WHEN IN ZERMATT

Rakastan vuoria, Sveitsiä ylipäätään. Sveitsin jylhimmät alpit Wallisin kantonissa aivan Italian rajalla ovat minulle erityisen rakkaita. Iso osa minua edelleen, vaikka vuosia on ehtinyt välissä vieriäkin. Asuin nuorempana Sveitsissä yhteensä kolmen vuoden ajan, joista parisen vuotta täällä vuoristossa, aika extreme-paikoissakin. Tein välillä kolmeakin työtä samaan aikaan, kovimman sesongin aikaan viikkotolkulla ilman vapaapäiviä. Valutin cappuccinoja aamun varhaisella, keitin litratolkulla Glühweiniä iltapäivän afterskille ja sekoittelin coctaileja iltamyöhään jazzbaarissa elämästä nautiskelijoille. Nautin ihmisläheisestä käytännön työstä, josta maksettiin paremmin kuin Suomessa akateemisesti koulutetulle. Vapaapäivinä hiihdin Italian puolelle lounaalle. Nautin siitä tunteesta, kun tuntee olevansa toisaallakin aivan kotonaan. Kun tuntee paikallisen murteenkin kuin omat taskunsa.  Kun tuntee jokaikisen vuoren huipun nimeltä. Rakastan sitä rauhaa, joka vuorilla vallitsee. Tai sitä pienuuden tunnetta, jonka yli kahdenkymmenen nelitonnisen huipun ympäröimänä tuntee. Jäätiköllä vuoristotautisena sakeassa sumussa hiihtäessä ja railan reunalla U-käännöstä tehdessä elämän rajallisuuden tajuaa olevan aivan käsin kosketeltavissa. Vähän hullunrohkeuttakin tuli tuolla harrastettua. 

Maaliskuussa vietimme pitkästä, pitkästä aikaa mieheni kanssa reilun viikon Tobleronesta tutun Matterhornin juurella Zermattissa. Yhteisiä muistojakin ehdimme täällä tekemään, mentiinhän silloin kauan sitten kylässä kihloihinkin. Entinen kotikylä tuntui edelleen kodilta, tutut ihmiset ja vuorenhuiput valloittivat sydämen taas uudelleen. Ne, jotka tuntevat rakkauteni Sveitsiin, voivat ehkä aavistaa, kuinka onnellinen olin tuon viikon. Viikon irtiotto kotiympyröistä ja ero lapsista oli toki meille aivan uutta, mutta he pärjäsivät hienosti mummiloissa ja mekin saimme ajan kulumaan. Sattuihan meidän lomaviikoksi sattumalta vuoden paras puuteriviikko Zermattiin, joten eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä päivät tehtäisiin. 360 kilometriä rinteitä Sveitsin puolella ja Italian puolen ynnä muut huomioiden viikko rinteessä ja sen ulkopuolella oli aivan liian nopeasti ohi.

Matterhorn oli yhtä hurmaava kuin aina. Eikö olekin käsittämätöntä, kuinka vuori voi olla noin veistoksellinen! Maailman kaunein. 

Tuollakin nuolen osoittamassa pisteessä olen kerran ollut töissä ja tuo sumuhiihto tapahtui juurikin tämän kuvan jäätikköä alas laskeutuessa. Siinä yläpuolella Sveitsin ja Italian rajalla oleva Dufourspitze 4634m.

Tuon Dom-vuoren (4545m)olen kerran huiputtanut. Se korkein Sveitsin rajojen sisäpuolella oleva huippu. Siihen aikaan otettiin vielä paperivalokuvia.

Reissusta on jo ehtinyt kulua aikaa ja näin kevään korvalla talvikuvien esiin kaivaminen tuntui vähän hassulta. Mutta halusin ehdottomasti jakaa Zermattin maisemia myös teille tänne blogiin. Instassa pääsittekin näihin käsiksi jo silloin reaaliajassa. Kuvia riittäisi vielä pariin toiseenkin juttuun ja koska vappuna kävin Finnairilla lento-ostoksilla, on tämä kohde ajankohtainen taas kesän korvalla ja lunta sekä hiihtokelejähän tuolla ylhäällä jäätiköllä riittää kesälläkin. Siksipä saatan fiilistellä talvikuvilla täällä vielä uudemmankin kerran toukokuun aikana. Tiedä vaikka saisin jonkun teistä innostumaan ja kokemaan Zermattin alppikylän taian joku kaunis päivä itsekin!