20.6.2014

OMAN PIHAN KUKKASIN

 
..toivottelen teille hyvää juhannusta! Eilen karavaania käynnistellessä tuli mieleen napata muutama kuva pihalta ja terassilta, koska hiukan jännittää, selviävätkö kesäkukkaset meidän reissun ajan hengissä. Pionitkin ovat sen verran isoilla nupuilla, että näinköhän ehdin edes todistamaan niiden kaunista kukintaa. Onpahan ne nyt ainakin kuviin tallennettu :). Kuvissa näkyy myös meidän terassin uusi väritys. Aidat saivat siis valkoisen maalin ruskean tilalle ja itse terassi kelonharmaan sävyn. Tuo takaterassin sävyn vaaleus yllätti meidät, sillä kuvittelimme sävyä tummemmaksi harmaaksi, kuten eturapuilla, jonka samaisella Valtilla käsittelimme. Eturapuilla käytetty pienempi Valtti-purkki ei varmastikaan siis ollut kunnolla sekoitettu. Hiukan sulattelemme vielä tuota vaaleutta ja ensi kesänä mietimme sitten tummempaa sävyä, jos tuo vaaleus vielä arveluttaa. Mutta ainakin viime viikonloppuna Ikeasta ostetut terassin kalusteet (pöytä, penkki ja aurinkotuoli) sopivat tuohon vaaleaan sävyyn hyvin. Aivan kuin olisivat samalla maalilla maalatut. Tältä terassilta varmasti vielä kuuluu kesän aikaan, pidämme siitä yllättävästä väristä huolimatta todella paljon. Nyt ei varsinaisesti olla vielä päästy sen uudesta ilmeestä nauttimaan, kun sää on ollut niin viileä. Kartellin uudet Masters-tuolitkin ovat majailleet enimmäkseen keittiössä. Ja toinen itse asiassa lähti vielä vaihtoon. Mutta tosiaan, terassimielessä ne tilasin, jos joku ehti pari postia sitten asiaa miettiä. Syksyn tullen tuolit pääsevät sitten varmasti takaisin keittiön ruokapöydän ääreen.




 


 
Ja entistä terassin väristystä pääset kurkkaamaan täältä.


Juhannuskukkaset odottavat vielä poimijaansa ja mansikkakakku tekijäänsä, me kiidämme Keski-Suomessa kovaa vauhtia kohti määränpäätä. Tiedossa siis rento karavaanijuhannus naapureiden kanssa. Uiden, saunoen, liikkuen, leikkien, syöden ja juoden. Melko perinteisesti siis, vaikka päätimmekin jättää perinteikkään mökkijuhannuksen odottamaan ensi vuotta. Reissun päällä vietämme ainakin viikon ja palaan blogiin, kun tuntuu että jotain kivaa on kameralle tallentunut. Yksi DIY-juttu tosin olisi takataskussa, joten sen verran palaan vielä kotiin tässä joku päivä, vaikka tien päällä olemmekin.
 
 
Leppoisaa keskikesän juhlaa teille toivottelen, pitäkäähän huoli toisistanne!!



7 kommenttia:

  1. Meilläkin mökkille lähtö tunnin päästä ja jännittää kovasti kuinka kukkaset pärjäävät. :D Hyvää juhannusta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hyvää näissä viileämmissä keleissä on, eivät kukat ainakaan hetkessä nuupahda. Hyvää juhannusta myös sinne teidän mökille!

      Poista
  2. Ihanan näköistä siellä terassilla, hurjan paljon kukkaloistoa!
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan noita kukkia kertynyt, vaikka minun piti ihan vain pari kukkaa tälle kesälle laittaa. Ihaniahan ne on ja mitä enemmän sen kesäisemmältä tuntuu, mutta näin reissujen aikaan ovat tietysti päänvaivana naapureille :). Hyvää juhannusta sinnekin!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!