16.11.2014

LÄMPÖÄ TALJOISTA


Hellou! Pari postausta sitten haikailin taljojen perään. Viime joulun alla niistä jo haaveilin, mutta silloin jäivät hankkimatta. Nyt viimein pastillituolissa istujia (siis meidän typyjä) lämmittää viimein valkoinen pitkäkarvainen islantilaisen lampaan talja (kotimaisesta sain vinkin liian myöhään, harmi!). Satulasoppi toimitti lampaan perille parissa päivässä, kiitos vain Marjalle kyseisen nettikaupan vinkkaamisesta. Pari pienempää läkkärää puolestaan pehmentävät Eamesin tuoleja. Aika pörröinen meininki siis. Luulenpa, että tässä on meidän talven ja joulun lookki yksinkertaisuudessaan. Amaryllikset, hyasintit ja havunoksat tosin vielä puuttuvat.




Tarkkasilmäiset teistä saattavat huomaavat jotain puuttuvan. Meidän kotiteatteri kaiuttimineen nimittäin hajosi ja sisäinen esteetikkoni hurraa salaa :).  Meillä hajosi itse asiassa myös uuni, joten tulevalla viikolla tiedossa uuniostoksia. Kodinkoneostokset ärsyttävät aina, ja voinette arvata, kuinka paljon näin joulun alla, kun olisi muutama muukin rahareikä. 

Nyt puhallan hetkeksi kynttilät sammuksiin ja juoksen muun poppoon perässä pulkkamäkeen! Täällä teki taas tänään ties monennen kerran talven ja lumen ja valon myötä joulumieliviisarikin värähti taas reilusti koilliseen. Olisikohan illalla aika aloittaa joulukorttien näpertely..Ettei kävisi, kuten viime vuonna, että en ehtinyt niitä lopulta ollenkaan tekemään. 

Rentoa sunnuntaita!




16 kommenttia:

  1. Hahhhaa, voisin niin hyvin kuvitella itsenikin hurraamassa, jos kotiteatterilaitteet kaiuttimineen sanoisivat sopimuksensa irti:D Iloisia pulkkahetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D! Naurun rämäkästä ja ilon kiljahduksista raikui koko pulkkamäki. Pulkkamäki tai parikymmentä päivässä piristää aikuisenkin!

      Poista
  2. minäkin tahtoisin sen vinkin, että mistä niitä taljoja saa :) minulla kyllä valkoista ja ruskeaa, mutta nyt on jo kauan tehnyt mieli harmaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain vinkin kotimaisista Hakamaan Lammastilan taljoista, valikoimassa kuulemma mustaa ja valkeaa. Tuolla Satulasopissa näytti olevan myös harmaata. Tosi kauniita on nyt sellaiset moniväriset harmaat taljat, jossa sävy vaihtelee vaaleasta tummaan samassa taljassa.

      Poista
  3. Ihania nuo taljat, meiltäkin löytyy monta :)
    Ihana myös tuo tarjotin, kenen se on? Onko se Hayn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taljat tuovat kyllä mukavasti kodikkuutta valkoisille koville pinnoille. Vuosia sitten meillä oli pari taljaa sängynvierusmattoina, mutta likaannuttuaan pääsivät pulkkataljoiksi. Tarjottimen valmistajasta mulla ei itse asiassa ole tietoa. Materiaali on jotain "valebetonia" ja hinta oli kympin huitteissa. Edullinen löytö Fiskarsista. Tän tyylisiä näin muistaakseni myös Granitissa.

      Poista
  4. Ihana pörröinen talja, kyllä tuossa tuolissa kelpaisi köllötellä. :)
    Toivottavasti lumi pysyy siellä maassa viikonloppuun asti, koska olen tulossa visiitille sinne itään. Olisi kiva nähdä valkoista tämän etelän harmauden sijaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ;)! Täälläkin on peukut pystyssä lumen säilymisen puolesta. Laitahan viestiä, jos ehdit treffaamaan, olis kiva taas nähdä! Meillä on kalenteri tyhjää täynnä ens viikonloppuun. Tervetuloa itään :)!

      Poista
  5. Heh :D minä haaveilen jopa television piilottamisesta... Ihanan valkoisia kuvia, niin sisältä kuin ulkoakin.
    Blogissani arvonta, vink vink :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa olen itsekin ajatellut. Sellainen kaappi olisi nerokas, jonka ovien taakse pystys telkkarin piilottamaan. Meillä katsotaan telkkua yhä harvemmin. Nyt syksyllä katsottiin Vain elämää ja nyt sekin loppui. Joten tuntuu niin turhalta tuossa olkkarissa. Yläkerran aulasta löytyy kuitenkin toinen.

      Poista
  6. Ihanan pörröinen talja ja aivan ihana tunnelma teidän kodissa.

    VastaaPoista
  7. Arvostan kyllä sinänsä hyvää äänentoistoa ja musiikki&leffalaitteita, mutta minne ne saisi kätevästi ja tyylikkäästi piiloon... siinäpä pulma. ;)

    Kaunista teillä!

    VastaaPoista
  8. Kiva blogi sinulla täällä! Kaunis koti ja lämpimän ja pehmoisen näköinen talja <3
    Itsekin tein taljalöydön viime viikonloppuna sekä sellaisia taljapyörylöitä myös! Ja jos vielä vähän tarjouksentynkääkin saa, niin kylläpä tulee hyvä mieli! Iloista iltaa :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis talja ja kaunista muutenkin kuvissasi :)

    VastaaPoista
  10. Hei Hanna kaunista on! Terveiset toiselta laidalta :)

    VastaaPoista
  11. Tosi kaunista ja ihana fiilis noissa kuvissa! :)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!