29.8.2014

MUUTOKSIA, MUSTIKKAJÄÄTELÖÄ JA MARENKEJA




Taas mennään perjantaita, moikka! Vauhdikas viikko takana ja kaikenlaista uutta taas ajatuksissa ja työn alla. Meidän viisivuotias aloitti meidän kaikkien yllätykseksi eskarin tiistaina. Sitä on koitettu sulatella ja sen aiheuttamia liikutuksen kyyneleitä onkin nieleskelty tasaiseen tahtiin. Isopienityttönen on aivan innoissaan äkillisestä eskariin ylennyksestään. Odottaa jo nyt maanantaita ja eskareiden jumppapäivää, vaikka hädin tuskin ollaan saatu viikonloppua alkuun. Tänään neiti L tokaisi mulle, että " voit hyvin kutsua mua jo kuusivuotiaaksi, koska olenhan äiti eskarissa!" Vuodet tulee täyteen vasta ensi huhtikuussa, joten hiukan huvituttaa tuo. Oonkin teille vihjaillut täällä isoista päätöksistä ja tämä eskariin meno on siitä yksi sivujuonne. Valmistellaan tyttöä tulevaan, koitetaan helpottaa tulevien tapahtumien sujumista. Enköhän saa meidän suunnitelmat tälläkin areenalla sanotuksi syksyn mittaan, nyt taidan vielä jättää arvailujen varaan ja pureskella asiaa ensin hieman pienemmissä piireissä :)!


Täällä ollaan virittäydytty viikonlopun viettoon tyttöporukalla. Mies lähti mökkeilemään kaveriporukassa ja me tytöt koitetaan pitää kotia pystyssä. Nähdään ystäviä ja leikitään. Herkutellaan ja ulkoillaan. Herkuttelut korkattiin itse asiassa tänään kyläreissulla, ystävän leipomilla taivaallisen ihanilla omenamuffinseilla, joiden ohje on ehkä aivan pakko saada itsellekin. Huomenna voidaankin sitten jatkaa mustikkajätskillä, jota tein viime viikonloppuna. Pakkaseen sain poimittua kolme sankollista mustikkaa ja heti on paineet saada ne kulumaan ensi kesään mennessä :).




Jäätelöön kului runsaasti keltuaisia, joten jäljelle jääneille valkuaisille piti keksiä jotain käyttöä. Leivoinkin parina iltana niistä marenkeja. Vaniljaisia ja mansikkaisia. Vaniljamarengit ovat suosikkejani ja niiden ohjeen olen kirjoittanut aiemmin täällä. Sopivat hyvin jäätelön jatkeeksi, marjojen kanssa tai kakun koristeeksi. Mansikkamarengit leivoin samalla ohjeella vaihtamalla tavallisen tomusokerin mansikkaiseen versioon. Kesän jäljiltä kaapista löytyi vielä muutama vohvelitötterökin. Niiden reunaan vähän sulatettua valkosuklaata ja strösseleitä.



Kuvaaminen toimi tässä tapauksessa taas täydellisenä terapiana, arkisten ajatusten nollaajana. Tykkäisin tehdä näitä herkkujuttuja useamminkin, mutta ihan itsesuojelun nimissä pyrin hiukan harvempaan tahtiin :)! Nyt hyppään hetkeksi vielä ompelukoneen ohjaksiin ja toivottelen teille leppoisaa viikonloppua ja iloista mieltä!

15 kommenttia:

  1. Oi apua mitä kuvia ja mitä herkkua tuo jäätelö! Ja tiedän niin tuon tunteen aivojen ja ajatusten nollaamisesta kuvaamisen avulla. Sitä vaan yksinkertaisesti unohtaa kaiken muun kuvatessaan... toteaa eräs joka juurikin pari päivää sitten nollasi ajatuksensa konttaamalla meidän autokatoksessa, suklaakakun ja kameran kera :) Siellä kun sattuu olemaan kiva betonilattia mitä vasten kuvata :D Oli siinä taas naapureilla ihmettelemistä... tosin eivät taida enää näitä mun kuvailuja juurikaan edes ihmetellä ;)

    Vai tuli teidän neidistä eskarilainen - ihana :) Mulla on pieni aavistus mitä tuleman pitää, saatan tosin olla aivan totaalisen väärässäkin. Malttamattomana jään siis odottelemaan :)

    Ihanaa viikonloppua Pastellimajaan!

    ps- mustikkajäätelön ohje olisi kiva! Mulla nimittäin odottaa jäätelökone pakkauksessaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla katsoin ne sun suklaakakkukuvat, kun kuvittelin sen tapahtuman vähän laajemmasta vinkkelistä :). Ite oon toistaiseksi melko arka heilumaan kameran kanssa ulkona, vaikka naapurit varmasti harrastuksesta tietävätkin :). Eskarilainen on ollut kyllä tosi onnellinen "ylennyksestään" ja enköhän itsekin saa suunnitelmat kerrottua tässä syksyn mittaan. Hauska on ollut kyllä kuulla tuttujen arvailuja :).

      Ja sen ohjeen laitan, ajattelinkin joskus, että ihme kun et ole vielä hankkinut. Jätskikakkujen jätskitkin voisit itse tehdä!

      Poista
  2. Ihanan herkullisia kuvia <3 Mustikkajäätelön ohjetta myös täällä kaivattaisiin.
    Onnea pienelle eskarilaiselle ja myös äidille :)

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Ja lisään ohjeen pian tän jutun perään!!

      Poista
  3. Voi miten kauniita kuvia, vesikielellä pelkästä katselusta! :D
    Ja hei, sain viimein vastattua uusia kuvakulmia-haasteeseen, vähän aikaa se taas otti... ;)

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia, näitä oli ilo ottaa! Ja kiva, kun toteutit haasteen!

      Poista
  4. Ihania kuvia ja mitä herkkuja! Voi pientä eskarilaista: taas askel lähempänä koulumaailmaa ja kaikkea uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, eskarilainen itse on lähtenyt niin innoissaan joka aamu päiväkotiin ja perjantaina ollut sitä mieltä, että miksi ei vois olla jo maanantai. Oli siis varmasti senkin puolesta hyvä päätös.

      Poista
  5. Kauniita kuvia ja makeita herkkuja! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea eskarilaiselle! Ihanaa ... niin olen kuullut meidän suunnalta. Onnea äidille ja koko perheelle! Tapaamisiin täältä toiselta laidalta.

    VastaaPoista
  7. Onnea teidänkin eskarilaiselle. En ehkä kestä näitä kuvia ja herkkuja. Näyttävät niiiiin hyviltä!
    Tsemppiä muutoksiin ja toivottavasti ne ovat mieluisia :)

    VastaaPoista
  8. Mielettömät kuvat! Alkoi heti makeahammasta kolottaa :)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!