19.2.2015

VANNOMATTA PARAS JA HELLO WALES!



Heissan! Olinko se minä, joka vielä sunnuntaina oli sitä mieltä, että tauti oli menossa ohi? No, maanantaina se sitten iski päälle ihan todella. Se siitä sporttisesta viikosta ja hyvistä hiihtokilometreistä, mitä olin jo salaa ehtinyt suunnitella. Pari päivää meni kotona toipuillessa ja tänään jo uskaltauduin töihin kuumeen laskettua. Mutta silti tuntuu, että tämä ei jäänyt tähän. Korviin sattuu, paleltaa ja päässä on tosi kumma olo. En ehkä ala ollenkaan, jos viikonloppukin vielä vierähtää flunssaillessa. Meillä olisi vaikka mitä mukavia juhlia tiedossa vähän joka kellon lyömälle. No ilon kautta kai tähänkin on suhtauduttava, parempi nyt kun reilun viikon päästä hiihtoloman alkaessa.



Mukavia piristyksiä on sattunut tällekin sairasteluviikolle. Muutamia kivoja jutunjuuria, sellaisia inspiroivia juttuja tälläisen harrastelijabloggaajan arkeen, mistä saatte kuulla enemmän parin tulevan viikon sisään. Siksipä siis ajattelin laittaa vielä linjoille näitä lupaamiani kuvia viime viikonlopun kakkukukkasten* kolmannesta elämästä, ennen kuin kaikki uudet mukavat jutut jyräävät näistä yli. Pikkukippoihinhan ne kukat kakun päältä tietenkin päätyivät. Kuvattuna olkkarin pöydällä, mutta siitä ne kulkeutuivat kippo kerrallaan, mikä minnekin, makkariin, keittiöön, vessaan. Aika paljon iloa yhdestä kimpusta.


Viikon ehkä kuitenkin suurin piristys löytyi tiistaina sähköpostista, kun mies oli lähettänyt mulle varaamansa lentoliput. Hiihtolomalla pääsemme muutaman päivän reissulle ihan kahden kesken. Samassa tuli mieleen, että ehkä olisi ihan reilua kertoa teillekin siitä meidän tulevasta kotimaasta, jota taisin tammikuussa jossain jutussa väläytellä. Eihän se mikään salaisuus ole, taisin vain unohtaa siitä teille kertoa sen myötä, kun itse aloin ajatusta sulattaa ja hengitys ja otsakurtut alkoivat palautua peruslukemille.

 
Norja jäi tosiaan vain ihanaksi suunnitelmaksi ja kun sen sijalle asetettiin Iso-Britannia ja Wales, meni tällä tytöllä hetki nieleskellessä. Pidättelin itkupotkuraivareita ja samaan aikaan huvitti itseänikin, että minne se seikkailija-Hanna on oikein hävinnyt, joka nuorempana oli valmiina reissaamaan sinne, minne kompassin neula heilahti. No, jos rehellinen olen, en IKINÄ ole ihaillut brittikulttuuria, enkä haikaillut sinne päinkään. Olen kyllä saanut tutustua vuosien varrella ihaniin britteihin työpaikoissani, mutta että muuttaisin sinne. Ei kiitos. Menkää yksinänne.


 No mutta, kuten sanoin kurtut ovat siloittuneet tässä viikkojen myötä ja minäkin jo ihan positiivisin mielin muuttoon suhtaudun. Kyllähän se aivan erilaisen kulttuurishokin mukanaan tuo kuin mitä Norjassa olisimme kokeneet, mutta paljon hyvääkin, joista suurimpana tietenkin kieli (salaa niiskutan silti, norjan kieli olisi ollut ihana oppia!...). Itselläni on varmasti halutessani hyvät työllistymismahdollisuudet ja lapsetkin tulevaisuudessa hyötyvät englannista paljon enemmän kuin norjasta. Kananlihalla olen selaillut brittien vuokra-asuntosivustoja,  kokolattiamattoideaa sulatellen ja samalla toivoen, että sieltä joukosta löytyisi edes yksi helmi (PLIIIS edes YKSI!).


 Lomamme suuntautuukin Lontoon kautta Cardiffiin,  Atlantin rannalle, Walesin pääkaupunkiin, jonne tai jonka lähistölle meidän olisi tarkoitus sitten kesän korvalla muuttaa. Loman tavoitteena on koluta tuon miljoonakaupungin asuinalueita läpi ja löytää nyt ensi alkuun muutama meille sopiva alue, josta sitten etsiä itse asuntoa. Lapset päätimme jättää suosiolla mummien hoiviin, jotta olisimme neljässä päivässä mahdollisimman tehokkaita. No hotelli valittiin kuitenkin niin, että siitä on nopea hilppasta kaupungin kahviloihin ja ravintoloihin myös siitä lomafiiliksestä nauttimaan. Haaveissa myöskin roadtrippi Walesin kauniiseen luontoon, kallioisille rannoille ja vihreille kukkuloille. 

