10.5.2016

PIONIT TUOVAT KESÄN


Olen koittanut viime aikoina vähentää kukkakaupassa asiointia ja olla välillä ilmankin. Vaikkakin siivouksen lisäksi juurikin freesit leikkokukat maljakossa ovatkin ehkä kliseisin, siis helpoin ja halvin tapa kohentaa kotia, niin kukat ovat myöskin turhan koukuttavia. Uusi kimppu tarttuu kukkakaupasta tai supermarketista helposti mukaan heti edellisen nuupahdettua. 

Viime viikolla pienen kukkakatkon jälkeen törmäsin ruokakauppareissulla edullisiin pinkkeihin pioneihin ja mukaanhan ne lähtivät harsokukka- ja freesianipun kanssa, illalla saapuvien vieraiden kunniaksi. Odotukset ruokakaupasta ostettujen pionien avautumisesta eivät olleet korkealla, mutta ne avautuivatkin upeasti viimeisintä nuppua myöten. Pionit tuovat kyllä aina kesän. Nämä pinkit aivan kirjaimellisesti. Suhteellisen viileän kevään jälkeen saimme nimittäin jopa hellelukemia heti viime viikolla ja vieraat sitä myöten melko ruusuisen kuvan Walesin säästä. No ei päässyt tulemaan itku pitkästä ilosta sään suhteen, kun heti tänään saimme sateet osaksemme. Mutta ilmaan jäi silti leijumaan kesän tuntu ja tuoksu. Oli pitkästä aikaa niin ihana mennä lenkillekin sateeseen, sellainen kevyesti lämpöinen kesäsade ennemminkin raikastaa kuin kastelee. 




Viikonlopun aikana pionit olivat menettäneet värinsä ja tänään varisivat yksi kerralleen pöydälle ja matolle. Jäljelle jäi muutaman punnan pyöreä maljakko, joka niin ikään lähti matkaan eräältä ruokakauppareissulta. Pyöreitä maljakoita on näkynyt viime aikoina paljon ja niihin asetellut rennot kimput ovat näyttäneet todella kauniilta. Itse tulen tämän hankinnan kanssa tosin aivan trendien jäljessä, sillä ensimmäiset kirkkaisiin maljakoisiin vaihtelua haluavat ovat alkaneet maalaamaan maljakoitaan jo mattamustiksi. 

Myönnettäköön, että itse haaveilen edelleen Svensk Tennin kuplapintaisesta pyöreästä Dagg-vaasista, jonka on suunnitellut Marimekonkin uusimmasta mallistosta tunnettu Carina Seth Anderson. Ei nyt juuri kuitenkaan ollut Tukholmaan menoa, eikä niin paljon kruunuja tilillä nettiostoksia varten, niin halpisvaasi on justiinsa hyvä. Vaikkakaan ei kanna mukanaan sitä kiehtovaa suunnittelijan tuotteelleen luomaa tarinaa, mitä itse arvotan ostopäätöksissäni korkealle. Sitä Tukholman reissua ja pallovaasia matkalaukussa ehkä siis vielä joku päivä kohdalle odottaen. Mulla kun on tapana reissussa tehdä, mitä kummallisempia ostopäätöksiä, ihan vain jos sattuu jotain spesiaalia kohdalle, matkalaukun kokoon katsomatta. Melkein pääsen tässä herkulliseen aiheeseen ja Lontoon tuliaisiin. Tämänkertainenkaan Lontoon tuliainen ei ihan kassiin mahtunut. Mutta jätettäköön vielä mainitsematta, kun ne edellisenkin Lontoon keikan tulkkarit on paljastamatta :). Kauan en malta ehkä odottaa tämän tuoreimman kohdalla, olen nimittäin vähän pähkinöinä mun uudesta aarteesta. Siitäkin huolimatta, että sain siitä kotosalla osakseni kevyttä päänpyöritystä ja WhatsApp-linjoja pitkin Suomen ystävältä nuorison kuulemma suosiman määritelmän C8. Opinpahan samalla, mitä sekin tarkoittaa. Tiedätkö sinä?

Mutta hei asiasta kukkaruukkuun ja takaisin kukkiin, mikä kukka tuo sinulle kesän? Tiedän, että tässäkin asiassa meitä on monta kukkakuntaa.



