TÖISSÄ JA TYÖPÖYDÄLLÄ

Voihan mahtavaa, mikä päivä! Ulkona tarkeni tänään jo paitasillaan ja mitäpäs suomalainen muuta pitäisi Britanniassakaan enempää lähestyvän kesän merkkinä kuin koivun lehtien kasvua, huolimatta kaikesta siitä kukkaloistosta, mikä aloitti tulemisensa jo tammikuussa. Ja ne koivuthan ovat jo pienillä lehdillä ainakin meidän pihalla, joten kesä ei voi olla enää kaukana.

Päivässä oli erityistä myös se, että olin tänään töissä! Juhuu, tätä työntekoa on valmisteltu jo loppusyksystä saakka ja kaiken paperinpyörityksen kanssa prosessissa meni näinkin kauan. Ja kyseessä on siis ihan vain vapaaehtoistyöt tyttöjen koululla kahtena aamupäivänä viikossa. Mietin vain, minkähänlainen prosessi lienee aloittaa ihan oikea leipätyö täällä sitten mahdollisesti aikanaan? Tällä hetkellähän minulla ei muita vaihtoehtoja oikeastaan ole, liikkumavaraa töihin on juurikin tuon aamupäivän kahden ja puolen tunnin verran, kun nuorimmainen on koulussa.  Mutta vaikkakin noin vähistä työtunneista on kysymys, enkä hommastani saa penniäkään palkkaa, on todella mielenkiintoista ja mukavaa tarrata edes tämänkin verran työnsyrjään kiinni ja päästä tutustumaan brittiläiseen koulusysteemiin vähän lähempää, Mrs Meikäläisenä. Voi kuulkaa, erojahan on huomattu tässä vanhemmankin roolissa jo lukuisa määrä ja kylläpä vaan tänäänkin taas salaa hymyilytti, kun välitunnilla lapset eivät päässeet nurmikolle pelaamaan palloa ennen kuin välituntivahti oli omalla kädellään ensin testannut, oliko maa riittävän kuiva pelaamiseen. Voi sitä lasten riemua, kun nurmi oli todettu kuivahkoksi. Toinen välituntivahdeista pyöritteli puolestaan ihmeissään päätään, kun Suomesta ja suomalaisesta koulusta kysellessään satuin mainitsemaan, että Suomessa innokkaimmat saavat pelata jalkapalloa lumihangessa kahdenkymmenen asteen pakkasellakin. " Did you say minus twenty?!?"

Mutta eikös olekin vähintään loogista tälläisenä suurena työnteon päivänä kuvata blogiin palanen kodin työskentelytilaa? Näistä vapaaehtoishommista ei tosin työtä kotiin kannettavaksi riitä, joten saan jatkossakin pyhittää tuota pöytää enimmäkseen sekalaiselle kotityölle. Tänään fiilistelin sen ääressä uutta aarrettani.

Mulla on viimein uusi läppäri, jolta tätäkin postausta teille kirjoittelen. Ei pätki, jumita eikä hurise turhaan, ei tarvitse olla piuhassa kiinni kuin ladatessaan! Tovin hankintaa vastustettuani, en voi olla enempää tyytyväisempi, että mies sitten viikonloppuna otti ja lähti ostoksille. Olin jo unohtanut, miltä tuntuu kirjoittaa toimivalta koneelta. Ja kylläpä saikin ukkokulta erityismaininnan, kun oli pyytämättä hommannut vieläpä ihan oikeanvärisen koneen. Kyllä kelpaa nyt postailla! Mikäs sitä koneissa ylipäätään enempää merkkaisi kuin että sopivat sisustukseen ;)? Vähän tämä harjoitteluttaa vielä, brittinäppikseltä kun ei äät ja ööt löydy arpomatta. Jospa tällä taas porskuttaisi jonkun vuoden. 

