26.6.2015

PORTHCAWLIN SURFFIKYLÄSSÄ



Heipparallaa! Perjantaita viedään jälleen, se viikon odotetuin päivä ainakin täällä. Viikonloppu ja mukavat yhteiset puuhat edessä. Eilen otettiin jo pieni varaslähtö viikonlopun fiiliksiin, kun suuntasimme puoli tuntia Cardiffista länteen sympaattiseen Porthcawliin päivälliselle ja kävelylle. Säät ovat täällä meitä enimmäkseen suosineet, eilenkin oli melkoisen hiostavaa ja lämmintä.  
 
Sen pidemmittä selostuksitta suuntaan itse ruoanlaittoon ja jätän teidät katselemaan kuvia meidän iltakävelyltä Porthcawlin Esplanadilta parin mailin päähän kallioisten rantojen välistä löytyneelle surffirannalle. Mieletön tunnelma auringonlaskun aikaan, puuterinsävyjä ja alati rannalta veteen juoksevia kaikenikäisiä surffaajia. Tytöt olivat elementissään vedessä läträtessään ja hiekkaleikeissään. Tänne tullaan varmasti uudelleen!

















Kuvien myötä toivottelen mitä parhainta perjantaita itse kullekin!
Toivottavasti Suomeenkin on jo saapunut lämmin kesä!

16 kommenttia:

  1. Ai mitä kuvia! Sähän saat tällä menolla sinne aikaan turistiryntäyksen Suomesta. ;)

    VastaaPoista
  2. Voi mitä kuvia...kaipaan niin rannalle.
    Mahtavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Oli kyllä tunnelmallinen ilta! Tänään oltiin sitten vähän tuulisemmalla surffirannalla, jossa aaltojen pauhu sai kaikki ajatukset katoamaan päästä.

      Poista
  3. Onpa niin ihana näköistä! Täällä ei vielä ole kunnon kesä, mutta ensi viikolla pitäisi lämmetä. Vihdoin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti lämpeää, itse asiassa tännekin oli luvattu jo ihan hellelukemia. Saas nähdä, meri kuitenki viilentää aina.

      Poista
  4. Luin kyllä edellisenkin postauksesti, mutta ollut niin kiirusta sairastelessa, etten ole kerennyt toivotella teille sinne mitä parhainta uuden alkuun! <3 Sinä ja te pärjäätte kyllä missä vain ja milloin vain. It is all about the attitude! :) Rakkain terveisin, postauksiasi ilolla lukien, the one and only Krisse. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, asenne ratkaisee aina! Kiitos ihanin Krisse <3! Vaikuttaa kyllä vahvasti siltä, että kyllä me pärjätään, niin mukavasti ollaan kotiuduttu! Ja ihana kuulla, että ootte terveitä, lasten kanssa sairastaminen on aina yhtä syvältä!!

      Poista
  5. On noi maisemat mahtavia ja kuvasi niin kauniita. Tänne ei ole lämpö vieläkään löytänyt ja 1/3 kesästä jo mennyt :( Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Suomen kesä on aina vähän arvoitus. Sitä se on tosin kuulemma täälläkin, nyt meillä on kuulemma ollut vain hyvä tuuri, kun näin hyviä säitä on pidellyt koko täällä olo ajan. Mutta hyvä näin, vaikuttaa varmasti myös kotiutumiseen ja sopeutumiseen. Mutta onneksi on vielä 2/3 jäljellä, täällä toivottavasti hitusen pidempään. Eiköhän se lämpö sieltä vielä löydy!

      Poista
  6. Niin kaunista siellä.
    Olen Englannin suhteen "uusherännäinen", vasta äskettäin ensimmäistä kertaa Englannissa käyneenä. Ihastuin maahan.
    Kurkkaa muutama postaus Länsi-Englannista sivuiltani, lisää tulossa tasaiseen tahtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, jos ei neljää päivää Lontoossa vuonna 2000 lasketa :). Mutta tässäpä tätä nyt on aikaa ottaa haltuun pikku hiljaa. Täytyy tulla lukemaan juttusi, kyllä kaikki maahan liittyvä nyt kummasti kiinnostaa :)

      Poista
  7. Ihanalta näyttää teidän kotikulmat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Heidi, eikös näytäkin! Ja kiitos viimeisestä :)..

      Poista
  8. Voi mitä ihania kuvia ja mikä upea ranta! <3 Olen itse viettänyt Englannissa Lontoon kupeessa vuoden aupair-hommissa lukion jälkeen ja maa jätti minuun kyllä pysyvän jäljen sydämeen. Noiden vuosien jälkeen ei ole Englannissa tullut käytyä (uskallanko edes laskea kuinka monta vuotta siitä onkaan... ;) ), mutta tasainen matkakuume maahan vaivaa. Erityisesti etelä Englanti ja rannikko kiehtoo, innolla siis kuulumisiasi luen ja kuvia ihastelen, toivottavasti joskus myös itse noihin maisemiin vielä pääsen! Niin ja oikein paljon onnea sinne uuden alkuun! <3

    VastaaPoista
  9. Kiitos Piia, hyvään alkuun täällä ollaan jo onneksi päästykin! Eihän niitä vuosia onneksi lasketa :), muistot säilyy kuitenkin aina yhtä vahvoina! Englannin etelärannikolle ei ole tästäkään kuin lyhyt ajomatka ja joku viikonloppu täytyy sinnekin ajella ihmettelemään. Parit muutkin samantapaiset aupairtarinat ja sydämen tänne jäämiset olenkin jo kuullut. Jännittää jo ihan, kuinka tässä vielä itselle käy :).

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!