13.12.2015

JOULUKAKUN KORISTEET


Viikonloppu vetelee viimeisiään ja mulla ainakin on olo aivan kanttuvei. Siis miten kanttuvei nyt sitten voi aamuisen juoksulenkin, päivän kylpylässä polskimisen ja saunomisen, iltapäivän kasvohoidossa köllöttelyn ja afternoon tean nauttimisen jälkeen olla? Sillä lailla hyvällä tavalla raukea ja väsynyt fiilis. Olipa mukava päivä, minä-aika teki tehtävänsä.
 
En malttanut olla kurkkaamatta läpi eilisen kakkuinspiraatiokuvia, joita kertyikin niin paljon, että pureskellaanpa ne läpi pienissä osissa. Leivoin siis suklaisen mascarponekakun, jonka halusin koristella jouluisesti. Minulla on monesti jälkiruokavastaavaan rooli perheidemme yhteisillä jouluillallisilla ja yleensä aina olen leiponut jotain suklaista. Tämä mascarponekakku toimisi joulupöydässä vielä paremmin piparkakkupohjalla, nyt tein sen digestivekekseillä. Mousse-osaan valitsisin taas maitosuklaan sijaan mahdollisimman kaakaopitoisen tumman suklaan valkosuklaan kaveriksi. Koristeina kakun päällä granaattiomenaa, rikottuja pistaasipähkinöitä ja tuoretta viikunaa. Jouluista lookkia korostamassa vielä pienistä havunoksista ladottu valekranssi.




Ja kun pääsin vauhtiin koristeluideoideni kanssa, koristelin saman juustokakun myös kolmella muulla tavalla. Niihin kuviin palaan vielä myöhemmin. Nyt lähden laittamaan tyttöset unille. Vielä viisi koulupäivää tätä lukukautta jäljellä ennen Suomea ja joululomaa. Kyllä aika rientää nopeasti!
 
Puolille öin on vielä aikaa osallistua Cilla's-arvontaan täällä ja huomenna palaan voittajauutisin! Skandinaviskin tuoksukynttilän arvonta puolestaan jatkuu vielä viikon verran täällä.
 
 
 
 
/// I'm normally responsible for desserts at my family's Christmas dinner and I guess this year won't make any exception. Usually my desserts have something to do with chocolate like the cheesecake I baked yesterday. I got inspired to decorate the cake somehow christmassy. I ended up using  pomegranate, crushed pistachio nuts and fresh figs. I then crowned the cake making a false wreath of small pine branches around it. Looks a lot like Christmas with red and green, doesn't it? Well, I got so inspired of decorating the cake that I did three other decorations on the same cake too. Therefore I'll return to this topic later on next week and show you some other christmassy decoration ideas. 
 

10 kommenttia:

  1. Onpa kaunis kakku ja todella jouluisen näköinen. Sinun päiväsi kuulostaa aivsn ihanalta.
    Mukavaa viikkoa☆☆☆

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis koristelu, niin jouluinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen + havut kyllä toimii jouluisen tunnelman tuojana.

      Poista
  3. Todella kaunis koristelu! Iskin tähän silmäni heti Instagramissa. Taidan varastaa pari ideaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilja, ole hyvä vaan, ideat on tarkoitettu kiertämään :)!

      Poista
  4. Voihan granaattiomena! Sopii varmasti kirpeydellään hyvin juustokakun kanssa yhteen. Kiitos vinkistä! 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on raikas yhdistelmä. Tuo granaattiomena oli jopa yllättävän makea.

      Poista
  5. Ihana koristelu, taidanpa lainata ideaa. Meillä kun kahvitellaan juuri joulun alla ystävien kanssa "neidin nimpparit" (lue: lahjan vaihtajaiset), tämä kävisi tarjottavaksi oikein kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Kaikin mokomin. Kiva, jos näistä ideoista on hyötyä muillekin! Suklaa sopii kyllä ihan joka tilaisuuteen :).

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!