Työpöydällä lojuu myös yksi keittiön seinälle aikomistani palmuvalokuvista, jotka vihdoin ja viimein sain kehitettyä valokuvajulisteeksi. Eihän siinäkään prosessissa kestänyt kuin melkein puoli vuotta. Julisteet odottavat sopivia kehyksiä vielä. Täytyy tsempata, ettei niiden "löytymisessä" kestä taas yhtä kauan. Instagramissa vilautinkin jo viikonloppuna kahta muuta julisteista mallattuna keittiön seinälle. Itse tykkään niistä tosi paljon ja niiden myötä keittiön valkoiseksi maalattu seinä saa viimein viimeistellymmän ilmeen. Jotain tekisi mieli askarrella myös tuosta marmorikuosisesta lahjapaperista.

Mutta nyt hei, lenkille lompsis! Uskaltaa hyvin lähteä tuonne pimeään juoksemaan etenkin nyt, kun kuningatar parkkeerasi yhden sotalaivoistaan jo toistamiseen tuohon meidän talon edustalle. Tosin, en tiedä, pitäisikö olla ennemminkin huolissaan, kun laivan etutykki osoittaa juuri meidän parvekkeelle?! Aika kärkästä maahanmuuttajakeskustelua tunnutaan täälläkin käytävän.

Tälläisissä sekalaisissa mutta hyväntuulisissa tunnelmissa tänään, mukavaa alkanutta viikkoa sinne itse kullekin! 

/// Workspace today. Celebrating my new volunteer job and new laptop :).

                                                                            

PERJANTAIGARDEROBI JA KOTIÄITIKIPUILUA

Myöhäistä perjantai-iltaa! Täällä on ollut aika mukava perjantai. Pienemmänkin koulun aloituksen myötä olen saanut nyt kahtena aamuna pari tuntia omaa aikaa. Aivan taivaallista. Olin jo kauan sitten päättänyt käyttäväni nämä aamut urheiluun. Ettei illalla tarvitse sitten arpoa miehen kotiuduttua, että jaksaisko vaiko eikö jaksais. Miten hyvä fiilis syntyykään, kun arkisena aamuna on kymmenen jälkeen jo treenit tehtynä. Loppupäivä aikaa ja treenin jäljiltä erityisesti hyvää mieltä ja energiaa kaikelle muulle.

 

Olen päättänyt pyristellä irti siitä ajoittain vaivaavasta suorittajaihmisen huonosta omatunnosta, että munkin pitäis olla töissä. Kun kaikki muutkin ja että mitähän ne ihmiset oikein ajattelee, kun tällä lailla kotona lorvailen. Mutta silti täytyy myöntää, että pieni, eikä niinkään pieni kateuden pistos käväisee mielessä, kun joka aamu näen nuo sydämelliset opettajat selvästi lempihommissaan ottamassa lapsia vastaan. Minunkin pitäisi vaihtuu tunteeseen minäkin niin haluaisin. Muistelen entisiä oppilaitani ja tulee lämmin mieli, vaikka ei aina niin kuin Strömsössä mennytkään. Silti ne mulle vielä haluaa skypetellä koulusta. Sitten taas muistan, mikä on mun rooli tänä vuonna. Olla erityisesti noiden omien pikkuruisten tuki ja turva, rento ja kiireetön äiti. Kerrankin aina kotona, se tuntuu uskomattoman hyvältä ja tärkeältä. Nyt on jo olosuhteidenkin pakosta hyvä näin, töihin ehdin vielä kyllä.

 

 

Mutta sitten, aamutreenien ja kipuilun kautta vaatekaappiin. Syksyn varalle sinne on kertynyt parit jutut. Vaikka kesää on täälläkin vielä vähän jäljellä ja auringon paistaessa sää tuntuu melkein helteiseltä, niin silti Espanjasta jemmattujen chinojen syksyinen vihreä tuntuu ajankohtaiselta. Sopivat kivasti valkoisen yläosan kanssa. Postilaatikosta taas löytyi muutama päivä sitten kaunis sinipohjainen kukkahuivi, jollaista olin jo pitkään etsinyt. Huivi on SOL 13 -Millan käsityötä. Ihan uniikki laatuaan ja niin kiva kolmio kaulalle kiepautettavaksi. Pallerot tuo oman hauskan juttunsa siihen. (Huivi olisi oikeasti ihan justiinsa ihana opehommiin!)Tälläisellä varustuksella mentiin siis tänään lenkin jälkeiseen loppupäivään.Viileään tuuleen vielä neuletakki lisäksi.

