eiköhän sytytetä tuikkuihin tuli ja oteta taas niistä tärkeimmistä tiukka ote. Keskitytään siihen, millä oikeasti on merkitystä.

Yllä olevan kuvasarjan myötä vilautan myös yläaulan toista laitaa, jouluun viritetty lukunurkkahan pääsi eetteriin jo pari postausta sitten.  Isomummilasta pitkäaikaislainatulta TV-tasolta lähti televisio alakertaan vanhan tilalle (siitäkään ei sisustuskriisittä selvitty..) ja syksyllä hehkuttamani Mountain ABC -juliste sai sen päältä paikan. HO HO HO -kortti peittää tason pinnan elämän jälkiä sekä muistuttaa teitä vielä sunnuntaihin saakka pyörivästä VALO postcards -arvonnasta, johon ehditte vielä hyvin osallistua täällä. Bloggaaminen on tuntunut pitkästä aikaa taas luontevalta ja inspiroivalta ja koska te lukijat olette ne, jotka tekevät tästä harrastuksesta lopulta merkityksellisen, ajattelin viritellä iloksenne sunnuntaina uuden arvonnan käyntiin. Pysykäähän kuulolla!

JOULUVALAISTU LUKUNURKKA

Eilen kotipäivää viettäessä aurinko näyttäytyi sen verran, että valo riitti yläaulan kuvaamiseen. Pientä jouluista ilmettä olen sinnekin koittanut luoda. Instagramin puolella jouluvalaistu risu vilahtikin jo jokin aika sitten.  Hetken se ehti valaista olohuonetta, kunnes hoksasin viedä oksan yläaulaan, jossa se luo nyt tunnelmaa yötä päivää. Toimii samalla yövalona, kun pieniä sängynvaihtajia vaeltaa yöaikaan aulan poikki kaksin kappalein. Uashmaman XL-kokoisen säkin olin ajatellut laittaa joulukuuselle (tai sille männylle :), mutta saapas nähdä, raaskinko sitä enää tuosta siirtää. Tuskin.

Aulassa onkin tullut istuttua viime aikoina iltaisin, kun nukutushommissa ollaan edistytty sille asteelle, että sängyn reunalta voi jo poistua parin metrin päähän. Harvemmin kuitenkaan alakertaan saakka :). Seinille tekisi mieli laittaa jotain, nyt kun VIIMEIN seinät on tasoitettu ja maalattu. Eihän ne olleetkaan kyprokkipinnalla kuin vuoden... Mutta ehkäpä säästellään reiättömiä seiniä mahdollisille uusille asukkaille puolen vuoden päähän. Kohta kai pitäisi alkaa kauppaamaan noita huonekalujakin, kaikkea kun ei voida muuttoautoon mitenkään mukaan ottaa. Joten nautitaan nyt näistä suurin piirtein sisustetuista nurkista, vielä kun voidaan.

Ollaan muuten pikku hiljaa täällä maalattu valkoisia seiniä uudelleen, paikkailtu naulojen ja ruuvien jättämiä reikiä ja kirkastettu yleisilmettä. Tällä hetkellä on vuorossa olohuoneen takaseinä, joka oli vielä toissakesäisen tapetin repimisen jäljiltä viimeistelyä vailla. (Kaikkeen sitä silmä tottuu ja miten nää projektit meillä tuntuu aina hiukan kestävän?) Maalina meillä on ollut Tikkurilan täyshimmeä maali, sävyltään paperi. Mielestäni kaunis neutraali valkoinen, joka ei mielestäni taita mihinkään muuhun väriin erityisesti.

Mukavaa tiistain jatkoa sinne! Oletko jo muistaneet osallistua VALO postcards -arvontaan?

UUSIA KUVAKULMIA

Huomenta! Ensimmäinen loma-aamu kahteen kuukauteen, kun heräsin pirteänä jo kuudelta ja tunsinkin olevani ihan hereillä ennen kuin mistään kuului pikkuvarpaiden tepsutusta. Onkohan se merkki siitä, että loma on tehnyt tehtävänsä? Vai siitä, että tajusin mennä ajoissa nukkumaan ;)?! Kyllähän tämä opeloma tuntuu aina ihan loputtoman pitkältä. Työt ovat tulleet silloin tällöin jo uniin ja nyt pyörivät mielessä usein jo päivälläkin. Odotan jo mielenkiinnolla ensi viikolla alkavaa arkea ja uuden organisointia. Aamut tulevat olemaan paljon aikaisempia ja kiireisempiä ja päivät pidempiä kuin viime vuonna. Ehkäpä siis näiden aikaisten aamujen harjoittelut on jo hyvä aloittaakin. Työpaikkani  vaihtuu vähän etäämmälle, paikkaan johon mulla on aivan erityinen tunneside. Työkavereiksi saan entisiä kolleegoita, talo on siis tuttu työnkin puolesta, mutta myös entisiä opettajiani. Olenhan käynyt siellä oman koulutaipaleeni ensimmäiset yhdeksän vuotta. Harmi vain, että varhaislapsuuteni hoitotäti jäi juuri eläkkeelle ja oma äitikin on tehnyt samoin jo pari vuotta sitten :).

