27.10.2013

VIIKONLOPPUNA


Oltiin vailla aikatauluja. Laitettiin piha viimein talvikuntoon. Leivottiin.
Urheiltiin. Minä sätkin Body Combatissa( Tosin en oikein osannut ottaa sitä vakavasti :D) ja rauhoituin Body Balancessa. Tänään sitten palasin omalle maaperälleni metsään. Reilu parin tunnin sauvalenkki ylösalas läheisiä harjuja ja sauna päälle. Ihmeteltiin myös uusia elämänkumppaneita. Koeistuttiin ja ihasteltiin. Poltettiin kynttilöitä aamusta iltaan ja pelattiin Unoa. Muutimme leikkimökin leikkihuoneeseen. Tehtiin kunnon kirppiskasa. Aloitin suursiivouksen. Eteinen, leikki- ja työhuone on tällä hetkellä niin räjäytetty, että pysyttäydynkin tänään suosiolla olkkaritunnelmissa.
Suttua suttua, mutta menköön.


Eamesin DAR-tuolit saapuivat meille kaksin kappalein ja ovat kyllä ihan yhtä ihanat kuin olin aina ajatellutkin. Vaalentavat olkkarin ilmettä entisestään ja muodostavat sohvan ja Aarnion Pastillin kanssa nyt selkeän ryhmän. Perjantaina tuli kippastua lasi viiniäkin uusien elämänkumppaneiden kunniaksi. Nyt täällä sitten eletäänkin loppu kuu näkkärillä. Mutta hei hirmu hyvällä sellaisella, 
taidankin laittaa reseptin joku päivä jakoon :).

Huomenna koittaa arki, mutta antaapa koittaa vaan, niin hyvä mieli kaikesta aikaansaadusta!
Sitä ennen vielä katsomaan 21 tapaa pilata avioliitto.

PS. Huomasittekos meidän uuden keramiikkataideteoksen? Neiti neljävee toi sen kotiin
kuvataidekoulusta.  Voisikos hienompaa Ankkalampea olla!!

Energistä alkavaa viikkoa!
Ja pieni pyyntö: ettehän vain lähetä meille niitä sisustuskeijuja ihan heti ;)


20 kommenttia:

  1. Aaaah...Ihanat Eamesit. Sitten kun mä oon iso ja rikas (hah!), kotiutan meille valkoiset dsw:t...Haaveilu on hyvästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin miekin Anni ajattelin, kunnes tajusin, ettei miusta koskaan tuu isoa ja rikasta! Kerrankos kirpasi :). Haaveita täytyy olla ja joskus myös niitä toteuttaa!

      Poista
  2. Oi, ihanat..! meilläkin uudet ruokapöydän tuolit haaveissa, sitten joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi, niin ovat. Meillä ruokapöytä sai ne pinnatuolit ja nämä kaksi kaunotarta hankin sillä ajatuksella, että käyvät yhtä hyvin myös ruokapöydän tuoleiksi, jos joskus tekee mieli vaihtelua. Uskon, että ovat ikuiset.

      Poista
  3. Ihanat tuolit :) ihana huonekuusi!!
    Mun on hankittava oma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs muuten näytit jo hankkineesi ;). Tuo aika kivan tunnelman tuo kuusi, vaikka keskellä kesää ei oikein sytytäkään, mutta on ainakin selvinnyt hengissä minun käsissäni ja se on jo jotain se :)

      Poista
  4. Ihanat tuolit!! ja muutenkin kivan näköistä :)

    http://kotihiirivarvikossa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Voi kun kauniita kuvia sinulla täällä, ja edellisissä postauksissa myös!

    VastaaPoista
  6. Ihan mielettömän hieno tuo Limpun taideteos! Kyllä on hyvä että taitelija on vihdoinkin päässyt taiteilijakouluun, että lahjat pääsee käyttöön! Iso pusu sen poskelle kummitädiltä, kovasti ikävöin teidän sakkia. Ja A:kin on jo niin iso tyttö...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Tekevät siellä taidekoulussa aivan mahtijuttuja jo tuon ikäisinä. Viimeksi maalasivat mallista mäyrää oikeilla maalaustelineillä. Ruskean sekoittaminen on jo hyvin hanskassa. Harmitti, kun ei ollut kamera mukana, mutta ehkä ensi kerralla muistan ottaa. Tänään juuri puhuttiin susta. Tuntui olevan ikävissään ja toivoi sua kovasti tänne joulun alla :')!

      Poista
  7. Onpa teillä kaunista ja seesteistä. :) Tiedä, rikkooko tää nyt postauksen hienon harmonian, mutta menin ja heitin sua haasteella. ;)
    http://www.mintunmustaa.blogspot.fi/2013/10/haaste-kaytannon-sisustamista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan riko, kiitos Silja Maaria! Yritän saada tartuttua haasteeseen!

      Poista
  8. Hei, upeita kuvia sulla! Siulle olisi haaste blogissani: http://silkkiavain.blogspot.fi/2013/10/haastetta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! KOitan toteuttaa haasteen, ainakin omalla tavallani :)

      Poista
  9. Kaunista ja tyylikästä sinulla on. Ja maailman hienoin ankkalampi - odotappas kun sille tulee kunnolla ikää ja pienokaisesi kasvaa isoksi- sitten ne vasta aarteita ovatkin -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi KIITOS Anne! Niin luulen myös, sitten nämä taideteokset varmaan jo tarvitsee oman vitriinsä :)!!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!