23.5.2014

VIISI HERÄTYSTÄ VIELÄ

Huomenta! Täällä riittää huisketta vähän elämän joka saralla, että en välillä oikein tiedä, mihin tässä oikein pitäisi revetä. Eikä mulla ole edes tänä keväänä tehtävänä sitä opettajan normaalia arviointirumbaa, silti tälläisen kiireen jostain kehittelin. Onneksi to do -listalla eteenpäin auttaa kummasti viiden aamuherätyksen päässä häämöttävä kesäloma. Täytyy toivoa, että näitä ihanan kesäisiä päiviä riittää kesäkuullekin. Aiotaan nimittäin nauttia ihan vain kotoilusta heti loman kärkeen. Suunnitelmissa on terassin kunnostusta, nykyisen osan käsittely harmaaksi (ehkä) ja uuden lisäsiiven rakennus, että päästään aamukahville aurinkoon. Meidän terassi kun on talon pohjoispuolella ja aurinko alkaa paistamaan sinne aamuvirkun näkökulmasta aivan liian myöhään. Haaveissa ovat myös uudet terassinkalusteet. Meidän vanhat ruskeat rumilukset eivät kuviin saakka päässeet, mutta viime vuonna hankittu ikealainen kalusto pääsi tänä vuonna lipan alle seinää vasten. Kyllä on ollut hintansa väärtti tuo setti. Kukkaskaupoille pitäisi ehtiä ihan ajan kanssa, nyt terassia kaunistaa vasta parit kauppareissulla mukaan napatut pelargoniat. Kahveja on näillä säillä ehditty juoda terassilla jo useamman kerran, kuten myös jo päivittäiseen ruokavalioon kuuluvia mustikkasmoothieita.





Niin kuin kuvasta näkyy, olen myöskin palannut purkkaritytöksi. Nuo kuvissa näkyvät ostin Pull&Bearista maaliskuun Kanarian reissulta. Edellisistä purkkareista onkin vierähtänyt jo tovi. Yläasteikäisenä olin niin polleana, kun pikkukylän tyttönä olin kaupunkireissulla saanut itselleni purkkarit ja niin lesot levarit. Muistan vieläkin sen mahtavan tunteen, kun lahkeet lepattivat pitkin kyläteitä kävellessä. Huh, nyt saisi joku mulle maksaa, että sellaiset jalkaani laittasin :).

Tälläisiä sekalaisia ajatuksia tänä aamuna, mutta sainpahan silmäni auki. Nyt purkkarit jalkaan, tytöt kyytiin ja menoksi. Lyhyenlännän työpäivän jälkeen minua odottaa kahvitreffit ja yliopiston kirjastoon hautautuminen. Mukavaa viikonlopun aloitusta siis teillekin!!

3 kommenttia:

  1. Jee, oikeasti enää viisi aamua... Ihanaa ku muistutit. :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Jokos siun tulevat työkuviot on selvinny? Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  3. Viisi niitä tosiaan on, ja aivan mahtavaa, mutta ihan pikkasen haikeaa! Mun luotsaama lapsoset (viisi vuotta) lähtee yläkouluun. Yritän nyt meditoida itseäni, että saisin itseni tyynen viileään tilaan...;)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!