Mitä vanhemmaksi tulee, sen laiskemmaksi ja aremmaksi sitä tulee näissä jutuissa. Mutta joka kerta kun uskaltaa poistua epämukavuusalueeltaan, sen muistaa, kuinka hauskaa elämä voi ollakaan. Sitä tuntee olevansa pitkästä aikaa aivan eri tavalla elossa, kun joutuu laittamaan itsensä likoon ja sen kaiken tutinan ja epätoivon jälkeen onnistuu.
Purjelaudan kanssa olen säätänyt ennenkin, sekä Suomessa että Espanjassa. Mutta kun on syntynyt lenkkarit ja sukset jalkaan, kauas meren aalloista, ei edes joskus hurjassa nuoruudessa käyty sukelluskurssi kannusta astumaan noin vain laudalle ja heittäytymään tuulen riepoteltavaksi. Välineurheilun suhteen olen puolestaan tyyppiä "lenkkarit jalkaan ja menoksi", enkä "katsellaan tässä nyt aamu puun latvoja sekä erinäisiä sääsivustoja, valitaan keliin sopiva purje ja lauta, rikaillaan settiä tunti, kokeillaan ja jos ei olekaan hyvä, niin rikataan vielä toinen." Turhaannun kärsimättömänä sellaiseen alta aikayksikön. Miehen mielestä se on just niin siistiä. Elämäntapa. Suvaitsevana ja kannustavana olen seurannut tätä touhua vierestä ja ajatellut, että ei kai kaikesta tarvitse olla molempien innostunut. Kunnes Bahia Felizin surffikekuksesta kertoivat loman alussa MEILLÄ olevan tuplavuokraus välineille kahden viikon ajaksi ja että aloitetaan huomenna kymmeneltä suoraan vedessä, sähän kävit kurssilla jo pari vuotta sitten, joten alkeet on sulla hallussa. Tuota joo. Voihan rontit, minkä teitte!
Ei kai siinä sitten. Yhdessä yössä piti päästä pois haikammosta. Ja koska ne kuuleman mukaan olivat niinkin kaukana rannasta kuin tuolla kilsan päässä kalafarmien liepeillä, niin tokihan minä pääsin. Kymmenen tuntia opetusta ja sieltäpä se innostus ja ymmärrys lajia kohtaan sitten löytyikin aivan eri tavalla kuin koskaan ennen. Mulla oli ihan hurjan hyvä, tuttu ja komea opettaja, joka osasi opettaa teknisesti palan kerrallaan ja antoi palautetta kyllä varsin suorasanaisesti, mitä ikinä oikein tai väärin tein. Loma loppui tämän homman kanssa kyllä aivan kesken. Juuri kun pääsin vauhtiin ja olisin osannut ja uskaltanut lähteä jo yksinkin vesille.
Ei kai siinä sitten. Yhdessä yössä piti päästä pois haikammosta. Ja koska ne kuuleman mukaan olivat niinkin kaukana rannasta kuin tuolla kilsan päässä kalafarmien liepeillä, niin tokihan minä pääsin. Kymmenen tuntia opetusta ja sieltäpä se innostus ja ymmärrys lajia kohtaan sitten löytyikin aivan eri tavalla kuin koskaan ennen. Mulla oli ihan hurjan hyvä, tuttu
Teille nyt ei varsin vauhdikkaita kuvia rantajoukot saanut tallennettua. Yksinkertaisesti siksi, että eihän se meno kovin vauhdikasta vielä tällä tasolla ole. Mutta värikästä kuvakavalkadia vedestä ja sen liepeiltä. Itsensä ylittäjästä ja kannustusjoukoista, kaikista hauskoista yksityiskohdista ja paussilla nautituista virvokkeista. Kyllähän tästä helposti elämäntapa tulisi. Pieni vaara tässä piilee, että joku päivä vielä paatoksella sitä purjettani rikailen.
Seuraavaksi täytyisi ylittää itsensä täällä Briteissä. Bristolin kanavassa kun sattuu olemaan maailman kolmanneksi suurin vuorovesivaihtelu. Rohkeutta keräillessä ja auton kattotelineitä odotellessa saatan laittaa teille vielä vertailuksi yhden postauksen verran niitä vauhdikkaita kuvia. Sellaisista tyypeistä, joilla homma on oikeasti hallussa.
Ja jotta en taas muutenkaan jähmettyisi tänne mukavuusalueelleni, odotan jo vähän kauhulla syksyllä alkavia rugbytreenejä. Kaikkea muuta kuin pallopeli-ihmisenä taisin kesällä lupautua mukaan naisten monikansalliseen rugbyjoukkueeseen. Auts, siitä ei varmasti ilman mustelmia ja naurun räkätystä selvitä :D!
Energistä sunnuntaita sinne!
Ja hei kertokaas, ootteko itse eksyneet pois rutiineista ja kokeilleet jotain uutta ja virkistävää?
PS. Niille, jotka odottelevat sisustusjuttuja: kyllä niitäkin vielä tulee, ihan tuutin täydeltä, lupaan!