Mutta lomaillaan nyt vielä viikko kuitenkin ja kuten arjessa myös täällä blogissa aion tarttua hitusen  rästihommiin. Haasteet kuuluu mulla miltei aina tähän kategoriaan. En käsitä miten ne voivat olla niin takkuisia toteutettavia, vaikka haasteet ovatkin hauskoja ja niiden antajat sitäkin hauskempia. Tällä kertaa otin työn alle sisustusblogeissa kiertäneen uusien kuvakulmien haasteen. Viisi minuuttia ja viisi uutta kuvakulmaa. Sain haasteen sekä Sannalta Inspired by love -blogista sekä Marjalta Vaaleanpunaisesta hirsitalosta. Kiitos molemmille!  Haaste on lähtöisin Viljalta raikkaasta Muotoseikka -blogista.

 Näin kesällä tuntuu, että kaikki kuvakulmat kotoa ovat uusia, kameran kanssa ei tee kovin mieli sisällä heilua, kun elämä on siirtynyt ulos: pihalle, reissun päälle, mökille ja rannalle. Mutta muutaman raapaisu nyt ehkäpä jotain uuttakin tvistiä tänne.

Portaikkoa en ole tainnut meillä liiemmin kuvailla. No, koska ne nyt ovat vain portaat. Puu on lämpökäsiteltyö koivua. Talven pimeydessä rappuset tuntuvat joskus vähän tunkkaisilta, mutta toisaalta puu tuo mukavasti lämpöä muuten (ja erityisesti muiden mielestä) melkoisen valkoiseen yleisilmeeseen. Vauvat ovat kasvaneet jo siihen ikään, että portaiden alapäässä ei enää porttia tarvita, mutta yläpäässä vielä kauan. Makkarit sijaitsevat rappujen molemmin puolin yläkerrassa ja silloin tällöin tuossa aulassa hipsuttelee unenpöpperöisiä tyttösiä. Näen painajaisia siitä, että jompi kumpi kompastuu tuonne rappuihin.

Näillä helteillä alakerran siunauksena on kivilattia, joka pitää taloa melko viileänä. Yläkerrassa tuo siunaus on ranskalainen parveke ja avattavat ovet. Yläkerta on helteillä aikamoinen sauna, tänä kesänä ovia on saanut pitää huoletta auki läpi yön, montaa itikkaa ei sisälle ole eksynyt. Kiitos tuon parvekkeen tuuletan ja puistelen myös petivaatteita usein, joskus jopa päivittäin. Tuohon oviaukkoon voisi laittaa valkoisen ilmavirrassa hennosti hulmuavan valkoisen verhonkin. Toisi nukkumiseen ja erityisesti heräämiseen aivan uuden fiiliksen. En ole muuten ollenkaan pimennysverhoihmisiä, silläkin kustannuksella että lapset heräävät aina aamuauringon valoon. Sälekaihtimetkin jätän usein yöksi auki. Valoon herääminen on mun juttu.

Pari kuvaa vielä työhuoneesta. Siellä on elämä valaistunut valkoisen seinäpinnan myötä. Valkoisella on kyllä mainio vaikutus. Tuntuu nimittäin myös, että kapean huoneen maalattu seinä siirtyi samalla puoli metriä kauemmas. Kuva on otettu kodinhoitohuoneesta, josta oli alunperin ainoa ovi tähän huoneeseen. Huone oli meistä aina jotenkin omituisessa paikassa, eikä sinne juuri päiväkään paistanut. Esikoisen synnyttyä puhkaisimme seinän meidän aiemman makkarin, nykyisen leikkihuoneen puolelle ja laitoimme seinän tilalle lasiovet. Nyt valo virtaa läpi talon tässäkin päässä taloa. Kaikenkirjavat kansiot odottavat jo muuttoa uudelle työpaikalla. Ihana, että mulla on uudessa työpaikassa kunnolla tilaa omille töihin liittyville tavaroille, eikä niitä tarvitse pyöritellä pitkin kotia. Työhuoneen lisäksi vaatehuoneet ja varasto pursuavat näistä työkamppeista. Meidän työ kun on sellaista, että koskaan ei tiedä, mitä tarvitsee. Niinpä kaikenlaista on tullut vuosien saatossa säilöttyä :). 

