28.12.2016

JOULU JATKUU VIELÄ

 
Lapsuudenkodissani joulua vietettiin perinteisesti loppiaiseen saakka ja monesti kuusikin sai olla sinne asti paikallaan, jos vain neulasensa säilytti. Itse olen pitänyt uutta vuotta rajapyykkinä. Ennen sitä on turha hötkyillä joulusta pois. Olen pitänyt uutta vuotta myös rajapyykkinä eräälle toiselle asialle, mutta siitä kerron sitten uutena vuotena lisää.

Täällä on jatkettu joululorvailemista.  Reseptit on päivitetty väliviikolle ja kaupungin alemyynteihinkin uskallettiin eilen hetkeksi koko perheen voimin. Lukemista ja leffoja. Tanssi- ja laulupelejä tyttöjen lahjaksi saamalla PS:lla. Ollaan me isommatkin lapset vähän innostuttu :).
Eilinen rantaretki siirtyikin tälle päivälle, joten kohta mennään kohti auringonpaistetta ja raitista ilmaa!










Lupailin muutamaankin suuntaan erään yliherkun suolaisen herkun ohjeen loppuvuoden juustopöytään, joten reseptijuttuja luvassa myöhemmin. Mukavaa keskiviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Mukavaa loppu vuotta ja parempaa Uutta Vuotta! Terveiset toiselta laidalata!

    VastaaPoista
  2. Täydellinen välipäivätunnelma! Olet laittanut koko kodin kauniiksi. Viihtyisää uuttavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilja! Pala kerrallaan täytynee alkaa tätäkin joulua raivailemaan. Mukavaa tässä tunnelmassa on kuitenkin viipyillä ihan ajan kanssa. Kuuset karisee siihen malliin, että eiköhän uusi vuosi ole hyvä deadline joulun purkamiselle, talvi saa sitten jatkua kyllä! Hyvää uutta vuotta myös sinulle ja perheellesi <3!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!