21.1.2018

LIUKUOVILLA TILAN TUNTUA KODIN NELIÖIHIN


// Kaupallinen yhteistyö: JELD-WEN Suomi Oy



Puolisen vuotta alkaa olla mittarissa uuden kodin asukkaana ja on aika punnita raksaprojektin  isoimpien kokonaisuuksien ja päätösten toimivuutta tähän saakka. Tässä postauksessa ajattelin vielä palata sisäovivalintoihimme.

Ovien suunnitteluhan aloitettiin jo hyvissä ajoin, sillä toiveenamme oli seinän sisään liukuvat ovet, mikä vaikutti jo varhaisessa vaiheessa talon rakennesuunnitteluun. Vuosi takaperin esittelin täällä ovisuunnitelman ja suunnitelman mukaan lopulta myös ovet tilasimme. Ovet meille toimitti JELD-WEN, jonka kanssa asiointi suunnitteluvaiheessa toimi mutkattomasti sähköpostitse meidän asuessa tuolloin vielä ulkomailla. Valitsimme JELD-WENin Advance-Line -mallistosta valkoiset Steady 411 Slide -liukuovet, joista suurimman makkarin oviaukkoon tilattiin pariovet.





 JELD-WENin sisäovet on mahdollista sävyttää haluamansa sävyiseksi ja me halusimme ovilevyt samalla sävyllä valkoisen seinämaalin kanssa välttääksemme kellertävämmän valkoisen sävyn. WC:n ja peseytymistilojen oviin valitsimme lisäksi lukot. Lastenhuoneiden oviaukot halusimme vähän suuremmiksi ja niissä on 90cm ovilevyt, kun muissa oviaukoissa leveytenä on 80cm. Pariovien aukko on puolestaan 140cm.




Liukuovien lisäksi myös Clever Line -malliston Savu-saunanovi saapui samassa lähetyksessä ja olemme olleet tyytyväisiä lasioven savunsävyiseen väriin. Näin saunan tumma ilme jatkuu ovea myöten ja tumma lasi myös blokkaa pesuhuoneen puolelta tulevan valon ja saunan savusaunamainen pimeä tunnelma säilyy. Ovi sopii hyvin myös mustien suihkujemme pariksi.



Tavoittelimme liukuovivalinnalla ensisijaisesti tilan avoimuuden ja ovettomuuden tuntua, mutta myös lisää käytettävissä olevia neliöitä: Siinä missä perinteiset laakaovet tarvitsevat oman tilan avautumiseen, seinän sisään liukuva ovi ei määritä lainkaan huonekalujen sijoittelua oven läheisyydessä. Erityisesti tähän lisäarvoon olemme olleet todella tyytyväisiä.

Sävytettävien liukuovien hankkijan kannattaa huomioida, että liukuovien karmit tulevat aina perusvalkoisen sävyisenä. Itse mietimme vielä, maalaammeko karmit joku päivä jälkikäteen saman sävyiseksi. Helpoimmalla toki olisimme päässeet, jos olisimme hoksanneet maalata karmit jo ennen asennusta. Vaikkakin täytyy sanoa, että tuohon sävyeroon on ajan kuluessa myös silmä tottunut. Kodissa on muutenkin niin erilaisia valkoisen sävyjä.  Pieniä huoltotoimenpiteitä jouduimme ovien kanssa vielä käymään läpi, mutta mielestäni se ei millään lailla  laimentanut asiointikokemusta JELD-WENin kanssa. Oikeastaan päinvastoin, sillä asiakaspalvelu toimi tässä asiassa upeasti. JELD-WENin oma huoltomies ajeli pariinkin otteeseen Kuopiosta saakka Joensuuhun hoitamaan asiat kuntoon. Kaupan päälle sain vielä hurjan hyviä vinkkejä ovien omatoimista jatkohuoltoa varten. Kyllä se vaan on hyvä asiakaspalvelu, mikä monestakin ostokokemuksesta tekee entistä erityisemmän.

4 kommenttia:

  1. Tuo teidän kylppäri on niin kaunis! Jos nyt rakentaisin uudestaan talon niin ottaisin meillekin liukuovet väliovisi, kiitos siis kokemuksien jakamisesta :) Ehkä joku päivä vielä rakennamme uuden talon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Syhi! Kiva jos sait tästä vahvistusta omille ajatuksille. :)

      Poista
  2. Mietin liukuovia rakennusvaiheessa, mutta päädyin normi oviin. Tämä on asia mikä harmittaa, joten jos vielä joskus rakennetaan niin sitten kyllä valitsen liukuovet.
    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anna, kiitos kommentistasi ja pahoitteluni, että huomasin sen vasta nyt! Rakennusvaiheessa täytyy tehdä niin järjetön määrä päätöksiä, että ei ihme, jos jälkeenpäin haluaisi kuitenkin vielä muuttaa jotain. Nämäkin liukuovet täytyi tietää jo hyvissä ajoin ennen kuin sisäseinien rakennus alkoi.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!