Ilahtuisinkin kovasti brittikokemuksistasi! Kaikki vinkit ja fiilikset Briteistä saa laittaa kommenttiboksiin. Ja myös ne negatiiviset, osataanpahan varautua. Mies on onneksi saanut Walesistä jo ensi tuntumaa sinne suuntautuneilla työreissuillaan :). Että tälläistä tilitystä tähän torstaihin!


//*Blogiyhteistyössä Kukkakauppa Astrantia

16 kommenttia:

  1. Onpa ihania kukkia ja kuvia! <3

    Hyvältä tuo teidän uusi kotimaa mun korviin kuulostaa. Itse asustelin siellä tyytyväisenä joskus parisen vuotta (ihan etelässä, Bournemouthissa, Brightonissa ja Cornwallissa) ja mielelläni menisin uudestaankin pidemmäksi aikaa, juuri niinkuin te nyt! Walesissa en ole koskaan käynyt, mutta olisi tehnyt mieli. Mulla oli kaksi työkaveria sieltä (Swanseesta) ja silloin kun intoutuivat keskenään welshiksi juttelemaan niin huhheijaa. Ihan sama kuin olisivat Norjaa puhuneet, just yhtä paljon ymmärsin ;DD

    Mahtavaa lomareissua! Toivottavasti löydätte kivan asuinalueen ja saat odotella muuttoa positiivisin mielin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra viestistäsi. Olin siitä iloinen jo heti tuoreeltaan, mutta jotenkin näihin vastaaminen on kestänyt. On ilo saada positiivisia viestejä, se kohottaa heti omiakin fiiliksiä. Vaikka ei ne omat fiilarit nyt missään pohjamudissa enää olekaan olleet. Ylihuomenna sitten päästään toistelemaan, että "Peg you a pardon?" Vähän jänskättää jo. Ihana lähteä käymään paikan päällä. Tuonne Englannin etelärannikolle meiltä on kai reilun tunnin ajomatka. Joten kesällä varmaan täytyy ottaa sieltä biitsejä haltuun :).

      Poista
  2. Ihanalta kuulostaa tuo Wales minun korvaani. Olen asunut Briteissä 90-luvulla seitsemän vuotta. Olen löytänyt itsestäni todellisen anglofiilin. Englantilaisessa kulttuurissa on paljon hyvää. He ovat kohteliaita ja ystävällisiä ja yleensä heihin on helppo tutustua. Joo, ne kokolattiamatot nyppii skandinaavia ja kylmät talot, huh! Kannattaa siis panostaa kodin etsinnässä tuplalasitukseen ikkunoissa ja kunnon keskuslämmitykseen. Varmaan niitä ainakin osittain kokolattiamatottomia talojakin nykyään löytyy. Tsemppiä asunnonhakuun ja onnea muuttoon. Toivottavasti jatkat kirjoittelua uudesta kotimaasta, mielelläni jään seurailemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kati ja kiitos kommentistasi! Näyttäisi ainakin modernimpaa asuntoa olevan myynnissä ja joissakin vuokra-asunnoissakin jotain laminaatintyylistä olkkarissa. Voihan se kokolattiamatto olla ihan pelastuskin, jos oikein kylmä kämppä sattuu kohdalle. Täytyy toivoa kuitenkin, että löydettäs vähän modernimpi vuokralle.

      Ja varmasti jatkan kirjoittelua sieltä, blogin sisältöön tulee sen myötä sitten aivan uusia aihealueita, oikeastaan aika tervetullut virkistävä muutos!

      Poista
  3. Kauniit kuvat ja kukat!
    Minunkaan korvaan tuo Wales ei kuulosta ollenkaan hullummalta. Onhan se toki aika erilainen kuin Norja. Mutta varmasti tulee antoisa ulkomaankokemus siitäkin! Rohkeasti vaan sinne kompassin osoittamaan suuntaan. :)
    Minä vietin pari kuukautta Lontoon lähellä v. 2000 yhden perheen lapsia hoitaen, mutta aika hataraksi minun muistot ja kokemukset jäi, koska vietin aikaa lähinnä perheen kotona maalla. Joskus olisi ihana päästä käymään Skotlanissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skotlantiin on päästävä itsekin. Mies olikin siellä jo yhdellä työreissulla pyörähtänyt ja oli kyllä vaikuttunut näkemästään. Kyllä riittää Britanniassa näkemistä vähäksi aikaa. Ja aina voi sitten laajentaa Ranskan puolelle, Pariisikin on jo to do -listalla :). Joten eiköhän me lippu korkealla reissuun lähdetä. Ylihuomenna ainakin, aikas ihanata päästä sinne jo etukäteen kurkkaamaan!