Ja taisipa näistä kuvakulmista tulla ilmi myös se, miksi työhuoneen vanha valaisin siirtyi makkariin. Minä sydän Jielde. Kesäkuun alussa hyödynsin Stockmannin alekupungit ja palkitsin itseni vuoden täydennyskoulutusurakan päätöksestä sekä uudesta työpaikasta. Oon aika mestari itseni palkitsemisessa ;).

En nyt ole aivan kärryillä, mihin tämä haaste ei olisi jo eksynyt, mutta KodinKulmia, Piipadoo sekä At Marias ,olkaas hyvät!

MAANANTAIMOIKAT YLÄKERRAN AULASTA

Tänään on ollutkin pienoisia käynnistysvaikeuksia uuteen viikkoon. Ehdin jo vähän tottua suloisen joutilaisuuden tunteeseen, jonka viikonloppu sai aikaan. Ehdittiin kaikenlaista - yhdessä, osittain ja erikseen. Ensi viikonloppua odotan jo sitäkin. Helsingin reissu taitaakin nyt jäädä meiltä väliin, HARMI! Mutta kun lapset on luvattu mummolaan koko viikonlopuksi ja sitä niin tohkeissaan odottavat, niin ehkäpä osataan olla miehen kanssa kotonakin ihan kahdestaan ja keksitään jotain menoa täällä. Jää nähtäväksi, osataanko vielä :).

Tänään töiden jälkeen aurinko paistoi niin ihanasti, että sain napsattua muutaman kuvan meidän yläkerran aulasta. Sieltä, missä remontti on tasan samassa pisteessä kuin se oli viime syksynä. Tutut jo varmaan ajattelevat, että ei ne sitten saa mitään aikaan tuon tilan kanssa. Itsehän keskeneräisyyteen on ehtinyt jo vallan sokeutua. Ei ole hämärän talven aikaan paljon vaivannut kyprokkipinnalla olevat seinät. Lähinnä olen ollut vain iloinen, että ainakin se masentavan tunkkainen raitatapetti on historiaa, minkä syksyllä neliösentti kerrallaan sain seinästä irti. Eikä ole tuo keskeneräisyys paljon haitannut sisustusta. Tilaan on kertynyt lähinnä kaikki sellainen, mille ei ole löytynyt paikkaa muualta kodista. Ikean Vågöt siirtyvät kesän tullen ulos ja sitä myöten tilan sisustus menee taas uusiksi. Mutta tovi mennään vielä näillä.

Ja vihreä kyllä tuo eloa tilaan kuin tilaan, oikein erityisesti tälläiseen ikkunattomaan pieneen koloon. Perunanarsissi otti parissa päivässä ihan urakalla pituutta ja avasi kaikki nuppunsa, vaikka ajattelin, että tuolla hämärähkössä tilassa se varmasti säilyy ainakin palmusunnuntaihin saakka. Eipä tullut mieleen, että meidän uunin hormi kulkee tuossa vieressä ja lämmittää ylhäälläkin ihan mukavasti.

PS. Olen ajatellut myydä Riviera Maisonin World Map -valaisimen 100e hintaan (ovh 180e, ostettu muutama vuosi sitten Helsingin RM-liikkeestä), joka yläaulan katossa roikkuu (näkyy  paremmin esim. näissä kuvissa KLIK) ja hankkia tilalle jonkin kevyemmän version. Jos olet kiinnostunut tuosta valaisimesta, niin laita viestiä sähköpostiin. Valaisin on mahdollista saada roikkumaan paljon alemmaksikin pitkän riimumaisen ketjun varassa ja mielestäni pääsisi näin paremmin oikeuksiinsa.

TUOLILEIKKI OSA 2

No ohoh, tulihan vedettyä monta päivää lonkaa tämän majasen kanssa.

Eikä mulla nytkään oikeastaan mitään sen kummempaa, tulin teitä uskollisia päivittäisiä

lukijoita moikkaamaan. Joskus tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa, saati että tässä

harmaudessa olisi huvittanut tarttua kameraan. Ja lisäksi aika ajoin tämä touhu tuntuu muutenkin

aivan päättömältä ja naurettavalta ajantuhlaukselta.

 Silloin on varmaan ihan inhimmillistä antaa jutunjuuren hautua.

