17.4.2017

LASTENJUHLAT LUONNOSSA



Edellisessä postauksessa kerroinkin jo tämänvuotisten tyttöjen synttärijuhlien teeman kiinnittyneen metsään. Esikoiseni rakastaa luontoa yli kaiken ja vaipuu siellä aivan omiin maailmoihinsa, hänelle juhlapaikan valitseminen paikallisen kalastuskunnan kodalla oli ilouutinen. Kuopuskin kyllä tykkää retkeilystä, vaikka juhlia edeltävänä päivänä manasikin metsäjuhlat typeriksi, kun  ei kuulemma jaksaisi kävellä edes perille saakka. Pienet kuurupiilot metsän kätköissä muuttivat mielen kyllä nopeaan ja hoohetkellä metsässä oli suorastaan mukavaa.



Metsäteeman ympärille olisi voinut keksiä monenlaista aktiviteettia. Me kuitenkin totesimme, että lapsilla aika kuluisi varmasti suurimmaksi osaksi vapaissa leikeissä luonnossa. Jokainen synttärivieras askarteli itselleen sulkapäähineen, jotta erottuisivat metsässä paremmin ja olivatkin niissä melko suloinen näky hippa-, piilos- ja vakoiluleikeissään. Ainut ulos järjestetty ohjelmanumero oli pääsiäismunasuunnistus. Piirsin alueesta kartan ja piilotin kymmenen värikästä munankuvaa rasteille, joille lasten piti kartan avulla suunnistaa. Myös pienempien lasten oli helppo kirjata kartan toiselle puolelle painettujen munankuvien kohdalle rasti ruutuun, minkä munan milloinkin olivat löytäneet. Tohkeissaan tyypit rasteja etsivät, olivatpa sitten kolme tai kymmenen ja saivat munat löydettyään palkinnoksi pääsiäispupun jättämät herkkupussit. Ei tuntunut näitä juhlijoita myöskään haittaavan, että intiaanit, metsän eläimet ja pääsiäispuput oli sekoiteltu sulavasti samaan kolmetuntiseen konseptiin.








Tarjoiluiksi näissä kemuissa tuntui hyvin riittävän nuotiomakkarat, itsetehdyt sämpylät täytteineen sekä kinderpiirakka. Vähän sipsejä, keksejä ja pillimehut. Kaikki kuitenkin piti kantaa jäisen kävelymatkan päästä autopaikalta, joten mitään ajalla ja vaivalla koristeltuja kakkuja ei tullut mieleenkään juhliin tehdä.




Paras kiitos näiden juhlien järjestelystä oli lasten punaiset posket ja hymyilevät huulet. Epäilen, ettei kenelläkään ollut vaikeuksia saada illalla unta! Luonnossa järjestettyihin juhliin liittyy aina riski huonosta säästä, mutta itse tulin kuitenkin siihen tulokseen, että lapsilla todennäköisesti on hauskaa vaikka sitten vesisateessa. Ehkä sää koituu ennemmin esteeksi meillä aikuisilla. Meillä oli käytössä katettu kota, joten sinne olisi huonoa säätä päässyt joka tapauksessa suojaan. Mutta eipä tuntunut edes hyytävän kylmä tuuli näitä sulkapäitä haittaavan. 

Suosittelen lämpimästi Joensuun Kuhasalossa Kukkosensaaressa sijaitsevan Kalmonkatiska-kalamajan vuokraamista kaikille luontojuhlia suunnitteleville. Kolmen tunnin varaus kustansi vaatimattomat 30 euroa ja paikanpäällä oli valmiina niin polttopuut, kahvipannut sekä huussi. Kalamaja kuuluu Joensuun kalastuskunnalle ja heidän verkkosivuiltaan löytyy selkeät varausohjeet, jos joku ottaa ideasta kiinni.  

Tämä pääsiäinen meni meillä siis enimmäkseen synttäritunnelmissa, mutta ehdittiin me myös mökkisaunan löylyihin ja anopin paistipadoille, ystäviä tapaamaan sekä raksalle siivoamaan paikat kuntoon tulevaa viikkoa varten. Ja eihän tälle juhlaputkelle nyt näy loppua, sillä tällä viikolla pidetään vielä pienimuotoiset kakkukestit kuopuksen syntymäpäivän kunniaksi ja viikonlopuksi vaihdetaankin sitten maisemaa muutama tunti etelän suuntaan ja vietetään viikonloppua vaihteeksi aikuisseurassa. Kevät ja kaikki kivat jutut!

10 kommenttia:

  1. Ihana paikka pitää synttärit. Kiva kokemus varmasti myös lapsille.
    Oikein ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synttärit olivat kivaa vaihtelua sisäsynttäreihin, näistähän voisi tehdä perinteen. Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  2. Tosi ihanan näköiset ja kuuloiset synttärit! Meilläkin eskarilainen on oikea metsäihminen, joten hänelle tällainen idea olisi varmasti enemmän kuin mieleen. :) Pian nähdään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, sun täytyy toteuttaa teidän neidille myös luontojuhlat :). Lauantaina tosiaan nähdäään <3!

      Poista
  3. Näyttää olleen mukavat juhlat, minäkin olisin viihtynyt ._. Terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, makkara maistui mullekin. Ja seikkailut kelpaa aina :)!

      Poista
  4. upea idea pitää metsässä synttärit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Voitas pitää heti ensi vuonna uudelleen samanlaiset.

      Poista
  5. Kiva synttärijuttu :) Törmäsin tähän kun hain inspiraatiota omien lasten metsäjuhliin! Koitan kovasti etsiskellä samanlaista tilaa täältä Helsingin suunnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira! Nämä synttärit oli itsestäkin mukava järjestää. Toivottavasti löydät hyvän paikan juhlille :).

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!