11.10.2015

VIIKONLOPPUKUKKASET


Luulen, että olen viimein löytänyt sen, mitä olen kaikki nämä reilut neljä kuukautta etsinyt: kantakukkakaupan! Suomessa kun ehdin tottua siihen, että kukkakauppoja löytyy lähes jokaisesta kadunkulmasta, olikin täällä yllätys, että kukkakauppoja ei juuri ole miljoonakaupungissakaan lähietäisyydellä. Marketeissa on sitten toki suuremmat valikoimat leikkokukkakimppuja ja keskustan kauppahallista olen muutaman kerran löytänyt suosikkikukkiani, mutta minusta on oma viehätyksensä käydä ihan oikeassa kukkakaupassa, josta saa kunnon palvelua. Niin kuin Mrs. Sweetheart -postauksessa totesin, tästä kaupasta saa kaupan päälle myös  ne small talkit  ja kehut päivän asusta, sattuupa se sitten olemaan minkälanen tahansa :). Tälle viikonlopulle valikoin mukaan tuollaisen suuren syksyisen hortensian kotiviikonlopun kunniaksi. Seuraavat viikonloput ollaankin sitten reissun päällä Pohjois-Walesissa ja Suomessa.
 





Samalla muutama kuva olohuoneen nurkasta, jossa on viikonlopun aikaan tapahtunut niinkin suuria, että aloevera on saanut viimein multaa  ruukkuunsa. Juuri muuhun en olekaan kotosalla kyennyt, yskiessä ja valvoessa on aika melko tehokkaasti mennyt, bonuksena kamala pääkipu. En siis voi puhua kovin leppoisasta lauantaista tai suloisesta sunnuntaista, mutta ehkäpä ne seuraavat sellaiset tuntuvatkin sitten tämän jälkeen taas kahta kauniimmalta. Toivottavasti teidän viikonloppu on mennyt vähän kivemmissä merkeissä!


// EDIT. I keep on forgetting these english translations, I'm sorry, but I'll get sharper, I promise. This weekend we've stayed mainly at home, since I've suffered the entire week from a terrible cough and sleepless nights, as a bonus I got  a huge headache, of course. Fortunately I got some weekend cheer-up-flowers  from my favourite florist on friday. So, it hasn't been any of those all time top 10 weekends, but after this the oncoming ones in North Wales and Finland will surely feel even sweeter. I hope you had a lovely and relaxing weekend though!
 
 

9 kommenttia:

  1. Minullakin on oma suosikkini kukkakaupoista ja se on ihan tuossa kilometrin päässä kodista. Siellä on kukkien lisäksi kivoja pieniä sisustusjuttuja. Hortensia on kyllä aina niin kaunis, mutta kaunis on tuo nurkassa oleva valaisin myös.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Itsekin totuin Suomessa siihen, että sain kukkani lähes aina samasta luottokaupasta, joten täällä olenkin ollut sitten vähän hukassa markettikukkien armoilla. Onneksi marketeissa on värikkäiden kukkien lisäksi aina valkoisia liljakimppuja tarjolla, joten niitä olen myös kantanut kotiin muutamat kesän aikaan. Ja tuo valaisin omakin suosikki, ajaton kaunokainen.

      Poista
  2. Paranemisia ja mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Minäkin tykkään käydä pienissä audoissa kukkakaupoissa -jotenkin symppis paikkoja.
    Pikaista paranemista - tuletko Indiedays tapahtumaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minustakin. Täällä muutenkin kaikki erilliset pienet hedelmä- ja lihakaupat sekä leipomot houkuttelevat ostoksille, niin symppiksiä. Ja kiitos, jospa tämä tästä pian helpottaisi. Valitettavasti multa jää nyt ID-kemut välistä, vaikka Suomessa olenkin tuolloin. Priorisoin ajan sinne kotiseudulle tällä kertaa. Olisi kyllä ollut ihana nähdä. Ehkäpä sitten keväällä?

      Poista
  4. Joko helpottaa? Sinunlaiset kukat. Meillä vielä ulkona pakkasen puolella. Jospa tapaisimme?!. Soittele! Terkut toiselta laidalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä vähän, kun nukuin avoimen ikkunan vieressä yön. Mutta ei tämä vielä ohi ole, voi kun olisikin. Koitetaanpas tavata tosiaan! Palataan!

      Poista
  5. Minunkin mielestä kukkakaupassa käynti tuo oman viehätyksen siihen. Tykkään ostella jonkin verran kukkia. Käynkin yleensä samassa kukkakaupassa, josta saa vähän erikoisempiakin kukkia välillä.

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!