 

Ja niin kuin kuvista näkyy, olen saanut viimein myös entisestä kodista tutut Muuton Dotsit ja Hayn Gym Hooksit seinälle. Makkarin tyhjälle seinänpätkälle siirsin myös kaveriksi Iina Vuorivirran Vino-peilin ja nuo paikkaa vailla olevat säilytyslaatikot näyttävät siltä, kuin olevinaan kuuluisivat asetelmaan. Pallerot ja rinkulat kiinnitin reikiä välttääkseni taas taulutarroilla kiinni ja hyvin ovat seinällä pysyneet!

Nyt kiristää chinojen nappi sen verran, että taidan lähteä sängyn pohjalle sulattelemaan. Keräilin nimittäin tänään vaimopisteitä ja kokkasin perjantai-illan kunniaksi jotain muuta kuin makaronilaatikkoa. Menusta ehkä lisää huomenna.

Ennen sitä, näiden monien monituisten ajatusten siivittämänä, mukavaa viikonlopun aloitusta! Meillä ei ainakaan ole sen kummempia suunnitelmia. Vielä.
 

PS. Poistin nämä kuvat ja postauksen jo päivällä. Koska housut olivat niin ryppyiset. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Tähänkö ollaan tultu, että housutkin täytyisi näitä juttuja varten silittää? Ihan oikeasti olin ne kyllä olevinaan jo kertaalleen silittänyt, mutta en nähtävästi turhan tarkasti :D.

 

UUSIA KUVAKULMIA

Huomenta! Ensimmäinen loma-aamu kahteen kuukauteen, kun heräsin pirteänä jo kuudelta ja tunsinkin olevani ihan hereillä ennen kuin mistään kuului pikkuvarpaiden tepsutusta. Onkohan se merkki siitä, että loma on tehnyt tehtävänsä? Vai siitä, että tajusin mennä ajoissa nukkumaan ;)?! Kyllähän tämä opeloma tuntuu aina ihan loputtoman pitkältä. Työt ovat tulleet silloin tällöin jo uniin ja nyt pyörivät mielessä usein jo päivälläkin. Odotan jo mielenkiinnolla ensi viikolla alkavaa arkea ja uuden organisointia. Aamut tulevat olemaan paljon aikaisempia ja kiireisempiä ja päivät pidempiä kuin viime vuonna. Ehkäpä siis näiden aikaisten aamujen harjoittelut on jo hyvä aloittaakin. Työpaikkani  vaihtuu vähän etäämmälle, paikkaan johon mulla on aivan erityinen tunneside. Työkavereiksi saan entisiä kolleegoita, talo on siis tuttu työnkin puolesta, mutta myös entisiä opettajiani. Olenhan käynyt siellä oman koulutaipaleeni ensimmäiset yhdeksän vuotta. Harmi vain, että varhaislapsuuteni hoitotäti jäi juuri eläkkeelle ja oma äitikin on tehnyt samoin jo pari vuotta sitten :).

Mutta lomaillaan nyt vielä viikko kuitenkin ja kuten arjessa myös täällä blogissa aion tarttua hitusen  rästihommiin. Haasteet kuuluu mulla miltei aina tähän kategoriaan. En käsitä miten ne voivat olla niin takkuisia toteutettavia, vaikka haasteet ovatkin hauskoja ja niiden antajat sitäkin hauskempia. Tällä kertaa otin työn alle sisustusblogeissa kiertäneen uusien kuvakulmien haasteen. Viisi minuuttia ja viisi uutta kuvakulmaa. Sain haasteen sekä Sannalta Inspired by love -blogista sekä Marjalta Vaaleanpunaisesta hirsitalosta. Kiitos molemmille!  Haaste on lähtöisin Viljalta raikkaasta Muotoseikka -blogista.

