26.2.2015

VIETÄVÄN SYÖTÄVÄT HERKUT VIIKONLOPPUBRUNSSILLE ( + ARVONTA)


Aikaisten ja kiireisten arkiaamujen vastapainoksi on viikonloppuisin ruhtinaallista viettää hitaita ja rauhallisia aamuja koko perheen kesken. Heittää sopivan ruttuinen pellavaliina pöydälle, kattaa pöytä kauniisti, keitellä termarillinen kahvia ja vaahdottaa sille kaveriksi maitoa. Nyt etenkin, kun mies on tehnyt pitkiäkin työreissuja, perheen yhteiset kokoontumiset ruokapöydän ympärille ovat nousseet meillä aivan erityiseen arvoonsa. 

Viikonloppuaamujen myöhäiset aamupalat mielessä osallistunkin Indiedaysin ja Lidlin yhteistyökampanjaan, jossa saimme koko perheen voimin testata Lidlin vastottain lanseeraamia Fresh Corner -tuotteita. Fresh Corner -valikoimaan kuuluu erilaisia lounassalaatteja, kolmioleipiä, hedelmäpaloja, marjoja sekä salaattisekoituksia. Monipuolisesta valikoimasta meidän viime lauantain aamiaisbrunssille valikoitui Falafel-salaatti minttu-jugurttikastikkeella, loimulohi-rieskakolmio, hedelmäsalaatti meloni- ja ananaspaloilla, mansikoita, vadelmia ja mustikoita. Fresh Corner -tuotteiden lisäksi nappasin Lidlistä mukaan jo aiemmin tutuiksi tulleita paistopisteen tuotteita, kreikkalaista jugurttia sekä appelsiinimehua. Sillä välin kun lapset katsoivat aampupiirrettyjä ja minä laittelin pöytää valmiiksi mies ehti tehdä aamutreeninsä, joten tälläinen tuhdimpi aamiainen oli tilanteessa paikallaan.
 






 




Pakkaukset olivat sen verran reiluja, että salaatista ja rieskakolmiosta tein tupla-annokset, marjoista riitti koko porukalle ja niitä jäi vielä seuraavankin aamun aamiaiselle. Merkille pantavaa oli, että kaikki tuotteet maistuivat tuoreille ja raikkaille. Salaatti- ja kolmioleipävalikoiman muita vaihtoehtoja täytyykin päästä testaamaan. Marjat ja hedelmät toimivat jatkossakin mm. herkun korvikkeena. Fresh Corner- tuotteet olisivat erinomaisia ja edullisia eväitä myös vaikkapa talvisille lasketteluretkille ollen samalla huomattavasti terveellisempi vaihtoehto perinteisille ranskanperuna-annoksille. Taidan kipaistakin loman alun kunniaksi uuden reissun Lidliin, lauantaina on nimittäin tiedossa molempia, rauhaisaa aamiasta ja laskettelureissua.


Lidl haluaa tarjota myös jollekin teistä tuotteitaan viikonloppubrunssiin, lounaaseen ystävän kanssa tai helppoon välipalaan. Siispä kommentoimalla tähän postaukseen, millaisia helposti mukaan otettavia tuotteita toivoisit Fresh Corner -valikoimaan, osallistut 20 euron arvoisen lahjakortin arvontaan.
Nykyisen valikoiman pääset kurkkaamaan tästä. Arvonta päättyy ensi viikon keskiviikkona 4.3.2015. Anonyymit muistattehan laittaa sähköpostiosoitteen kommenttiin mukaan, jotta voittajiin saadaan helposti yhteyttä. Onnea arvontaan!
 

76 kommenttia:

  1. Gluteenittomia välipaloja! :)

    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kana- tai lohiwrapit olis jees :-)

    VastaaPoista
  3. Täytetyt croisantit sopisi meidän perheelle, nam!

    VastaaPoista
  4. Nams, vesi ihan herahti kielelle näitä kuvia katsellessa. Taitaa tää tulla lauantaina valmiiksi katettuun aamupalapöytään ;) ui-jui ;) Salaatit ja täytetyt patongit, croisantit olisi kyllä minunkin mieleeni!

