11.1.2017

JOULUN JÄLKEISTÄ RAIKKAUTTA


Jos kaipaa joulun yltäkylläisyyden jälkeen raikkautta ruokavalioon, niin yhtä lailla sitä kaipaa myös kodin sisustukseen. Eilen raaskin viimein tumpata maljakosta pystyyn kuivaneet eukalyptuksen oksat ja juuri ja juuri freesit havut joulun jäljiltä pois ja tänään karsin kotona muutenkin sisustustavaraa ja erinäisiä sisustusksellisia epämääräisiä läjiä vähän vähemmälle. Kaappiin odottamaan muuttopakkailuja. Pöytäliinakin sai lähdön ja vaikka tuo lasipöytä ei olekaan ollut ikinä oma suosikki, niin sekin tuntuu pitkän liinakauden jälkeen aika raikkaalta. Vaikka lasissa onkin kiillottaminen (voi jos pääsisitte kärpäseksi kattoon, kun hyörin sen ympäri, ylitse ja alitse luuttu kädessä raivostuksen partaalla), niin on se toisaalta aika anteeksiantavainen materiaali näin lapsiperheessä. Siinä voi ihan rauhassa piirrellä tusseilla tai maalata akryyleillä, ei haittaa jos vähän tarttuu pöytään. Mutta tuota hullun hommaa pyyhkimistä ei kyllä jää ikävä. 

Siivoilujen inspiroimana ajelin uudet kukat maljakkoon, mutta tiedättekö sen tunteen, kun meinaat pilata koko kimpun pätkimällä sen miten sattuu silti onnistumatta. En saanut kukkasia asettumaan nätisti mihinkään maljakkoon, sojottavat nyt ihan miten sattuu. Olisi pitänyt ottaa vaan tuota herkän mallista eukalyptusta. Valkoinen vahakukka (suora käännös..) ei paljon notkistele, eikä tuo mun sininen lempikukkakaan nyt ihan asettunut. Mutta ihan symppispehko se on silti.


Raikkautta on ollut myös lautasella ja smoothieita on tullut tehtyä päivittäin. Tämän hetken suosikissa on jäisiä mansikoita, banaania, tuoretta mangoa, hunajamelonia sekä passionhedelmää (piti ihan googlettaa, sanotaanko se suomeksi noin :) . Ja jos tarpeen, pieni loraus kookosmaitoa, välillä myös kaurahiutaleita. Mutta tulee kyllä niin hyvä ihan pelkistä hedelmistä ilman ylimääräistä nestettä. Tällä viikolla tein ruokaakin, johon tuli passionhedelmää. Vitamiinipuutosesta täällä ei siis olla kärsitty.





Raikkautta on ollut myös ilmassa. Kiehtovia sadepäiviä, jolloin on ollut ihana lenkkeillä happirikkaassa ilmassa. Tykkään täällä erityisesti siitä sateesta, joka sataa kasvoille kuin sumutinpullosta. Silloin ei oikein edes kastu, raikastuu vain. Toisaalta tälläisiä vilakan kuulaita aurinkoisia päiviä. Mittari näyttää kymmentä, mutta tuuli kielii muista lukemista. Saapas nähdä, minkälaista säätä on vielä loppuviikoksi luvassa. Islantilaisen kukkakaupan myyjän kanssa meitä vähän huvitti tänään, kun ennustuksissa koko Walesiin on sääilmiö nimeltä thunder snow. Olen kyllä hyvin skeptinen lumen päätymisestä tänne meren rantaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ainakaan en aio mennä kauppaan hamstraamaan leipää ja maitoa, kuten parissakin keskustelussa olen lukenut ihmisten yllyttävän toisiaan tekemään. Jospa me ei kuitenkaan nälkään kuoltaisi.

2 kommenttia:

  1. Kaunis raidallinen maljakko.
    Tuuliset terveiset Raumalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se viettikin pitkän tovin kaapissa. Pienen käyttötauon jälkeen tuntuu taas raikkaalta. Terkkuja sinnekin, tuulisesta Cardiffista :)!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!