9.1.2016

50 KUVAA VIELÄ VIIME VUODELTA


Viikonloppu taas ja kiva breikki arjen aikatauluista! Mullakin on alkanut kone käynnistyä viikon huilin ja hiljaiselon jälkeen ja tekee mieli taas tehdä kaikenlaista, laittaa alulle uusia juttuja tälle alkaneelle vuodelle. Joulu sai viimein eilen illalla kyytiä näistä neliöistä ja viimeiset havunneulaset sain imuriin yhdentoista aikaan illalla. Se tunne on joka vuosi yhtä raikastava. Ensin ei haluaisi millään päästä irti joulusta ja sen tunnelmasta ja sitten kun lopulta viitsii nähdä sen vaivan, on olo kuin uuden sivun elämässään kääntäneellä.  Uudet sisustusideat muhivat päässä, vaikka mitään sen suurempaa on tuskin tälle vuodelle luvassa. Suuret linjat ovat tässä asunnossa kunnossa, mutta ainahan täytyy järjestää pientä hienosääntöä. Sisustusharrastajallehan koti ei ole koskaan valmis. Siispä tänä vuonna jatketaan mylläämistä siitä, mihin viime vuonna jäätiin. Ja muutama pieni sisustusjuttu on joululoman jäljiltä jo hautumassa sekä kuvaamista odottamassa. Mutta ennen uusia juttuja, kurkkaus vielä viime vuoden kotiin ja kuviin.
 

Ohoh, tulihan näitä! Täytyy tunnustaa, että jumituin monena iltana lukemaan omaa blogiani koronologisessa järjestyksessä muutosta alkaen. En niinkään jäänyt viipymään juuri niihin juttuihin, joita teille olen kirjoittanut, vaan enneminkin niihin asioihin ja tunnelmiin, jotka muistin niiden juttujen takaa. Mielenkiintoista, kuinka esimerkiksi puhtaista sisustuskuvista voi kummuta mieleen niinkin ei-sisustuksellisia muistoja.
 
Mutta nyt pizzatarvikkeita ostamaan, lauantai pysyköön herkuttelupäivänä vaikka muuten ollaankin taas jouluähkyistä kevennetty. Ja kukkia on ihan ehdottomasti haettava maljakkoon myös, että saadaan tämä koti päivitettyä viimein tammikuuhun ja vuoteen 2016. Heihei havut ja männynkäpyset! Leppoisaa lauantaita!
 
 
/// 50 photos from last year and new home here in Wales. Yesterday I finally got rid of the christmas tree and decoration. Every year the feeling is as refreshing. Like a new empty page had been turned. So off I go now and get some color to the January and Year 2016: Flowers needed! Have a cosy Saturday!

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Monet kuvat yhdistinkin kirjoittamiisi juttuihin.
    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Siellä on ahkeroitu kollaaseja. Nää on kyllä kivoja, tosi kivoja katsella ja muistella mennyttä. Kaunista, kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No innostuin selaamaan blogia läpi ihan kunnolla, samalla vaivalla poimin kuvan (lähes) joka postauksesta. Monenlaisia muistoja tuli kyllä mieleen :)! Kiitos <3!

      Poista
  3. Ihania kuvia kauniista kodista <3
    Tykkään kovasti noista teidän melkein lattiaan saakka ulottuvista ikkunoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3! Onneksi on nuo ikkunat, ne on kyllä tämän kodin sielu. Tai sitten noi puuovet. Mutta ilman ikkunoita olisi kyllä pimeää kuin säkissä.

      Poista
  4. Kertakaikkiaan ihania kuvia, kauniita värejä! Ja minäkin ihailen noita teidän korkeita ikkunoita ja tuo kuva pikkuneidistä ikkunan ääressä, viltin sisällä katsoamassa tablettia on yksi mun suosikeista, siinä on vaan jotain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Näissä pienennetyissä kuvissa vielä harmillisesti kuvan laatu kärsi alkuperäiseen verrattuna. Ikkunat on <3 ja tuo tyttösen kuva on kyllä yksi niistä, joissa on fiilis mukana. Samanlaista rentoa iltapäivää täällä vietetään nytkin. Ei tosin ikkunalaudalla pötkötellen, sen verran vetää nyt talvella :)

      Poista
  5. Ihana kokoelma tosiaan :) Monta upeaa kuvaa, joista ei kyllä kykene enää yksittäistä ihaninta valitsemaan! Upea koti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sirpa! Harmi, että moni noista kuvista suttaantui niitä pienennettyäni, mutta ehkä niiden avulla palautui monelle mieleen alkuperäiset jutut parempine kuvineen.

      Poista
  6. voi että mitä harmoniaa...noitten kuvien kautta välittyy...kuulia kerrassaan!!! ja hei enkä ala et siellä pilkistää jo narsiskukset ;D meiän kylillä eletään sitä keskitalven riutumista että väkisin tulee ranskan riviera...tai toisaalla "joensuun mutala" mieleen ... jos ymmärrät mitä tarkotan ;D kyllä noi teidänkin kotikonnut voittaa tän parin viikon pakkasjakson...alkaa mennä henki kohta...hella tulilla nonstoppina!!!mut kaipa se joskus loppuu!!! hope so!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan henki sentään! Hauska Milla! TOivottavasti se ei nyt kokonaan kuitenkaan mene :D! Mutta täytyypä sanoo, että näin uutuuttaan tää tuntuu tosiaan kuulilta tällänen talvi, vaikka luenkin itteni niihin hiihtoniiloihin, jotka vaan pääsee vauhtiin, kun on lunta ja pakkasta. Katotaan miltä tää tuntuu sit ens talvena, kun ei oo vieläkään niitä hankia. Ja narsissukset ja krookukset tosiaan! Ruusutkin ovat olleet kukassaan joissain puskissa koko talven, vai mikä tää nyt sit täällä onkaan. Ei ainakaan perinteinen talvi.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!