    VastaaPoista
  5. Terveelliset smoothiet, luonnonjogurttia-mysli-Marja-annokset ja tuorepuristetut mehut,
    sipsi@iki.fi

    VastaaPoista
  6. Hedelmäisiä ja maidottomia fruitie-juomia ostaisin ihan varmasti :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Täytetyt wrapit ja salaatit. T:Anne.H

    VastaaPoista
  8. Katselinkin noista joitakin tuotteita Lidkissä, mutta jäi vielä kauppaan.
    Mukana siis arvonnassa :)

    VastaaPoista
  9. täytetyt patongit !olis meidän juttu!
    mukana arvonnassa!
    Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. monipuoliset salaatti annokset!!! mukana ollaan!
    jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  11. RuokaJonossa-mukana kisassa :D

    VastaaPoista
  12. (Toivottavasti ei tule tuplana kun hävitti jo kirjoittamani tekstin...)

    Tulikin sopivaan aikaan luettua/sinun kirjoitettua tämä postaus kun ollaan tänään menossa ruokaostoksille Lidliin :)
    Kiitos siis muistutuksesta, en olisi varmaan näitä muistanut katsoa..

    VastaaPoista
  13. Oii!
    Gluteenittomia leipiä täälläkin liputetaan :)

    VastaaPoista
  14. Siellähän olikin ihan kelpo valikoima jo valmiiksi. Minustakin jotkin fruitie-tyyppiset juomat olisivat kivoja :)

    VastaaPoista
  15. Smoothiet maistuisi. Etenkin, jos vielä saisi ne ilman lisäaineita, kuten karrageenia.

    VastaaPoista
  16. Esim. erilaiset salaatit ja smoothiet.
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Jokin isompi leipä, esim. iso sämpylä tai patonki olisi minulla vielä toiveena saada valikoimaan.
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Wrapit olisi minun toivelistalla =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Täytetyt patongit ja wrapit sekä smoothiet lähtisivät meidän matkaan mukaan.
    niina@maalla.com

    VastaaPoista
  20. Kanawrap olisi toiveissa :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  21. Mukaan arvontaan:) ruisleipäkolmioita, marjoja ja salaatteja, laktoosittomana.. Terveiset toiselta laidalta.

    VastaaPoista
  22. Täytetyt patongit,smoothie.. kyllä sieltä löytyisi. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Täytetyt croisantit-slurp,laktoosittomana. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  24. Smoothiet sopisi valikoimaan! :)
    jen-ny93@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Täytetyt patongit, croisantit ym.
    Mukana arvonnassa :)
    sanna.keskisarja@hotmail.fi

    VastaaPoista
  26. Gluteenittomat jutut ois kivoja, sekä eri superfoodeista tehdyt välipalat.
    niina.saila@jippii.fi

    VastaaPoista
  27. Hedelmäsalaatit ja vaikka jotkut hedelmä-jogurttivälipalat :)
    southafrica(at)luukku.com

    VastaaPoista
  28. Erilaisia marja- ja hedelmärahkoja :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Smoothiet ehdottomasti.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  30. Rakas, oot taas tehnyt kauniita ja hyviä juttuja!
    Mä ehdotan seuraavaa Lidlin brunssille:
    - valmiita marja/hedelmäsekoituksia pakastepussissa, jotka voisi vaan sulattaa, lisätä jugurtin ja bamixata smoothieksi
    - maailman parasta vihreeät eli vuonankaalia
    - köyhän miehen mimosaa = hapotettua appelsiinimehua
    - minimuffinsseja, vaikka porkkanakakun makuisia (saatiin just töissä sellaisia eilen, ne oli niiiiiin hyviä)
    (elli.turjanmaa@kumiankka.org)
    puspus <3

    VastaaPoista
  31. Oi kun näyttää hyvältä :) Mä just yksi päivä ihastelin niitä Lidlin uutuustuotteita. Brunsille voisin ottaa tietty croissantteja, nam!

    kaksiyhdenhinnalla@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Täytettyjä sämpylöitä toivoisin vielä valikoimaan
    wafer@suomi24.fi

