8.5.2014

TOIVEIKAS TORSTAI


Täällä eletään sairaspäivää nro 14. Enpä muista, olenko koskaan ollut näin kipeä. Tänään on kuitenkin toiveikas päivä. Pitkästä aikaa tuntui siltä, että raittiin ilman hengittely on hyvä idea, eikä siitä seuraa minkäänlaisia vilunväristyksiä. Huomio kiinnittyy alituisen oman kipeyden kuuntelun sijaan väreihin, puiden silmuihin, bongasin kukkapenkistä YHDEN krookuksenkin. Valokaan ei koske enää silmissä. Lääkekuuria lukuun ottamatta en ole tarvinnut särkylääkettä eilisen jälkeen. Kaksi viikkoa olenkin aika tehokkaasti yötä päivää syönyt lääkekaappia tyhjäksi. En edes halua tietää, kuinka monen monta nappia olen kurkustani alas huuhdellut. Voihan sen kevätsiivouksen tietenkin näinkin aloittaa. Mieluummin olisin jättänyt välistä.


Ääni on vielä paineessa, silmät erikokoiset ja verenpurkaumilla järkyttävien yskänkohtausten jäljiltä, naama kalpea ja tukkakin kaipaisi pikaista päivitystä. Olo on edelleen flunssainen, mutta luulenpa, että sekin on jo tervehtymisen merkki, kun tajuaa ylipäätään katsoa peiliin.


Mieli on kiitollinen jo tästäkin olotilasta mutta kuitenkin täynnä ihmetystä, miksi tänä talvena on tullut sairastettua yhtä sun toista. Pahempaakin on maailmassa, tiedän, mutta tämä on ollut itselleni ihan riittävän keljua ja jopa pysäyttävää. Olen elänyt talven terveellisemmin kuin pitkään aikaan, katsonut mitä syön ja urheillut säännöllisesti, jopa tavoitteellisesti. Tulevana lauantaina olin ajatellut juosta eräät kilpailutkin. Mieli on siis tietenkin myös tosi pettynyt.


Kilpailemiset saati juoksulenkit eivät ihan päällimmäisenä ole mielessä. Lähinnä ensin odotan, että pääsen kunnolla ulos, kävelylle korttelin ympäri. Varovaisesti on aloiteltava, sitten kun sen aika on. Ei kiitos jälkitauteja, mutta kyllä kiitos, haluan kuntoni vähitellen takaisin.


Tänään vein aamulla tytöt hoitoon (likat on onneksi jo täydessä vauhdissa) ja palasin kotiin paranemiskukkasen kera. Jospa tuo hortensian oksa hoitelisi viimeisen silauksen tervehtymisessä. Puhtaiden valkoisten lakanoiden välistä sitä vielä tämän päivän tuijottelen, ja vaikka sainkin aikeistani jo kritiikkiä, ajattelin hiippaista huomenna töihin. Ihan vain muutamaksi tunniksi ja ihan jo mielenterveytenikin hyväksi. Eiköhän tässä olla nyt köllötelty ihan riittävästi.


Torstai on siis todellakin toivoa täynnä, ihanaa sellaista teillekin!!

Palailen huomenissa kertomaan, ketä lykästi tyynyarpajaisissa, pysykäähän osallistuneet siis kuulolla!

15 kommenttia:

  1. Onneksi olen tänä vuonna säästynyt kaikilta pöpöiltä (koputtaa puuta) Semppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oletpa tosiaan ollut onnekas! Kiitos tsempeistä :)!

      Poista
  2. Täällä maataan parhaillaan kuumeessa, tää on niin syvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, niin todella onkin :(! Paranemisia siis sinnekin!

      Poista
  3. Uusi ihana blogi löytö! :-) Sadepäivän kunniaksi, oli mukava lukea ja tutustua blogiisi! :-) Uusi lukija ilmoittautuu!

    Oikein kauniita kuvia! <3

    Seija / Stella Vanilja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Seija, tervetuloa mukaan ja kiitos kauniista sanoistasi!

      Poista
  4. Hei mukavaa että olosi jo tuntuu paremmalta... Tiedän sen taudin, on aivan kamala. Terveiset toiselta laidalta, matkamme lähestyy ... me kolme tyttöä nousemme ilmaan .:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on ollut muutamia yskänpuuskia lukuun ottamatta jo ihan terve olo. Aivan mahtava tunne!! Ja te onnekkaat pääsette reissuun, voisko parempaa varaslähtöä kesään ollakaan?

      Poista
  5. Minä toista päivää kipeenä, enkä usalla edes ajatella, että tässä voisi mennä 2vkoa. Kiitos ei!

    Ihania kuvia ja tsempit parantumisen loppumetreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Ride, kiitos! Sitkeän sortin tauteja on ollut tänä talvena/keväänä ainakin täällä liikkeellä. Toivottavasti sinä selviät vähemmällä, kaksi viikkoa tuntui todellakin ikuisuudelta ja välillä jo ihan maailmanlopun meiningiltä. Minä olen jo melko hyvässä kuosissa, mitä nyt yskä ja väsymys vielä vaivaa. Paranemisia myös sinulle!!

      Poista
  6. Voi ei, ompa siellä nyt tauti sitkeessä! :/ Mä onneksi otin influenssarokotteen tänä vuonna. Paranemista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No oli kyllä siteessä, mutta onneksi nyt jo melkein taputeltu tauti. Itse en ole ottanut rokotetta vielä koskaan. Voi kun tietäisikin, että se auttaa. Olen kuullut, että jotkut sairastuu pahemmin jo siitä pelkästä rokotteesta. On varmaan niin yksilöllistä.

      Poista
  7. Tosi kauniita kuvia! Joskus sitä vain on enemmän kipeänä kuin toiste, itse olen sitä mieltä että terveyttä on silloin tällöin sairastaa ja sitten toipua. Liian stressaavassa elämäntilanteessa ei edes sairastu, joten itse olen aina tyytyväinen flunssan saatuani -kaikki on siis hyvin! :)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!