JUHANNUSJUTTUJA

Juhannuksen vietosta on vähitellen palattu takaisin kotiin ja loma-arkeen. Vietimme viikonvaihdetta mökillä Pielisen rannalla. Kassien ja auton pakkaaminen juhannusta varten kieltämättä tympi, juurihan olin saanut Sveitsin reissun tavarat vasta takaisin paikoilleen. Mutta kylläpä pakkausrevohka kannatti kuitenkin, sillä eipä ole mökillä saavutetun rentouden voittanutta. Ensimmäinen vuorokausi mökillä menee tosin usein meillä kaikilla vähän olemisen syvintä olemusta etsiessä, mutta toisena päivänä on jo täydellinen rento mökkifiilis kaikilla pinnassa ja ajan täyttää hyväntuulinen pieni puuhastelu tai ihan vain olemisen opettelu. Tänä juhannuksena sääkin vain parani juhannuspäivään ja meillä aika kului sup- ja surffilaudoilla vedetessä touhuillen, saunoen, ruokaa laittaen, elokuvia katsellen, korttia pelaten ja lukien. Lähdön hetkellä olisi tietenkin tehnyt mieli jäädä vielä yhdeksi yöksi.

Viikonlopun ruokalistaan mahtui kaikkea lohesta kanaan ja kanasta pulled beefiin, perinteisiä täytettyjä pekoniin käärittyjä herkkusieniä sekä vähän perinteistä poikkeavampaa perunasalaattia tahinikastikkeineen. Juhlajuomana Sveitsin tuliaisroset. Kesäisin innostun tekemään joko lohen höysteeksi tai vaalean leivän päälle Gauharin tyttöjen instasta alunperin löydettyä sitruuna-fetatahnaa. Tästä löydöstä kiitos kuuluu itse asiassa ystävälleni, joka reseptin aikoinaan meille vinkkasi. Nyt tuota reseptiä ei alkuperäisen kuvan yhteydestä enää löydä ja olenkin sen Gauharin tytöiltä erikseen itselleni pyytänyt. Tänä juhannuksena tein tahnan kaveriksi tortillaletuista pieniä kolmioita, sivelin oliiviöljyllä, sirottelin päälle pippuria ja suolaa ja kuumensin uunissa rapsakoiksi.  Hyvä kiertoon ja tässä teillekin resepti:

Feta-sitruunatahna

paketti Patros-fetaa
sitruunan tai kahden mehu ja raastettu kuori (riippuen sitruunoiden koosta ja kuinka sitruunaisesta tykkää)
valkosipulin kynsi
pari ruokalusikallista oliiviöljyä
mustapippuria

Sekoita ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi.

Kaikenlaiset makuvedet ovat myös omia suosikkejani, yksinkertaisimmillaan vesikannusta löytyy niin ikään sitruksia, mutta myös muita vihanneksia, hedelmiä tai marjoja. Yrttejä erityisesti näin kesäisin. Sitruunaa löytyi juhannusmenun jälkiruuastakin, sillä perinteisten kesäisten mansikkapavlovien mausteeksi kokeilin lemon curdia itse tehtynä. Kehotan kokeilemaan, niin ihanaa ja makuhermoja hivelevää! Reseptin on meidän iloksi tehtaillut Musta ovi -blogin Marja. Marjan sitruunanraikas juttu resepteineen löytyy tämän linkin takaa.

Mökillähän jo huussireissu on ohjelmanumero itsessään, järvenpinnan ja taivaankannen tuijottelu sille yhtään häviämättä! Juhannuspäivänä en meinannut malttaa nukkumaan lainkaan, kun ensin suppilaudalta käsin keskellä järveä sain todistaa mieletöntä keskiyön aurinkoa ja myöhemmin mökkirannasta käsin ihmetellä laskevan auringon värinäytöstä taivaanrannassa. Saipa tuo kaunis näky minut pariin kertaan yölliselle pulahdukselle järveenkin, vaikka vesi oli kyllä aivan jäätävän kylmää. Neljänneksi viimeinen kuva on otettu jo lähempänä puoli kolmea yöllä, kun maisema alkoi vähitellen valaistumaan. Silloin oli jo pakko luovuttaa ja antaa unelle periksi. Mökki, me tullaan pian taas!