/// Peonies are my favourite flowers in the early summer. I found the first peonies for this year in pink and wanted to delight my Finnish friends with these beauties, which all opened so beautifully. Which is your favourite summer flower?


8 kommenttia:

  1. Ajattelin ensin, että olet lopettanut ostamasta kukkia ja nykyään käyt naapurin kukkapenkissä :D

    Ja voi dääm kun mainitsit Dagg-vaasin...sitä googletin männäviikolla, mutta järjellä ajateltuna...liian monta kruunua saisi lattialta lakaista sirpaleiden muodossa jos vahinko sattuisi, auts ! Ostetaan sellaiset sitten mummona ja piilotetaan kaappiin kun lapsenlapset tulevat kylään !

    Ja hei, mulle käy kukka kuin kukka, vain värillä on väliä :) Hyvää yötä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hittolainen, kun ei oo naapurissa kukkapenkkiä! Kaikki parvekkeet loistaa tyhjyyttään, joten saatan saada vähän ihmettelyä osakseni, kun meidän parvekkeella kasvaa jos jonkinnäköistä puskaa :).

      No katos, siellä joku toinen Daggista haaveileva! Ollaanko seurattu liikaa ruotsalaisia blogeja ja instatilejä :D? Mä kanssa kauhistuin sen hintaa, joten haaveilu on paljon halvempaa. Ja hei näin me tehdään, sitten sillä runsaalla eläkkeellä, mitä joskus tullaan nauttimaan :).

      Mietin muuten eilen, että kyllä te Lapin tytöt elätte jollain omalla aikavyöhykkeellä, kun päivityksiä rustaatte keskellä yötä!

      Poista
  2. Mulla on kovin ongelmallinen suhde kukkiin, keväisin ostan paljon tulppaaneja maljakkoon, mutta ainakin nuorempana onnistuin joskus massasurmaamaan kukkia lähestulkoon pelkällä läsnäolollani. Nyt olen ajatellut aktivoitua uudestaan ja kokeilla, josko yhteiselo sujuisi jo paremmin. Kävinkin juuri siun innostamana Astrantiassa fiilistelemässä. Moneen juttuun ihastuin, hortensia taitaa nyt ekana meille muuttaa. Sulle muuten terveisiä sieltä, kerroin että blogisi kautta sinne päädyin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta leikkokukat onkin siitä kivoja, että niiden kuuluukin kuolla :)! Siispä voi loistaa, jos saa pidettyä ne vaikka viikon hengissä. Valitsemalla neilikoita, krysanteemeja tai harsokukkaa saa pidettyä kukat hengissä kauemminkin. Minäkin olen siis aika onneton etenkin viherkasvien hengissä pitäjä, vaikkakin täällä Walesissä homma on onnistunut vähän paremmin kostean ilmaston ansiosta. Hortensioita minäkin odottelen isommissa määrin täällä puutarhoille ja ihmisten pihoille ihailtaviksi.

      Kiitos terveisistä, suosittelen kyllä Astrantiaa lämpöisesti!

      Poista
  3. Leikkokukat pöydällä on niin kauniita! Vielä hetki ja sitten itsekin voin jättää kukkaukaupassa asioinnin vähemmälle. Kohta, ihan kohta saa omasta pihasta taittaa kukan ja viedä sisälle. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, se on kyllä suurta onnea! Itsekin taidan hommata partsille vielä pari isoa runsasta ruukkuhortensiaa juurikin siksi, että saan sieltä sitten maljakkoonkin iloa! Kaunista viikkoa sinnekin!

      Poista
  4. Täällä kans ostoslistalla/haaveissa sama maljakko :). Se on vaan niin kaunis <3. Ja pionit, olen jo monesti käynyt kyselemässä kukkakaupassa, muttei vielä ole ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mehän voidaan sitten ihan joukkueella joskus matkata vaasejamme hankkimaan :). Se on kyllä klassikko, joten eipä ihmekään. Myös roosana kovin kutkuttava. Tai missä tahansa muussa sävyssä. Mullakin sattu nämä pionit ihan vahingossa vastaan ja epäilin marketin pionien laatua alkuun. Väärässä olin, olivat niin kertakaikkisen upeita avautuessaan.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!