KESÄKUINEN VAELLUSRETRIITTI ALPEILLA

Syvä hiljaisuus. Yhdistää niin blogia kuin alkukesän vaelluspäiviä minulle niin rakkaissa maisemissa Sveitsin Alpeilla. Nämä kuvat ovat täällä odottaneet tätä hetkeä, kun tekee mieli pitkän blogihiljaisuuden jälkeen taas sanoa jotain. Kesäloma meni ja ennakkoajatuksistani täysin poiketen, tämä kesä oli koko blogitaipaleeni hiljaisin. Tänä kesänä teki selvästikin mieli elää aivan muissa sfääreissä. Nyt arjen karusellissa pian pari viikkoa pää pyörällä pyörittyäni tuli viimein sellainen innostunut tunne puhaltaa blogiin taas elämää ja tulla moikkaamaan teitä. Ja tässä aloittamisen vaikeudessa ajattelin matkakuvien toimivan taatusti. Aina ajankohtainen aihe, vaikka reissusta onkin jo kulunut vähän pidempi tovi.

Teen melkoisen sosiaalista työtä, joten vapaa-ajalla hakeudun monesti luonnonrauhaan lenkkeilemään. Metsän keskellä on niin hyvä. Sama pätee eteläwalesiläisiin rantoihin tai sveitsiläiseen vuoristoon. Harmi, että niihin maisemiin on vähän pidempi matka. Ihana hiljaisuus, jonka rikkoo korkeintaan salaperäiset suhinat varvikossa, aaltojen pauhu vasten rantakallioita, lampaankellon kilkatus tai murmelien kirkaisut kivisistä piiloistaan. Vuoristossa samoamisen voimauttavan vaikutuksen sain tuntea taas nahoissani, kun pääsin heti töiden loputtua alkukesästä vanhoihin kotimaisemiini Zermattiin reilun viikon mittaiselle vaelluslomalle. Matkan pääasiallinen syy löytyy entisen työpaikkani 20-vuotisjuhlista, mutta ovelasti virutin matkustusaikaa juhlien molemmin puolin niin, että ehdin rauhassa samoilla kaikki vanhat lempivaellusreittini läpi ja viettää myös aikaa vanhojen ystävien kanssa. Reissu sattui aivan täydelliseen saumaan superintensiivisen työvuoden päätteeksi ja oli mitä oivallisin karistamaan työasiat mielestä ja heittäytymään loman vietäväksi.

Tänä vuonna kesäkuun alku toimi loistavasti vaellusajankohtana, kun 1600 metrin korkeudessa sijaitseva Zermattin kylä jopa yli kolmen kilometrin korkeuteen ulottuvine vaellusreitteineen ei vielä pullistellut turisteista. Koska vaellus- ja kiipeilysesonki Matterhornin ympäristössä alkaa yleensä vasta kesä-heinäkuun vaihteessa, ei kävelypäivän aikana välttämättä kävellyt vastaan ainuttakaan ihmistä. Kylässä toki törmäsin sattumalta jopa yli kymmenen vuotta vanhoihin tuttuihin. Vaikka olenkin maailmaan melko ekstrovertisti orientoituva persoona, tarvitsen elämääni tälläisiä introverttiyden retriittejä, jolloin tilaisuus keskusteluun mahdollistuu korkeintaan sinua epäluuloisesti pälyilevien lampaiden kanssa. Yritän muistaa tämän mahdollisuuden myös ensi keväänä kesäloman kolkutellessa nurkan takana. Sitäpaitsi viikon vaellusloma näytti toimivan hyvänä ponnahduslautana koko kesän jatkuneelle ahkeralle liikkumiselle.

Yhä edelleen tuntuu ajoittain kovin epätodellista, että kuvien maisemat ovat joskus olleet kotini. Tänä vuonna olenkin ollut niin onnekas, kun olen saanut matkustaa sekä talviseen että kesäiseen Zermattiin. Talvisemman When in Zermatt -jutun voit lukea täältä.  Tähän juttuun kokosin sekalaiset maisemapalat useamman päivän kävelyreiteiltä, mutta muutamia kuvia säästin vielä omiin juttuihinsa, joiden kautta pääsette mm. kurkkaamaan yhdelle näissä maisemissa sijaitsevalle entiselle työpaikalleni. Jospa saisin jonkun teistäkin innostumaan reissusta Matterhorn-vuoren kuvankauniiseen ympäristöön. 

Nyt suuntaan katseen kohti viikonloppua ja kaikkea kivaa, mitä se tuokaan tullessaan! Muistan myös sen elokuisen metsän voimauttavan vaikutuksen näin ensimmäisen täyden työviikon jälkeen, muistathan sinäkin! Kiva, jos olet siellä vielä!