 Näin kesällä tuntuu, että kaikki kuvakulmat kotoa ovat uusia, kameran kanssa ei tee kovin mieli sisällä heilua, kun elämä on siirtynyt ulos: pihalle, reissun päälle, mökille ja rannalle. Mutta muutaman raapaisu nyt ehkäpä jotain uuttakin tvistiä tänne.

Portaikkoa en ole tainnut meillä liiemmin kuvailla. No, koska ne nyt ovat vain portaat. Puu on lämpökäsiteltyö koivua. Talven pimeydessä rappuset tuntuvat joskus vähän tunkkaisilta, mutta toisaalta puu tuo mukavasti lämpöä muuten (ja erityisesti muiden mielestä) melkoisen valkoiseen yleisilmeeseen. Vauvat ovat kasvaneet jo siihen ikään, että portaiden alapäässä ei enää porttia tarvita, mutta yläpäässä vielä kauan. Makkarit sijaitsevat rappujen molemmin puolin yläkerrassa ja silloin tällöin tuossa aulassa hipsuttelee unenpöpperöisiä tyttösiä. Näen painajaisia siitä, että jompi kumpi kompastuu tuonne rappuihin.

Näillä helteillä alakerran siunauksena on kivilattia, joka pitää taloa melko viileänä. Yläkerrassa tuo siunaus on ranskalainen parveke ja avattavat ovet. Yläkerta on helteillä aikamoinen sauna, tänä kesänä ovia on saanut pitää huoletta auki läpi yön, montaa itikkaa ei sisälle ole eksynyt. Kiitos tuon parvekkeen tuuletan ja puistelen myös petivaatteita usein, joskus jopa päivittäin. Tuohon oviaukkoon voisi laittaa valkoisen ilmavirrassa hennosti hulmuavan valkoisen verhonkin. Toisi nukkumiseen ja erityisesti heräämiseen aivan uuden fiiliksen. En ole muuten ollenkaan pimennysverhoihmisiä, silläkin kustannuksella että lapset heräävät aina aamuauringon valoon. Sälekaihtimetkin jätän usein yöksi auki. Valoon herääminen on mun juttu.

Pari kuvaa vielä työhuoneesta. Siellä on elämä valaistunut valkoisen seinäpinnan myötä. Valkoisella on kyllä mainio vaikutus. Tuntuu nimittäin myös, että kapean huoneen maalattu seinä siirtyi samalla puoli metriä kauemmas. Kuva on otettu kodinhoitohuoneesta, josta oli alunperin ainoa ovi tähän huoneeseen. Huone oli meistä aina jotenkin omituisessa paikassa, eikä sinne juuri päiväkään paistanut. Esikoisen synnyttyä puhkaisimme seinän meidän aiemman makkarin, nykyisen leikkihuoneen puolelle ja laitoimme seinän tilalle lasiovet. Nyt valo virtaa läpi talon tässäkin päässä taloa. Kaikenkirjavat kansiot odottavat jo muuttoa uudelle työpaikalla. Ihana, että mulla on uudessa työpaikassa kunnolla tilaa omille töihin liittyville tavaroille, eikä niitä tarvitse pyöritellä pitkin kotia. Työhuoneen lisäksi vaatehuoneet ja varasto pursuavat näistä työkamppeista. Meidän työ kun on sellaista, että koskaan ei tiedä, mitä tarvitsee. Niinpä kaikenlaista on tullut vuosien saatossa säilöttyä :). 

Ja taisipa näistä kuvakulmista tulla ilmi myös se, miksi työhuoneen vanha valaisin siirtyi makkariin. Minä sydän Jielde. Kesäkuun alussa hyödynsin Stockmannin alekupungit ja palkitsin itseni vuoden täydennyskoulutusurakan päätöksestä sekä uudesta työpaikasta. Oon aika mestari itseni palkitsemisessa ;).