    VastaaPoista
  33. Kyllä smoothiet sanoisin minäkin!
    ohmywhite@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Valikoimasta pitäisi ehdottomasti löytyä täytetyt patongit.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Valikoimasta pitäisi ehdottomasti löytyä täytetyt patongit.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  36. irmeli.nieminen@hotmail.com28. helmikuuta 2015 klo 18.50

    Nam! :P Täytetyt croisantit olis huippu. :)

    VastaaPoista
  37. Välipalapatukka tai terveellinen smoothie! :-) jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Smoothiet sopii aina ja joka paikkaan ... ;o)

    VastaaPoista
  39. Gluteenittomat hätäherkut ja smoothiet. Ei sitten tarttis tappaa nälkäänsä karkkipussilla autossa :) Mukamas !
    bikkenpilttuu@hotmail.om

    VastaaPoista
  40. Kananmunattomat herkut ois kivoja

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Aivan mielettömät kuvat taas, näyttää niin tuoreelta! Minä kaipaisin jotain Frezzan tyylistä, kylmää maitokahvijuomaa :)
    ansamaria1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Täytetyt wrapit

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Smoothiet on tervetullut herkku välipala!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Makurahkoja, joissa on lusikka mukana :) Lidlin hinnoin!

    VastaaPoista
  45. Smoothiet ja täytettyjä patonkeja täälläkin kannatetaan! :)

    VastaaPoista
  46. Bagelsit

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Täytetyt patongit tai wrapit. :)

    VastaaPoista
  48. Täytettyjä ruisleipiä mm.kala, kana ja esim avokadotäytteillä unohtamatta vihanneksia. Raikasta ja maukasta ja maistuvaa, ei mitään pliisuja makuja.

    VastaaPoista
  49. Luomu-smoothiet tai kasvissosekeitot :) On kyllä ihan mahtava palkinto!
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Mukaan! Täytetyt patongit ja smoothiet voisi olla aika jees. hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Wrappeja. marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  52. Hedelmiin ja marjoihin toivoisin vielä lisää vaihtoehtoja.
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  53. Tykkäisin smoothieista.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Kasvisosekeittoja. Ehdottomasti.
    l33lamm@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Marjoja.
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Erilaisia croissanteja
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Smoothiet ja marjat, nam :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Smoothiet maistuisivat minulle!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  59. Smoothiet maistuisivat minulle!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  60. Smoothiet maistuisivat minulle!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  61. Kaikenlaiset salaatit on tervetulleita, voisi vaikka valikoima vähän vaihtua ajoittain tai olla sesonkisalaatteja. Tuoreet marjat ja hedelmät valmiiksi naposteltavina on myös kivoja
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  62. Smoothiet, täytetyt leivät ja ruokaisat salaatit maistuisi mulle
    pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Soijapohjaisia tuotteita ja vaikka tosiaan wrappeja...
    marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  64. Kyllä tuo tarjonta on jo melko täydellinen, erikoisruokavalioita on varmaan vaikeampi laittaa fresh linjalle

    tamsku@suomi24.fi

    VastaaPoista
  65. Smoothiet ja gluteenittomat välipalat

    kerttu100@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Smootiet ja kolmioleivät t. maijaliisa.pakanen@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Tapas-tyyppiset annokset esim. oliiveja, papuja, kaikenlaisia Espanjalaisia herkkuja. Voisi vaihdella välilä eri maiden mukaan.

    karicepu(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Salaatteja, smoothieita, vähäsokerisia vaihtoehtoja kuten kasvispaistoksia tms. annoksina
    nellakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  69. Täytetetyt patongit maistuu aina, samoin smoothiet. Kourallisen pähkinäsekoitusta voisin valita jälkkäriksi. Fresh cornor valikoima on kyllä tosi hyvä jo nyt! Mukana arvonnassa minäkin :)

    VastaaPoista
  70. Kolmioleivät olisi aika jees. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Täytettyjä patonkeja voisi vielä lisätä valikoimaan.
    valkoistaviljaa ät hushmail.com

    VastaaPoista
  72. Jotain rahka- tai jogurttijuomia? Smoothiekin kuulostaa hyvältä idealta.:)

    VastaaPoista
  73. Smoothiet ja gluteenittomat leivät olis jees! =D

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!