WHEN IN ZERMATT

Rakastan vuoria, Sveitsiä ylipäätään. Sveitsin jylhimmät alpit Wallisin kantonissa aivan Italian rajalla ovat minulle erityisen rakkaita. Iso osa minua edelleen, vaikka vuosia on ehtinyt välissä vieriäkin. Asuin nuorempana Sveitsissä yhteensä kolmen vuoden ajan, joista parisen vuotta täällä vuoristossa, aika extreme-paikoissakin. Tein välillä kolmeakin työtä samaan aikaan, kovimman sesongin aikaan viikkotolkulla ilman vapaapäiviä. Valutin cappuccinoja aamun varhaisella, keitin litratolkulla Glühweiniä iltapäivän afterskille ja sekoittelin coctaileja iltamyöhään jazzbaarissa elämästä nautiskelijoille. Nautin ihmisläheisestä käytännön työstä, josta maksettiin paremmin kuin Suomessa akateemisesti koulutetulle. Vapaapäivinä hiihdin Italian puolelle lounaalle. Nautin siitä tunteesta, kun tuntee olevansa toisaallakin aivan kotonaan. Kun tuntee paikallisen murteenkin kuin omat taskunsa.  Kun tuntee jokaikisen vuoren huipun nimeltä. Rakastan sitä rauhaa, joka vuorilla vallitsee. Tai sitä pienuuden tunnetta, jonka yli kahdenkymmenen nelitonnisen huipun ympäröimänä tuntee. Jäätiköllä vuoristotautisena sakeassa sumussa hiihtäessä ja railan reunalla U-käännöstä tehdessä elämän rajallisuuden tajuaa olevan aivan käsin kosketeltavissa. Vähän hullunrohkeuttakin tuli tuolla harrastettua. 

Maaliskuussa vietimme pitkästä, pitkästä aikaa mieheni kanssa reilun viikon Tobleronesta tutun Matterhornin juurella Zermattissa. Yhteisiä muistojakin ehdimme täällä tekemään, mentiinhän silloin kauan sitten kylässä kihloihinkin. Entinen kotikylä tuntui edelleen kodilta, tutut ihmiset ja vuorenhuiput valloittivat sydämen taas uudelleen. Ne, jotka tuntevat rakkauteni Sveitsiin, voivat ehkä aavistaa, kuinka onnellinen olin tuon viikon. Viikon irtiotto kotiympyröistä ja ero lapsista oli toki meille aivan uutta, mutta he pärjäsivät hienosti mummiloissa ja mekin saimme ajan kulumaan. Sattuihan meidän lomaviikoksi sattumalta vuoden paras puuteriviikko Zermattiin, joten eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä päivät tehtäisiin. 360 kilometriä rinteitä Sveitsin puolella ja Italian puolen ynnä muut huomioiden viikko rinteessä ja sen ulkopuolella oli aivan liian nopeasti ohi.

Matterhorn oli yhtä hurmaava kuin aina. Eikö olekin käsittämätöntä, kuinka vuori voi olla noin veistoksellinen! Maailman kaunein. 

Tuollakin nuolen osoittamassa pisteessä olen kerran ollut töissä ja tuo sumuhiihto tapahtui juurikin tämän kuvan jäätikköä alas laskeutuessa. Siinä yläpuolella Sveitsin ja Italian rajalla oleva Dufourspitze 4634m.

Tuon Dom-vuoren (4545m)olen kerran huiputtanut. Se korkein Sveitsin rajojen sisäpuolella oleva huippu. Siihen aikaan otettiin vielä paperivalokuvia.

Reissusta on jo ehtinyt kulua aikaa ja näin kevään korvalla talvikuvien esiin kaivaminen tuntui vähän hassulta. Mutta halusin ehdottomasti jakaa Zermattin maisemia myös teille tänne blogiin. Instassa pääsittekin näihin käsiksi jo silloin reaaliajassa. Kuvia riittäisi vielä pariin toiseenkin juttuun ja koska vappuna kävin Finnairilla lento-ostoksilla, on tämä kohde ajankohtainen taas kesän korvalla ja lunta sekä hiihtokelejähän tuolla ylhäällä jäätiköllä riittää kesälläkin. Siksipä saatan fiilistellä talvikuvilla täällä vielä uudemmankin kerran toukokuun aikana. Tiedä vaikka saisin jonkun teistä innostumaan ja kokemaan Zermattin alppikylän taian joku kaunis päivä itsekin!