      Poista
  4. Oi mitä uutisia! Miten mulla onkin mennyt ohi, että teidän suunnitelmat ovat vaihtuneet? Wales on varmasti todella ihana paikka ja itse ainakin olen aina tykännyt Briteistä. Eihän ne kokolattiamattot mitään ihanimpia ole, mutta aika moni niistä on alkanut hiljalleen luopumaan... eli toivoa on :) Briteissä on paljon ihania ruokapaikkoja, koska monet kulttuurit on sinne rantautuneet. Kieli on todellakin plussaa ja lapsillekin hyödyksi. Nyt vain positiivisin mielin kohti Brittejä! Uskon, että tulette viihtymään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivisin mutta jännittynein mielin tosiaan! Tällä viikolla saan minäkin jo vähän esimakua, mitä tuleman pitää :).

      Poista
  5. Hyvä seikkailu siitä tulee, usko pois! Nyt olet antanut sille jo sydämessäsi mahdollisuuden! Vaikka me ei teitä yhtään sen paremmin Walesiin päästettäis ku Norjaankaan ;) Ja kyllä se teille sopiva koti sieltä ihan varmana löytyy, ihmiset sen kodin kuitenkin loppujen lopuksi tekee. Ja teidän kodista tulee kodikas, lämmin ja juuri teidän näköinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! Toivottavasti erityisesti lämmin :D. Omilla tavaroilla saa varmasti jo kodista kuin kodista kodikkaan.

      Poista
  6. Ja pst. ihanat kukkakuvat! Niistä tosiaan on moneksi. Huippis idea tuo eka, lehden päälle tarkennettu!, WAU!

    VastaaPoista
  7. Hei! Satunnaisesti olen blogiasi lukenut ja pitänyt tavastasi kirjoittaa. Koskaan en kuitenkaan ole saanut aikaiseksi kommentoida. Nyt sen teen, sillä tämä postaus herätti todella mielenkiintoni. Nimittäin ulkomaille muutto (mieheni töiden perässä) saattaisi olla myös meillä mahdollinen lähitulevaisuudessa. Ajatustyö tosin vasta käynnissä. Olen itse tällä hetkellä lasten (5kk ja 2v) kanssa kotona, joten aikaa asiaa mielessä pyöritellä :) Olisikin kiva jatkossakin kuulla, miten teidän "projekti" etenee ja minkälaisia asioita on hyvä ottaa huomioon ulkomaille muutettaessa. Tsemppiä uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kommentistasi ja anteeksi kun nyt vasta kommentoin takaisin. Meilläkin oli jossain vaiheessa, erityisesti esikoisen ollessa pieni, vielä etäisenä haaveena lähteä ulkomaille, mutta silloin ei vain ollut sellaista työhön liittyvää järkisyytä lähteä. Tämä mahdollisuus tulikin viime kesän lopussa aivan puskista ja ilolla siihen heti tartuimme. Norja ehti porautua jo niin vahvasti sydämeen, että siitä irtipäästäminen teki vähän kipeää. Nyt tosin aika on onneksi parantanut tuota haavaa ja Wales tuntuu jo jännittävältä seikkailulta. Varmasti kirjoittelen blogiin reissun päältä kokemuksia uudesta kotimaasta, siellä tehtävistä reissuista ja peruselämästä. Kiva, jos seuraat mukana!

      Poista
  8. Mielestäni kaikkialla on ne omat hyvät ja huonot puolet, joka maassa. Itse olen aina tykännyt briteissä hyvästä huumorintajusta ja siitä ystävällisyydestä ja rentoudesta tuntemattomiakin kohtaan mitä suomessa ei erityisesti tapaa. Uusiin ihmisiin on helpompaa tutustua, kuin Suomessa. Muutin rakkauden perässä aikoinaan Skotlantiin Glasgowiin ja pääasiassa kokemus oli vain positiivinen. Toki jotkut asiat herätti ihmetystä ja haikailua Suomeen, kuten lämminvesivaraaja ja se rajallinen määrä lämmintä vettä kerrallaan, rasvaiset ruokatottumukset, saunan ja salmiakin puute, suppeampi tarjonta kirjastossa, jotain pientä mainitakseni. Omaan makuuni briteissä on hurjan kaunis luonto ja ihania ihmisiä, paljon enemmän valikoimaa oli se sitten ruoan, vaatteiden, sisustuksen tms. liittyvää. Eikä Skotlannissa kaikilla ollut kokolattiamatto, no valtaosalla mutta nykyään käsittääkseni skandinaavinen tyyli ja lautalattiat on "in" myös briteissä :) Uskallan väittää, etä tulet nauttimaan ja varmasti lapset myös jos löydätte mukavan alueen jonne asettua. Siinä suhteessa maat on samanlaisia, pitää tietää missä ne ns. huonot asuinalueet sijaitsee ja välttää niitä. Onhan Suomessakin eriarvoisia asuinalueita. Lähtisin viivana ja riemusta kiljuen, jos tällainen mahdollisuus tulisi eteen :) Toivon onnea matkaan ja jään mielenkiinnolla seuraamaan mukavaa blogiasi! P.S. Aivan mahtava ranta ja rantakalliot!! T. Maria S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.P.S. :) Tarkoitin tietenkin tämän postauksen jälkeen näyttämiäsi matkakuvia Walesista.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!