14.3.2016

SORMET MULLASSA


Heissan! Kevät tulee kohisten, niin siellä kuin täällä. Täällä lämpötilä nousi eilen jo +14 asteeseen ja tänäänkin saimme nauttia auringosta paitasillaan parvekkeella. Aivan huikeat on ollut siis fiilikset. Auringon laskettua on vielä aika viileää ja meriviima tuntuu, mutta vahvasti plussan puolella silloinkin. Olipa tuhat neliötä puutarhaa tai pari mokomaa parveketta, niin ihan sama juttu joka kevät, multasormet syyhyää. Täällä on ollut sipulikukat ja orvokin taimet kaupoissa jo tammikuulta saakka, mutta itse uskaltauduin kevätkukkakaupoille vasta reilu viikko sitten. Omaksi yllätyksekseni kärriin päätyi paljon sinistä. Krookuksia ja anemoneja. Valkoisia orvokkeja, neilikoita ja lumipisaroita niiden kaveriksi. Kevään kukkijoiden tilalle sitten jotain koko kesän kukkivaa myöhemmin kesän koittaessa.



Onhan tuo parvekkeella istuttaminen vähän sotkuista hommaa. Terveiset vain alakerran naapurille, joka kenties kärsinee jonkintyyppisestä multasateesta. Ja terveiset myös brittiläisille arkkitehdeille ja talonrakentajille. Ei hyvää päivää, mitä ratkaisuja taas kerran. Raakalaudoitettu partsi niin että lautojen raoista voi hyvin harrastaa kerrostalokyttäystä myös alas- ja ylöspäin. Kiitos myös yläkerran naapurille, joka ei tuntuvaa kukkienistutustusta taida harjoittaa. 





Kivasti tuovat parvekkeen kukat ikkunan takana kevään ja värin myös sisälle saakka. Onpa meidän parvekkeelle päätynyt myös yksi superihanuus, mutta varjelen sitä vielä hetken julkisuudelta ja kihertelen sitä ihaillen vielä tovin näin privaatisti. 

Mukavaa maanantaita ja alkanutta viikkoa! 


/// What a lovely spring sun here in Cardiff these days. Yesterday the temperature rose even to +14C. Either a huge garden or a couple square meters on the balcony, I can't help it, I need my compost therapy every spring. So last days I've potted some lovely spring flowers. This year I selected them in blue and white. Can't stop adoring them here inside either!

Have a lovely week!

6 kommenttia:

  1. Oi että miten kauniita kuvia ja keväistä fiilistä! Tänään lenkillä jo haaveilin keväisimmistä kukista terassille ja kuistille ja tekis jo mieli niin upottaa sormet multaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä saakin vielä hetken odotella istutuspuuhia, vaikka teidänkin lasiterassi vähän tuota aikaistanee. Mutta pian se kunnon kevät on sielläkin, kohta on jo pääsiäinenkin!

      Poista
  2. Onpas siellä jo keväinen tunnelma! Ja kylläpä taas hihitytti multasateet ja kerrostalokyttäykset alas- ja ylöspäin, you're on fire! ;D Mitähän jänskää sieltä parvekkeelta löytyy, postausta siitä odotellen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä mä mietin aina välillä, että mitähän meidän naapurista meistä, siis minusta, oikein ajattelevat, kun tuolla multasäkkeineni ja kameroineni tuolla terdellä pyörin. Mutta onpahan ihmettelemistä :)! Ja ai että, en malta olla pitkään postaamatta tuosta aarteesta!

      Poista
  3. Oi, siellä ollaan jo ihan eri asteella kevättä! Näyttää ihanalta ja ei helpota yhtään multasormien syyhyämistä täällä päässä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, täällä on ollut musta melkein joulusta saakka jonkinasteinen kevät tulollaan, vaikka paikallisten mielestä varmasti täystalvi. Pian se kevät ja istutuspuuhat on sielläkin! Nauttikaahan vielä ihanista kevättalven päivistä siellä. Puolensa niissäkin!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!