13.4.2014

NOPEAT PÄÄSIÄISKORISTEET


Koska virpomavitsat on jaettu jo mummeille ja ukeille, laitan palmusunnuntai-illan ratoksi muutaman kuvan olohuoneen nurkkapöydän pääsiäiskoristeista ja samalla vinkkiä muille mattimyöhäisille. Koristeet syntyivät taas varsin spontaanisti (ja kohta varmaan joku jo hermostuu, kun tuota tarramuovia on nykyään ihan joka postauksessa). Eli muutama Mignon-muna sai koristeet varsin nopeasti pintaansa kontaktimuovinsilpuista samalla, kun teimme tyttöjen synttärikutsuja. Minusta niistä tuli ihan symppismunia. Lapsille en ole tosin kertonut, että niissä on suklaata sisällä, joten ovat saaneet olla ihan rauhassa omilla paikoillaan.  Kählerin maljakkoon päätyi puolestaan pajunoksia, joihin kiinnitin roosia höyheniä. Kehystetyt kankaanpainokaaviot pisaroineen sopivat myös tähän palmusunnuntaihin paremmin kuin hyvin. Sateisissa merkeissä sitä ollaan ainakin täällä idässä vietetty. Onneksi säätiedotus näytti lupaavan lämmintä jo ensi viikolle.

 




 
 
Minulta on muuten monesti kysytty, miten voin pitää koriste-esineitä noin lasten ulottuvilla. Meillä on tytöt koulutettu "sietämään" niin koriste-esineitä, kukkia kuin kynttilöitäkin jo vauva-ajoista saakka ja montaakaan tavaraa ei ole heidän ulottuviltaan varta vasten pois nostettu. Hyvin on opetus purrut, sillä uudet jutut jaksavat kiinnostaa heitä yleensä muutaman minuutin (jos sitäkään), jonka jälkeen tavarat saavat olla melkoisen rauhassa paikoillaan. Koko viideltä vuodelta muistan yhden ainoan rikkoontuneen lasisen valokuvakehyksen. Mutta ehkäpä koputan puuta, nykyisin meillä pelataan nimittäin olohuoneessa päivittäin jalkapalloa.

Me palataan justiin kotiin virpomareissuilta (postaaminen onnistuu hyvin myös pelkääjänpaikalta :), joten mukavaa illanjatkoa teille!!

12 kommenttia:

  1. Yksinkertainen on tyylikästä, hienoja ideoita molemmat.

    VastaaPoista
  2. Kivalta näyttää!:) Siis miten tuo kultarusettinen on tehty? Onko sekin tarrasta leikattu? Mulla taitais mennä hermot...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)Kiitos! Ensin laitoin nuo suorat nauhat ja sitten leikkasin kynsisaksilla tuon rusettikappaleen päälle. Ei oo vaikea, itekin siinä keittiöpuuhien lomissa vapaalla kädellä suhrasin.

      Poista
  3. Voi, miten kauniita pääsiäismunia! Mukavan simppeliä. Tuo Omaggio näyttää isona niiiiin hyvälle, että mun täytyy varmaan hankkia tuolle pikkuvaasille isompi kaveri. :) Kivaa palmusunnuntain iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi!! Joo mun mielestä kanssa yksinkertaisuus iskee näissä. Jo pelkät munat valkoisena vois olla kaikista iskevimmät. Itsekin rakastuin Omaggioon syksyisellä Köpiksen reissulla, silloin en raaskinut eikä ois ollu kassissa tilaakaan. Sitten kun törmäsin siihen möhemmin Nougatissa, en voinut vastustaa kiusausta. Se on niin kaunism ei sitä raaski kaappiin piilottaa vaikka välillä tyhjillään onkin.

      Poista
  4. Ihana koristelu idea, tuo kultainen on NIIIN kaunis!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Ja niin helppo ja halpa. Itsekin nuo koristeet tein sellaisista pikkupaloista, mitkä helposti heittää roskiin.

      Poista
  5. Ihanat nuo pajunoksat vaaleanpunaisilla höyhenillä! Meillä paju on jo monin paikoin niin kukassa, ettei vitsoja viitsinyt tehdä enää pajusta, vaan piti käyttää muita oksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Itse tykkään myös. Tänä vuonna meidän keväässä ei juuri keltaista näy, mutta vanha tuttu roosa ihastuttaa aina vain. Täälläkin on pajut kyllä poikkeuksellisen pullakoilla ja harmailla kissoilla varustettu.

      Poista
  6. Kauniin näköiset nuo pajunoksat ja kivan näköiset pääsiäismunat. Täälläkin koriste-esineet on hyvin voineet olla esillä lapsista huolimatta. Karkitkin säilyvät koristeina, ainakin lapsilta. Eilen tämä äiti jäi kiinni "koristekarkkien" syönnistä ja sai lapsiltaan vihaista palautetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! Meillä ei kyllä karkit säily, kenenkään meidän tyttöjen toimesta, vähiten itseni :)

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!