11.11.2016

VIIMEIN VALMIS JÄTTINEULEPEITTO



Tai no, tämähän on niin nopea peitto valmistumaan, että sana viimein on tässä yhteydessä vähän hupaisa. Kun tekniikan ja oikean silmukkamäärän ensin selvittää, peitto on käsillä neuloen parissa tunnissa valmis. Mutta ottihan se aikansa ennen kuin ne langanpätkät molemmista päistä peittoa olivat pääteltyinä. Miten se päättely ja viimeistely tahtokin aina olla se ylivoimaisin osa näitä projekteja?





Hyvät video-ohjeet käsillä neulomiseen löysin Instagramista käyttäjältä @ohhio. Itse katsoin kolme eri videota niin silmukoiden luomisesta ja parista ensimmäisestä kierroksesta, kunnes oivalsin, kuinka silmukat saa siististi samoin päin jokaisella kierroksella. Omaan peittooni tein 14 silmukkaa ja tuolla silmukkamäärällä sain kolmen kilon merinovillakerästä 110x120cm peiton.

Peitto on ollut jo kovassa käytössä petauksessa. Viluisuudestani olen täällä jo avautunutkin tänä syksynä ja tämän jättipeiton vetäisen yöksi monesti untuvapeiton päälle. Toisinaan otan vielä kuumavesipullon tähän lämmityskokoonpanoon peiton alle mukaan. Villasukkia tietenkään unohtamatta. Ihanasti lämmittää jo :).

Kuvissa vilahtaa maisema meidän makkarin ikkunasta. Sään mukaan aina vähän erilainen. Vaikka lumi puuttuukin täältä, niin talven tunnelmaan päästiin eilen kiinni Cardiffin jouluvalojen sytyttäjäisissä, jonne menimme lasten kanssa kyllä ensisijaisesti joulupukkia ja poroja katsomaan. Tapahtumassa oli lopulta niin paljon kaikkea muutakin ihmeteltävää, että keskustassa vierähtikin koko ilta. Tapahtuman tunnelmia pääset katsomaan pienten videoiden muodossa Instagram Stories -sovelluksessa vielä tähän iltaan saakka. 

Haipakkaa on pitänyt meillä tämän viikkoa ja samalla linjalla vedetään viikonloppu! Monenlaista mukavaa taas tiedossa! Lämpöistä perjantaita ja ihanaa alkavaa viikonloppua!


// Chunky handknitted blanket in our bedroom.

30 kommenttia:

  1. jättii lankaa!!! en oo nähny noita kyllä täällä susRajalla...ihana pinta...huovuttuukohan ...ois aika hieno mattokin!?...elä ala testaamaan ...vielä ainaskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ilmeisesti onkin aikalailla tarjolla eioota tän langan kohdalla, koko Suomessa. Voisin kuvitella, että huovuttuu, ei oo kierteistä ollenkaan ja vähän merinohöytyvää tästä irtoaa. En testaa, kerron sitten ajan saatossa :). Viimeistään Suomessahan tää on sit heitettävä hangelle raikastumaan. Tarvii muuten ison muuttolaatikon tämä peitto sitten :).

      Poista
  2. Siis tuo on TÄYDELLINEN!! Et tekisi mullekin...? Juuri tuollaisesta oon pitkään haaveillut mutta en löydä lankoja mistään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siekin Marja osaisit tän tehdä! Helppoo ku heinänteko. Mutta tosiaan siellä Suomessa tuntuu olevan huonosti lankaa tarjolla. Ulkomaiset nettikaupat siis lankahätään.

      Poista
  3. Aivan upea siitä tuli <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana myös käytössä. Tää on öisin mulla kovassa käytössä :).

      Poista
  4. Upea!! Jyskin fleecehuovista olen nähnyt näitä tehtyinä, mutta sitä fleeceä löytyy vain valkoisena ja mäkin tahtoisin harmaan :) On kyllä aivan superihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Ikeassahan on myös edullisia fleecevilttejä. Fleecestä ei ihan näin muhkeita silmukoita saa, mutta samantapaista jälkeä varmasti. Itselle fleece on nykyisin aika nounou-tuote, kun opin käsityötieteen opintojen tekstiilimateriaalikurssilla fleecen olevan tehty muovipulloista. Sen jälkeen ajatus muovipulloihin kääriytymisestä on alkanut tuntua aika kamalalta. Siis maksoin ihan nöyränä aidosta merinovillasta. Mutta nää on niin mielipidejuttuja.

      Poista
  5. Ihana ! Joko saa laittaa tilausta tulemaan...

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juujuu, postikulut tälläselle vois olla aika kovat tosin :D.

      Poista
  6. Tämä on kyllä super ihana! <3 Lankoja en täältä ainakaan vielä löytänyt, olisi nimittäin ihan ihana itsellekin tämä. :) Jos pistät kutomon pystyyn? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kun lukijat on tätä lanka-asiaa paljon kommentoinut sekä täällä blogissa, että instan puolella, niin tuntuu tosiaan olevan Suomessa hukassa tämä lanka. Mutta ainakin Jumboknit täällä Britanniassa toimittaa Suomeen, kuulemma. Postikuluista en tosin tiedä. Tuntuis tosiaan olevan kysyntää kutomolle :D.

      Poista
  7. Voi miten ihana siitä tuli! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika ihana tosiaan, kiitos Anu! Haluaisin heti pari muutakin väriä. Onneksi lanka on sen verran kallista, muuten meillä olisi kohta muuttorekallinen näitä peittoja kotiin tuotavana :).

      Poista
  8. Voi miten ihana tuli ja Hannahan osaa! Terveiset täältä talvimaisemista toiselta laidalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No osaa, milloin vaan jaksaa tehdä. Oon ollut viime aikoina NIIIN laiska tekemään käsitöitä, vaikka aikaa olisi kyllä ollut. Tämä peitto kyllä herätti taas neulekipinän ja puikot heiluu taas :). Terkkuja sinne talveen, täällä tänä aamuna taas 15 astetta lämpöä. Saan pitää pari välipäivää palelelmisesta :).

      Poista
  9. Aivan mielettömän upea muhkupeite! Haluaisin juuri tuollaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden näkeminen on vaarallista :)! Niin kävi mullekin, että lankaa oli saatava justiinsa.

      Poista
  10. Todella upea! Mistä löysit langan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tilasin täältä Briteistä Jumboknit-nettikaupasta.

      Poista
  11. Wau, todella ihana! Tuollainen sopisi meillekin!

    VastaaPoista
  12. Ihana! Olem haaveillut kuukausia järtilangasta! Tänään instassa tuli sitten eteeni adlibriksen mainos, jossa chunky lankaa ja vieläpä tarjouksessa! Mutta kuinka paljon tilaisin? Teen torkkupeiton olkkarin harmaalle sohvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla meni tähän kolme kiloa tänkokoista chunkya. Chunkulankaakin on varmasti vähän erikokoista, joten varmaan riippuu myös siitä. Kuulostaa kivalta urakalta! Kivointahan tässä on, kun valmistuu niin nopsaan.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!