1.5.2014

VALONPILKAHDUKSIA VAPPUNA

Heissan! Täällä on pidellyt hiljaiseloa ja nyt ajattelin laittaa arkihaasteen kolmannen osan linjoille. Tauti vei voimat totaalisesti meidän perheen hameväestä. Viime päiviin on kuulunut lähinnä itkua, yskimistä, huonosti nukuttuja öitä, kipeitä kurkkuja, käheitä ääniä, kuumeisia lapsia, voimatonta oloa, päänsärkyä, terkkarireissuja, paljon buranaa, litrakaupalla jäätelöä ja mummin marjamehua. Yksi muuten vain virusperäisen flunssan kiusaama, yksi korvatulehdusta poteva ja yksi angiinatapaus. Mulla on menossa kurkkukipu päivä numero 7 ja vasta tänään sain reseptin angiinaan. Streptokokki ei näkynyt pikaviljelyssä ja maanantaina otetun nieluviljelyn valmistuminen kesti (on itse asiassa kesken vieläkin.) Oli kyllä mieletön fiilis marssia apteekkiin hakemaan lääkkeitä, että jospa tää viimein tästä. Tässä omassa kärsimyskuplassa ajatus kivuttomasta kurkusta, ennalleen palautuneesta äänestä ja säryttömästä päästä tuntuu aika juhlavalta. Seuraavasta juoksulenkistä nyt en kuitenkaan ihan vielä uskalla haaveilla, siihen saattaa mennä vielä tovi.


Tänään oonkin sen ekan pillerin voimalla jo vähän jaksanut olla pystyssä. Eilen jäi väliin vappudinnerit naapurissa, tänään lapsuuden ystäväporukan perinteiset vappumeiningit ja huomiselta täytyy perua vielä eräät kaveritreffit. Tuli niin kurja olo, että jäädään kaikesta kivasta paitsi ja lastenkin vappu on ollut lähinnä yhtä kuin foliopallot. Oli pakko keksiä siinä äkillisessä hyvässä olossa jotain mukavaa edes ruokapöytään. Pitaleipiä ja tsatsikia olin suunnitellut tekeväni jo pitkään, samoin perunasalaatti äidin reseptillä kuuluu aina ehdottomasti vappuun. Onneksi tarpeet odottivat kaapissa. Muuten ollaan koitettu keksiä tekemistä sisällä, pelailtu ja huilailtu vuorotellen. Ei vappu meidän kenenkään makuumme, mutta eipä oikein muutakaan voitu.













Huomisesta näyttää tulevan vielä kotipäivä, toivottavasti jo parempi sellainen. Ensi viikolla sitten uudella yrittämällä normiarkeen kiinni. 

Toivottavasti te ootte säästyneet taudeilta ja päässeet viettämään mukavaa vappua!!

PS. Maanantaina meillä oli vielä sen verran voimia, että vaihdettiin siinä kotoillessa leikkihuoneessa järjestystä. Hankin tuon kärsineen pyöreän lasikuituisen pöydän viime kesänä torista terassille. Nyt luulen, että se saa jäädä leikkihuoneeseen. Sen ääreen mahtuu useampi leikkijä ja isommatkin leikit kerrallaan. Täytyy miettiä myöhemmin pöydän kunnostusta. 

EDIT.  Ai niin ja pitihän mun haastaakin. Tää tuntuu kiertäneen jo kaikkialla, mutta 
ähäkutti, tää lähtee seuraavana sulle Marja :)!




8 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista koko poppoolle!
    Lasten sairastaminen on niin kurjaa.

    Parempaa toukokuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Vielä täällä podetaan. Näyttää näiden tautien kanssa siltä, että hitaasti hyvä tulee. Isompi tytöistä on jo suht kunnossa, mutta pikkuisin on vielä ihan kipeä.

      Poista
  2. Voi, kuulostaapa tosi kurjalta, kun olette joutuneet sairastamaan vappuna:/ Pikaista paranemista! Ihania herkkuja pöydässänne:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Mutta onneksi ei mitään tämän pahempaa, vaikka tääkin on koetellut, kun ei tunnu loppua näkyvän. Kiitos!

      Poista
  3. Paranemisia! <3 Kiva tuo lasikuituinen pöytä :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Ane!! Pöytä on aika kärsinyt, mutta lastenhuoneessa sille kävisi niin varmasti joka tapauksessa :)

      Poista
  4. Paranemista! Ja parannelkaahan kunnolla! MInulla se tauti kesti 3 viikkoa, kokemusta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin mennään jo sairasviikkoa nro 2. Kuvittelin kyllä olevani jo eilen töissä, mutta nyt näyttää olevan vaarassa maanantaikin. Ja tosiaan, näyttää siltä, että tän taudin kanssa ei parane lähteä liian aikaiseen liikenteeseen. Sen kyllä tuntee saman tien nahoissaan. Jälkitauditkaan ei paljon mairittele. Jos kesäksi kuntoon kuitenkin ;)-

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!