En nyt ole aivan kärryillä, mihin tämä haaste ei olisi jo eksynyt, mutta KodinKulmia, Piipadoo sekä At Marias ,olkaas hyvät!

AJATUKSIA JA AVOKADOSMOOTHIETA

 

Jihuu, työviikko hujahti taas sellaisella vauhdilla ohi, että pian on aika pakata opiskelukassi ja suunnata vielä illaksi ja huomiseksi opiskelemaan. Tässä välissä pieni huili -  siemailen sohvalla avokadoista välipalaani ja mietin syksyä tähän saakka. Työnkuvani on tällä hetkellä melkoinen sillisalaatti, täysin positiivisessa mielessä tosin. Samat nurkat ja naamat eivät ehdi käydä liian tutuiksi, kun vaihtuvat tiistaista keskiviikkoon täysin ja työpäivienkin sisällä noin tunnin välein :). Tällä viikolla olen tajunnut, miltä tuntuu käydä töissä niin, että iltaisin ei ole rättipoikkipuhki eikä ainut mielessä pyörivä osoite ole sohvannurkka. Kun töistä pyöräilee hyvissä ajoin iltapäivällä kotiin, keittää kahvit ja nauttii myöhäisen lounaan. Ehtii siivota ja silitellä kotia siistimmäksi, jotta illalla on sitten taas, mihin levitellä. Miettiä ja tehdä omia opiskelutehtäviä. Hakea tytöt silti ajoissa päiväkodista, heti päiväuni- ja välipala-ajan jälkeen. Kun aikaa ja energiaa jää työpäivän jälkeen perheelle ja itselle, ystäville. Kotihommat eivät maistu puulta ja tyttöjen kanssa on mukava leikkiä. Illalla tyttöjen mentyä nukkumaan jaksaa vielä kipaista lenkille, saunoa, tehdä käsitöitä tai kirjoitella blogia. On virtaa yksinkertaisesti ajatella, lukea jopa sisustuslehti kannesta kanteen läpi nukahtamatta. Eikä ole kiire mennä paniikissa nukkumaan, vain että huomenna taas jaksaisi. Tämän tajuaminen tekee aika onnelliseksi. Tuntuu, että tein töiden suhteen oikean valinnan. Toki olisin voinut valita kotiäitiydenkin, mutta myös pidemmän työmatkan ja suuremman vastuun. Tämä ratkaisu tuntuu hyvältä päätökseltä tässä ja nyt, tässä elämäntilanteessa. Ensi vuonna voi ja ehkä saakin olla sitten taas toisin.

Sellaiset oli ajatukset ja sitten siihen avokadosmoothieen. Kööpenhaminan Tivolissa tilasin eräästä kahvilasta herkullisen avokadosmoothien. Maku jäi mukavasti muistiin, joten koitin sotkea itse samanlaisen. Ja aika lähelle pääsin. Koitin googletellakin erilaisia avokadosmoothieita, moneen tuli jugurttia ja kokeilin sellaistakin, ja siihen tivolilaiseen verrattuna se maistui melko terveelliseltä ;). Tällainen tuli minun reseptistäni. Pähkinöitä kylkeen ja namnam.

Hayn klipsu ja  Ferm Livingin roosa alusta/ leikkuulauta mintun kaverinsa kanssa tarttui mukaan Kööpenhaminasta. Alustat ovat saavuttaneet jo muidenkin perheenjäsenten suosion lautasen korvikkeena. Harmi, että tuli ostettua vain kaksi... :),  muitakin kivoja värejä olisi olllut saatavilla.

Ihanaa viikonlopun aloitusta allihuuppa, huomenna tiedossa toivon mukaan uusia kuvakulmia ;)!

AURINKO PAISTAA JA VETTÄ SATTAA

..siltä on tuntunut säässä että päässä.

