9.3.2016

SANTA MARIAN KADUILLA


Myöhäinen heippa täältä! Silmät eivät meinaa pysyä millään auki, mutta pinnistän nyt viimein tämän meidän lomareissun toisen jutun vielä ihmeteltäväksi. Salin saaren kauniiden rantojen lisäksi Kap Verdellä riitti ihmeteltävää myös saaren piskuisessa pääkaupungissa Santa Mariassa. Turhan innokkaista kauppiaista huolimatta koin kyläpahasen todella hurmaavaksi ränsistyneen ja värikkään olemuksensa puolesta. Aito olisi ehkä lähin sana tätä kaupunkia kuvaamaan, ei näkynyt juuri mäkkäreitä tai starbuckseja eikä muitakaan monikansallisia ketjuja täällä saati että kaupungissa olisi noudatettu kovinkaan tiukkoja rakennusmääräyksiä. Värikkäitä valokuvia oli niin paljon, että olipa vaikea valita blogiin tulevat kuvat. Siksi niitä tulikin aikamoinen tulva. Kuvat ovat kahdelta eri päivältä: Eräältä pilviseltä arkipäivältä, jolloin olin liikkeellä kaksin esikoisen kanssa ja aurinkoiselta sunnuntaiaamulta, jolloin minun teki viipyä kylän hiljaisilla heräävillä kujilla pidempikin tovi seuraamassa paikallisten ihmisten päivänaloitusta. Saatoinpa tirkistellä myös uteliaana kovia kokeneen pihaoven raoista vain todistaakseni huolestuttavan suuren määrän roskia.   Kauppiaat tekivät töitä jo aamusta alkaen, miehet istuivat pienissä porukoissa kadun varren rappusilla, äidit ripustivat kattoterasseilleen pyykkiä kuivamaan ja lapset livahtivat sivukujalle pelaamaan avojaloissa jalkapalloa. Minnehän ne parempiin vaatteisiin sonnustautuneet naiset olivat lapsineen menossa? Ne joista toisen hiukset oli koristeltu kultapaljetein?


Sellainen oli Kap Verde meidän silmin. Kuviin olen palannut monesti uudestaan ja löytänyt niistä aina uusia pieniä yksityiskohtia, joita en kuvatessa edes hoksannut. Kuten tuo kuvien volttia tekevä poika. Kirkkaassa auringonvalossa en edes hoksannut, että nuoralla taiteileva poika oli jo siirtynyt kuvaa laukaistaessa nuoralta volttiin :). 

Lomat ovat kyllä ihania ja niinhän se usein menee, että ennen kuin meneillään oleva lomamatka on saatu päätökseen, kytee päässä jo ideoita seuraavista matkakohteista. Niin kävi tälläkin kertaa, siispä haaveilu Karibiasta ja Aasiasta alkakoon :). Nähtäväksi sitten jää, saadaanko näitä haaveita koskaan toteutukseen saakka. Lähitulevaisuudessakin reissuja on toki luvassa, mutta pysytään nyt ensi alkuun kuitenkin Britannian rajojen sisäpuolella. 

Olisipa ihanaa kuulla, minne kaikkialle te haluaisitte seuraavaksi matkustaa?

Aiemman juttuni Kap Verden kauniista rannoista löydät täältä.



///  Ramschackle and colorful, charming and genuinely authentic. Little town of Santa Maria in Cape Verde was so interesting. I just could have spent hours by walking along its narrow streets, wondering the special facades and local people with their daily tasks. 

More pictures of our holiday and the beautiful beaches of Sal Island you'll find on my earlier post here. http://pastellimaja.blogspot.co.uk/2016/03/kap-verden-kauniilla-rannoilla.html


6 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, minunkin silmäni jäi kiinni volttia tekevään poikaan. Ihmettelin mistä pomppaa kun en ensin huomannut ees nuoraa ennen kuin mainitsit siitä. Terveiset toiselta laidalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kieltämättä aika säkä tuo kuva! Voi kun voisin sen antaa pojan äidille :)!

      Poista
  2. Mua viehättää myös tuollaiset aidon rähjäiset kaupungit ja kyläpahaset. Jotenkin osaan niistäkin löytää paljon kaunista.
    Minä kroonikkohan haaveilen matkoista ihan koko ajan... ;) Seuraava matka on buukattu tähän lähelle Eurooppaan ja mietintämyssyn alla hautuu ajatukset syksyn lomasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ja erityisesti tuo aitous viehättää. Mikään ei ole turisteja varten tehtyä, paitsi tietysti ne matkamuistomyymälät, mutta nekin on jotenkin niin originaaleja. Ja täällä myös toinen kroonikko. Mutta helpotusta lähimatkailuun on tiedossa onneksi heti pääsiäisen jälkeen. Mielenkiinnolla odottelen, minne sinä oot seuraavaksi päättänyt matkata. Villiveikkaukseni on Köpis!

      Poista
  3. Tulipa katseltua tarkkaan kuvia. Jotenkin jänniä kontrasteja näissä kuvissa, kun on ympäristössä ränsistynyttä ja harmaata, ja kuitenkin iloisia ja pirteitä värejä sekä viehättäviä yksityiskohtia. Oletpa kyllä laukaissut kameran otollisella hetkellä tuon pojan kohdalla, todella hieno kuva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. Hoksasin, että kameralle tallentuneet pinkin sävyt oli tästä kollaasista jäänyt pois, mutta sitäkin väriä talon seinistä ja ovista löytyi runsaasti. Ja tosiaan, olisi niin kiva antaa tuo kuva pojan perheelle :), mikä taitava vesseli!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!