WHEN IN ZERMATT

Rakastan vuoria, Sveitsiä ylipäätään. Sveitsin jylhimmät alpit Wallisin kantonissa aivan Italian rajalla ovat minulle erityisen rakkaita. Iso osa minua edelleen, vaikka vuosia on ehtinyt välissä vieriäkin. Asuin nuorempana Sveitsissä yhteensä kolmen vuoden ajan, joista parisen vuotta täällä vuoristossa, aika extreme-paikoissakin. Tein välillä kolmeakin työtä samaan aikaan, kovimman sesongin aikaan viikkotolkulla ilman vapaapäiviä. Valutin cappuccinoja aamun varhaisella, keitin litratolkulla Glühweiniä iltapäivän afterskille ja sekoittelin coctaileja iltamyöhään jazzbaarissa elämästä nautiskelijoille. Nautin ihmisläheisestä käytännön työstä, josta maksettiin paremmin kuin Suomessa akateemisesti koulutetulle. Vapaapäivinä hiihdin Italian puolelle lounaalle. Nautin siitä tunteesta, kun tuntee olevansa toisaallakin aivan kotonaan. Kun tuntee paikallisen murteenkin kuin omat taskunsa.  Kun tuntee jokaikisen vuoren huipun nimeltä. Rakastan sitä rauhaa, joka vuorilla vallitsee. Tai sitä pienuuden tunnetta, jonka yli kahdenkymmenen nelitonnisen huipun ympäröimänä tuntee. Jäätiköllä vuoristotautisena sakeassa sumussa hiihtäessä ja railan reunalla U-käännöstä tehdessä elämän rajallisuuden tajuaa olevan aivan käsin kosketeltavissa. Vähän hullunrohkeuttakin tuli tuolla harrastettua. 

Maaliskuussa vietimme pitkästä, pitkästä aikaa mieheni kanssa reilun viikon Tobleronesta tutun Matterhornin juurella Zermattissa. Yhteisiä muistojakin ehdimme täällä tekemään, mentiinhän silloin kauan sitten kylässä kihloihinkin. Entinen kotikylä tuntui edelleen kodilta, tutut ihmiset ja vuorenhuiput valloittivat sydämen taas uudelleen. Ne, jotka tuntevat rakkauteni Sveitsiin, voivat ehkä aavistaa, kuinka onnellinen olin tuon viikon. Viikon irtiotto kotiympyröistä ja ero lapsista oli toki meille aivan uutta, mutta he pärjäsivät hienosti mummiloissa ja mekin saimme ajan kulumaan. Sattuihan meidän lomaviikoksi sattumalta vuoden paras puuteriviikko Zermattiin, joten eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä päivät tehtäisiin. 360 kilometriä rinteitä Sveitsin puolella ja Italian puolen ynnä muut huomioiden viikko rinteessä ja sen ulkopuolella oli aivan liian nopeasti ohi.

Matterhorn oli yhtä hurmaava kuin aina. Eikö olekin käsittämätöntä, kuinka vuori voi olla noin veistoksellinen! Maailman kaunein. 

Tuollakin nuolen osoittamassa pisteessä olen kerran ollut töissä ja tuo sumuhiihto tapahtui juurikin tämän kuvan jäätikköä alas laskeutuessa. Siinä yläpuolella Sveitsin ja Italian rajalla oleva Dufourspitze 4634m.

Tuon Dom-vuoren (4545m)olen kerran huiputtanut. Se korkein Sveitsin rajojen sisäpuolella oleva huippu. Siihen aikaan otettiin vielä paperivalokuvia.

Reissusta on jo ehtinyt kulua aikaa ja näin kevään korvalla talvikuvien esiin kaivaminen tuntui vähän hassulta. Mutta halusin ehdottomasti jakaa Zermattin maisemia myös teille tänne blogiin. Instassa pääsittekin näihin käsiksi jo silloin reaaliajassa. Kuvia riittäisi vielä pariin toiseenkin juttuun ja koska vappuna kävin Finnairilla lento-ostoksilla, on tämä kohde ajankohtainen taas kesän korvalla ja lunta sekä hiihtokelejähän tuolla ylhäällä jäätiköllä riittää kesälläkin. Siksipä saatan fiilistellä talvikuvilla täällä vielä uudemmankin kerran toukokuun aikana. Tiedä vaikka saisin jonkun teistä innostumaan ja kokemaan Zermattin alppikylän taian joku kaunis päivä itsekin!

SATUMAINEN PIKKUMÖKKI TUNTURISSA

Ken on nähnyt Joulutarina-elokuvan, tunnistanee varmasti näidenkin kuvien Jolupukin mökiksi ristityn hirsimökin. Levillä nimittäin sijaitsee tuota elokuvaa varten rakennettu pieni mökki, aivan rinteiden vieressä suksien saavutettavissa. Tästä elokuvan rekvisiitaksi rakennetusta idyllisestä mökistä ja sen vieressä sijaitsevasta pikkunavetasta on sittemmin tullut suosittu retkikohde Levitunturin puuttomalla laella. Me laskimme mökkiä ihastelemaan kahdelleen Rapatuntalon Mintun kanssa sillä välin, kun isommat lapset jäivät hiomaan lähistön metsäreittejä. Ja kun kaksi visuaalista kamerakaulaa saa itselleen tälläisen paikan ja hetken ilman kiireisempiä kanssakulkijoita syntyy aika monta kuvaa ja hiljaista huokailua. Siispä tässä teidän iloksi talvinen sohvamatka Joulutarinan maisemiin, olkaa hyvät! Joulupukkia ei paikalla näkynyt, mutta kuvista voit sen sijaan bongata pari hiihtopukuihin sonnustautunutta tonttua.