 Itse en myöskään ole kovin etevä ennakoimaan juttujani, niin että osaisin kirjoitella tänne juttuja jemmaan ja
 julkaista niitä tasaiseen tahtiin. Silloin kun mulla välähtää, niin usein kuulette siitä jo samana iltana.  

Tänä iltana näätte pienen väläyksen meidän yläkerran aulasta,

muistanette varmaan sen pintarempan alla olevan aulan, jonne kyselin teiltä viisaammilta sisustusvinkkejä ja joihin en ole vielä kommentoinut sanallakaan! (Ne ovat kyllä muhineet hyvin mielessä, erityisesti yksi matto ;). Aulan seinät ovat edelleen tasoittamatta ja maalaamatta, inspistä ei ole riittänyt tuohon ensimmäiseen. Ehkä odotan salaa, että mies heltyisi tuon homman hoitamaan.
Mies on piruuttaan päättänyt, että se joka leikin keksii se leikin leikkiköön.
Että rouva on vaan hyvä ja remontoi ihan rauhassa, jos siltä tuntuu.
Voihan se olla, että tästä vielä sisuunnun ;).

Sisustuspuuhiahan tuo keskeneräisyys ei ole estänyt. 

Viikonloppuna pelastin lumen alta meidän terassivågöt, pesin kesän tomuista

ja vein yläkertaan testattavaksi. Saavat olla talven siinä.

Aulan harmaa nojatuoli siirtyi meidän makkariin, kun siellä vapautui tilaa viime postauksessa nähtyjen pinnatuolien paikalta. 

Kartellin Stone-jakkarakin on vaeltanut täällä nurkasta toiseen löytämättä oikeaa paikkaansa, joten se sopiikin nyt tuohon tuolien väliin pikkupöydäksi lyhtyä tai glögimukia vartioimaan. Naamioin tuota "auringonottopaikkaa" vähän talveen istuvammaksi eteläafrikkalaisen vuorikauriin "peränahkalla" (Miksihän tuota pitäisi oikeasti kutsua :)?) ja eräästä ilomantsilaisesta autiotalosta löytyneellä suksella, jonka olen saanut lahjaksi. Näillä mennään, mutta mikäpäs on mennessä.

Ehkäpä virittäydyn tässä taas blogitahtiin ja kuulette jotain muutakin vielä viikonlopun aikana.

Mahtavaa kun jaksatte pysyä linjoilla!

SISUSTUSVINKKEJÄ OTETAAN VASTAAN

Moikka ja sateista sunnuntaiaamua tien päältä,

perjantaina jo tätä postia näpyttelin, mutta ehkä ihan hyväkin, että

akku sanoi omasta läppäristä zip ja nyt vasta sain aikaan uuden yrityksen.

Vietettiin minilomaa Vuokatissa, milläpäs muullakaan kuin omalla nelipyöräisellä styroksikopperollamme. 

Retkeilyä ja lasten uittamista Katinkullan kylpylässä. Kainuun ruskan ihmettelyä ennen kaikkea.
 Wau, mitä väriloistoa!! Siinäpä se.

Koitin nykiä Habitare-naruistakin, mutta auton nokka kääntyi kuitenkin pohjoiseen.

Hyvä niinkin.

No mutta sitten itse aiheeseen. Meidän yläkerran aulassa on muhinut seinien pintaremontti, 

jota hidasti todella huonosti irtoava tapetti. 

Mulla meni hermot aika monesti ennen kuin sain viimeisenkin neliösentin seinästä irti. 

Seinien tasotuksen jälkeen pääsen maalaamaan ja

sitten viimein sisustelemaan. Katto ja lattia maalattiin jo viime syksynä valkoiseksi.

 Ajatuksissa on valkoiset seinät, jotka valaisisivat huonetta hieman enemmän,

koska tilassa ei ole yhtään ikkunaa. Valo tulee huoneeseen aulan molemmin puolin sijaitsevista

makuuhuoneista. Aulassa on tällä hetkellä nojatuoli, telkkari, mummolasta tuotu tv-pöytä ja Riviera Maisonin World Map -valaisin. 

Tuon valaisimen myyn mielelläni, jos joku siitä haluaisi kauppaa hieroa. 

Valaisin pääsisi paljon paremmin oikeuksiinsa isommassa tilassa ja niin, 

että se voisi roikkua alempana.. 

 

 Aula kuvattuna meidän makkarista päin:

Ja tyttöjen makkarista päin:

Kaipailisinkin nyt sieltä ruudun toiselta puolelta hyviä vinkkejä, miten tuosta aulasta tulisi kiva.

