18.9.2017

NE PIENET MUTTA TÄRKEÄT HETKET ARJEN PYÖRTEISSÄ


//Kaupallinen yhteistyö: Sokos Joensuu



Maanantai selätetty, rasti ruutuun! Itselläni ainakin alkuviikko on aina varsinaista rientämistä, joten on kiva satsata edes pienesti siihen vähäiseen yhdessä vietettyyn aikaan arjen pyörteissä. Olipa se sitten esikoisen lukuläksyt, kuopuksen iltasadut tai yhteisestä harrastuksesta kiinnipitäminen, vaikka joskus olisi vain helpompi sanoa, ettei ehdi tai jaksa. Arkipäivien ruoanlaitto tuottaa allekirjoittaneella myös usein melkoista päänvaivaa. Aina ei etenkään itse jaksaisi syödä mannapuuroa tai varsinkaan makaronilaatikkoa, vaikka lapset voisivatkin nauttia noita kahta vuorotellen päivästä toiseen, mistään paremmasta koskaan haaveilematta. Yhteisistä ruoka-ajoista olemme aina halunneet  pitää kiinni, mutta silti joukkoon osuu niitä päiviä, kun ruokailut hoidetaan limittäin ja lomittain, miten milloinkin. Niinä päivinä onkin helpoin poiketa yhteisestä menusta ja loihtia lautaselle  lasten lempiiruoan sijaan ihan omat aikuisten herkut. Viime viikon suosikiksi nousi viikunasalaatti parmankinkulla ja bufalomozzarellalla, josta mies oli kanssani yhtä mieltä. Kaunis mutta simppeli kattaus arjen kiireessä rauhoittaa sekin jo osaltaan kiireistä mieltä. Älkää siis unohtako sitä!


Olen ollut viime päivinä erityisen ilahtunut ruokakauppojen hyvälaatuisesta ja edullisesta viikunatarjonnasta. Poissaollessamme on siis selvästikin tapahtunut positiivista muutosta suomalaisilla hevi-osastoilla! Tämä Jamie-jumalani arkistoista kaivettu resepti on löytynyt lautaseltani jo useampaan otteeseen, joten ajattelin vinkata siitä teillekin.


Viikunoiden lisäksi olen hullaantunut Marimekon salaattilautasiini*, joiden kokoelmaa pääsin kartuttamaan Joensuun Sokoksen kodinosastolla. Viime keväisistä Marimekon uutuuskuoseista juuri nämä Carina Seth Anderssonin suunnittelemat Spalje- ja Basket-lautaset nousivat heti suosikikseini. Kuosit sopivat juuri näin sekoiteltavaksi keskenään ja mätsäävät kivasti yhteen myös Siirtolapuutarha-sarjan kanssa, joita meiltä myös löytyy jo ennestään.


VIIKUNASALAATTI 
Jamien tapaan

salaatinlehtiä
bufalomozzarellaa
tuoreita viikunoita
parmankinkkua
saksanpähkinöitä
muutama basilikan lehti

kastike:
3rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1/2 rkl hunajaa
pippuria 
suolaa
(loraus balsamicoa)


Tällä viikolla Joensuun Sokoksella vietetään Kodin viikkoa ja tavaratalossa on joka päivälle oma houkutteleva kampanjansa. Tulevana sunnuntaina esimerkiksi saat kaikista normaalihintaisista Marimekon tuotteista S-etukortilla -20% alennuksen. Hyvä tilaisuus siis kartuttaa omaa Marimekko-kokoelmaa! Lisätietoa Kodin viikosta  ja eri päivien kampanjoista löydät esimerkiksi Joensuun Sokoksen omalta Facebook-sivulta, täältä

Mutta nyt, niistä yhteisistä hetkistä pitämään kiinni ja esikoisen kanssa suunnistamaan! Oikein mukavaa maanantaita ja alkavaa viikkoa! Muistakaahan nipistää näitä hetkiä tekin omiin arjen pyörteisiinne!


*Basket-lautaset saatu

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen salatti, siitä löytyy monta herkkusuosikkiani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa vaihtelua perinteisten tonnikala- ja kanasalaattien joukkoon. Ja viikunat nyt vaan on <3. Ihan ilman salaattiakin :)!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!