Esikoisen kohdalla oli selvää, että lähden töihin heti äitysloman jälkeen,

nykyäidinhän kuuluu tehdä niin. Kuopuksen kohdalla en ole asiasta enää niinkään varma.

Molemmat vaihtoehdot, kotiin jääminen ja töihin paluu, saavat varmasti kannatusta puolesta ja vastaan. 

Itse olen sitä mieltä, että molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa.

Molempi parempi, tilanteesta riippuen.

Täällä ollaan siis hypätty takaisin arjen pyörään reilun puolentoista vuoden tauon jälkeen.

Arki on tuonut mukanaan ryhdistävää rytmiä,

innostumista omasta alasta mammatauon jälkeen ja porukkaan kuulumisen tunnetta.

 Tänä vuonna saan olla osana jopa kahta eri työyhteisöä, mukavilta vaikuttavat molemmat.  

Toimenkuvani ja roolini vaativat tosin oman luovuuden ja omien ideoiden hillitsemistä ja sivuuttamista, 

mikä tulee varmasti olemaan se kaikkein vaikein juttu.

 Sen sijaan saan kuitenkin tarkastella omaa työtäni ja työmaatani hiukan eri näkökulmasta,

 mikä on takuulla erittäin opettavaista tulevia työvuosia ajatellen. Asennekysymys siis.

Työn luonne ja sijainti kodin lähellä mahdollistavat kuitenkin rutkasti enemmän aikaa kodille

ja perheelle. Se kaikista tärkein juttu, mikä sai minut muuttamaan mieltäni kotiäitiyden jatkamisesta.

 Niin, ja aikaa niille opinnoille, joita keväällä jo aloittelin. Nekin pyörähtävät

syksyn osalta käyntiin tulevana viikonloppuna. 

Mökkihöperöityminen tänä syksynä on siis jo pois suljettua :).

 Lasten päiväkoti on alkanut mukavasti. 

Isommalla on tutut kuviot ja päikkärikaverit edellisiltä vuosilta. 

Pienemmällä taas uuden opettelua ja sen myötä väsymystä ja kiukkua kotosalla.

Hoitopäivät itsessään ovat sujuneet mainiosti ja kiukuitta.
Onni on ihanat, hyväsydämiset ja luotettavat hoitajat!

Vaikka omat päiväni ovat lyhyitä, aamuherätykset ja lähdöt ovat näin äkkiseltään sen verran lamaannuttavia, 

että iltaisin tekisi mieli kaivautua vain sohvan nurkkaan viltin alle torkkumaan.

Samat tyynyt ovat olleet sohvalla jo vuoden päivät, ehkä olisi aika päivittää vähän

tyynynpäällistilannettakin, kunhan tästä töihinpaluushokista alan palautua.

Hei ja shokkihan lievittyy jo reilun viikon päästä, kun pääsen viimein sinne Kööpenhaminaan

huilimaan ;). Arvatkaa vaan,
onko noloa lähteä lomalle nipin napin parin viikon töiden "paiskimisen" jälkeen?

Mutta minkäs teet, sen matkanhan piti olla kiva syrjähyppy kotiäidin arjesta.

Onneksi reissu ei ollut työnantajalle mikään ongelma, joten sitä ei tarvinnut perua.

Semmoista tähän viikkoon. 

Kun on muutaman päivän tehnyt "aikuisten ihmisten hommia"

tämä blogi tuntuu vaihteeksi ihan höpöhöpö-hommalta. 

Mutta ei hätää,

elämässä täytyy kaiken vakavan työssäkäynnin ja arjen pyörityksen vastapainona ollakin 

vähän höpöhöpöjä, että jaksaa. Eiköstä niin!?

PS. Onko olemassa mitään niin hurmaavaa, kuin pienet ja aidot, juuri koulunsa aloittaneet ekaluokkalaiset?!

PPS. Voikos arkea ja sateista säätä mikään paremmin piristää, kuin ystävältä saadut auringonkukkaset?