Tarkemmat koordinaatit tämän kuvauksellisen mökin sijainnista on Etelä- ja Länsirinteiden väliin jäävien rinteiden kupeessa, aivan gondolihissin yläaseman tuntumassa, rinteen 11.3 sivussa. Jollei kuitenkaan halua romuttaa Joulutarinan illuusiota Joulupukin tarinasta, kannattaa mökkiä suosiolla ihailla vain kauempaa ulkopuolelta. Mökin sisään astuessa polkaisee nimittäin helposti tyhjää niin jalka kuin joulusatuihin uskova sydänkin ja lattian puuttuessa ymmärtää viimeistään tuon tarinan olevan vain tarinaa. Mökin sisäpuolelta kuvatut kohtaukset on nimittäin kuvattu aivan muissa lavastuksissa.

Näiden Lappi-tunnelmien siivittämänä toivottelen teille ihanaa perjantai-iltaa ja alkavaa viikonloppua! Meillä se jatkuu vähintään yhtä satumaisissa maisemissa. Mutta missä, siitä lisää myöhemmin blogissa ja reaaliaikaisemmin Instagramin puolella. Pienen varjon uuteen seikkailuun tuo tämä tauti, joka ei vieläkään täysin nujerrettu ole, mutta eilen saatu lääkekuuri onneksi kovasti sen eteen töitä tekee. Kuullaan taas, seuraavan kerran siis aivan toisaalta!

LEVIN LUMOA

Viikko talvilomaa alkaa kääntyä kohti loppuaan ja me palasimme illan suussa kotiin Lapin lomaltamme. Vietimme viikon Levillä lasten ja ystävien kanssa lasketellen ja suurella porukalla mökkielämää viettäen. Siitä olikin tovi vierähtänyt, kun niin pohjoisessa olin käynyt. Omassa lapsuudessani hiihtokeskukset kävivät jo turhankin tutuksi pujotteluharrastuksen ja isän hiihdonopettajatyön myötä ja muistan, kuinka tuota rinne-elämää elettiin kyllästymiseen saakka: arki-illat lähirinteissä ja viikonloput sekä lomat pohjoisen keskuksissa. Rukalla ja Ruotsin Lapissa olemme käyneet nyt aikuisenakin, mutta muuten Suomen Lappi on jäänyt vähälle huomiolle. Aurinkoinen mutta välillä hyytävänkin kylmä talviurheiluviikko oli mukavaa vaihtelua myös  etelän lomille, joita lasten kanssa näin talvisin olemme ennemminkin tehneet. Levi lumosi meidän perheen monin tavoin. Parasta lomassa oli:

KAUNIIT TUNTURIMAISEMAT..

Nämä lumimöhköiset puut ja valkoiset tunturien laet. Kaunis talvinen valo ja kimalteleva glitterlumi. Niin kaunista katseltavaa!

PERHEEN SAAVUTETTU HIIHTOUNELMA..

Lasten ollessa ihan pieniä, mietimme mieheni kanssa, kuinka ehkä sitten joskus pääsisimme koko perheen voimin rinteeseen. Ja nyt tämä sitten viimein on totta. Esikoinen on jo vanha konkari, mutta nyt meni varovainen kuopuksemmekin jo itsekseen metsäreiteille. Niin ylpeä olen tuosta pienestä sinnikkäästä kirpusta, joka voitti pelokkuutensa ja oppi nauttimaan laskun hurmasta. Erityismaininta menee Levin Etelärinteille. Pitkät, loivat rinteet ovat erinomaisia harjoitteluun.

KAVEREIDEN KANSSA..

Laskuseuraa riitti niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Välillä oli vähän turhankin huimaa katseltavaa tämän kypäräjengin edesottamukset metsäreiteillä. Laskun riemua hekumoitiin kaakaokupposten ja herkkumunkkien äärellä lämmitellen. Tunturiravintola Tuikku ja Etelärinteiden Sivakka pitivät herkkuhuollosta hyvän huolen.

Kuva: Rapattutalo

MAAGISEN KAUNIIT AURINGONLASKUT JA  LAPIN LUONNON VÄRIPALETTI

Vaikka varpaat olivat laskupäivien päätteeksi jo päkiöitä myöten umpijäässä, nämä tunturista nähdyt auringonlaskut olivat pysäyttävän kauniita. Todellista Lapin lumoa. Ne pastelliin värjäytyvät taivaanrannat jäivät minulta tosin kokonaan kuvaamatta, mutta tulivat senkin edestä hetkissä nautituiksi. 

Tätä reissua tulemme varmasti muistelemaan vielä pitkään ja jos takapenkkiä on uskominen, niin ensi talven lomakohde on jo näin hyvissä ajoin päätetty. Reissukuvia on vielä pari kansiollista jemmassa, mutta säästän teidät tämän suuremmalta kuvatulvalta tässä yhteydessä. Ehkä vielä palataan Lapin maisemiin toisenkin postauksen edestä. 

Kuinkas siellä on kymppiviikkoa vietetty, lomalla vai arjen pyörteissä?