Paljonhan siihen ei mahdu, eikä ole tarvettakaan mahduttaa. Mitä lattialle, mitä seinille.

Omia ideoitakin on muutama, mutta olisi hauska kuulla, miten sinä tilaa käyttäisit.

Kaikki ideat on tervetulleita!!

TARINOITA YLÄKERRAN AULASTA

Syksyllä teimme yläkerrassa pintaremppaa ja makkarien lisäksi maalasimme katon ja lattian myös 

makkareiden väliin jäävästä "aulasta".

No paremminkin pieni telkkarin katseluun ja lueskeluun passeli kolo käytävän varrella. 

Joka tosin tuntuu entistä isommalta, kun valokuvien alta hävisi iso sohva leikkihuoneeseen ja pintojen valkaisu toi tilaan lisää valoa.

Nyt sitten harmittaa, kun ei tullut samaan pintaremonttiin otettua tuota raitatapettia seinältä.

Samaista tapettia oli myös leikkihuoneen Hampuksen tilalla ja keittiössä leveämpänä versiona.

Haluaisin nyt lopuistakin eroon ja valkoista maalia tilalle. Alan nähdä tapetin pian punaisena!

Inspistä ja ylimääräisiä tunteja siis odotellessa.

Kuvakollaasissa on meidän reissukuvia ajalta ennen lapsia. Sitä voisikin hieman päivittää.

Katossa killuu napakymppiostos (not..) muutaman vuoden takaa. 

RM:n World map -valaisin, joka ei ole löytänyt paikkaansa oikein mistään.

Nojatuoli on ikivanha ikealainen, miehen peruja.

Kartellin Stone-jakkara (lasten suosikki!) taas siirtyi alakerrasta viettämään tänne rauhallisempia päiviä.

Vanhan suksen saimme toissa jouluna mieheni siskolta.

Hän pelasti suksen vanhasta autiotalosta, joka laitettiin sittemmin maantasalle.

 Suksen pari löytyy heidän omasta eteisestään. Lehtikassi on äitini virkkaama ja 

Pentikin "talvipuun" sain joitakin vuosia sitten isältäni (!) joululahjaksi.
 Se lähteekin pian varastoon kesäksi.

Telkkaripöytä on herättänyt PALJON keskustelua meidän perheessä, mikä yltyi syksyllä jo melkein "pöytä tai minä" -asteelle,

 mutta siinä se vieläkin nököttää ja edelleen olemme onnellisesti aviossa :)

 Toin pöydän mummolastani, kun kaikessa kamaluudessaan se oli niin kovin symppis. 

Pöytä on mummini toisen aviomiehen peruja. 

Mummi meni uusiin naimisiin vielä vanhoilla päivillään reilusti yli 70-vuotiaana. Aika herttaista.

Uusimmat jutut aulassa on tuo Ikean kahdeksan euron lukuvalo ja 

eteläafrikkalaisen vuorikauriin peränahka. 

Appiukkoni kävi viime keväänä sen itse metsästämässä. 

En ole ihan varma, mitä mieltä siitä olen. Kaurisressukka..

Minusta on ihanaa, että tavaroilla on tarina tai niihin liittyy jokin pienikin muisto matkan varrelta. 

Tässä huoneessa on nyt jos jonkinnäköistä tarinaa ja muistoa.

Strring pocket- hyllyn tavarat muistuttavat mm. hyvästä ystävästä, maisterin papereista ja siitä,

 että kennopaperipallojen itsetekeminen ei ole kovin kannattavaa.

Pieni surffaripoika muistuttaa taideostoksista kuvataiteilijan itsensä vaatehuoneessa.

Ja ehkä se tarina, mistä tulen saamaan kuittailuja lopun elämääni liittyy tuohon itse hyllyyn.

Hyllytilaus tehtiin viime keväänä, kun kuopuksen raskaus oli jo 11 päivää yli lasketun. 

Ensimmäisten kovempien supistusten tultua kahdeksan aikaan illalla tuli hätä,

 että ne hyllyt on tilattava muuten nyt!

Nettikaupassa oli puolille öin ale ja minä onneton olin onnistunut lukitsemaan pankkitunnukseni.

Mies naputteli nöyrästi tilauksen omalta tililtään ja sitten lähdettiin synnärille.

 Hihi. Mutta nytpä on meillä hyllyt..!
Tämä toinen löysi paikkansa vasta pari viikkoa sitten täältä aulasta. 

Tälläistä täältä tänä yönä. 

Ulkona on kamala lumimyräkkä ja meidän isompi martta puhelee unissaan tuolla aulan toisella puolella. Nyt jos nukkumaan itsekin!