13.11.2013

AIVAN KOUKUSSA -HAASTE


Olen koittanut tiedostaa sisustusmaailmani heikkoja kohtia, jotta tiukan paikan tullen pystyisin edes joskus tulemaan tyhjin käsin kotiin. Silti useimmiten kotimme saa taas yhden tyynynpäällisen, kynttiläkipon tai purnukan. Karsin vanhimmasta päästä sitten kirpparille tai annan äidille. Kauniit kynttiläkipposet ovat sinänsä melko halpaa hupia ja pelastavat esteetikon päivän takuuvarmasti. Toisaalta juuri noista huomaamattomista pienistä ostoksista saattaisi ajan kuluessa säästää pitkän pennin niihin kaukaisempiin, kestävämpiin haaveisiin. Ja niitäkin riittää. Tuolit ja valaisimet saavat erityisesti ainakin minun järkeni heikkenemään. Niistä haaveilen aina ensimmäisenä, vaikka koti alkaakin olla jo tuoleilla melkoisen miehitetty ja valojakaan ei kaikkia ehditä pitää päällä :). Parantumatonta, mutta minkäs teet. Koska olen listaihmisiä, päädyin tässäkin asiassa sellaiseen - AIVAN KOUKUSSA - TOP 3 osaltani tulee tässä:

1) KYNTTILÄNJALAT, LYHDYT JA TUIKKUKUPIT


2) TYYNYNPÄÄLLISET


3) TUOLIT



Oletko koskaan miettinyt, mihin asioihin kiinnität aina ensimmäisenä huomion sisustuskaupoissa, blogeissa, lehdissä tai muiden kodeissa vieraillessasi? Millaisia asioita kiikutat omaan kotiisi kerta toisensa jälkeen, kun et vaan voinut vastustaa kiusausta? Mitä keräilet kaappeihisi sillä verukkeella, että vaihtelu silloin tällöin virkistää? Millaisissa sisustusjutuissa "pakko saada" sivuuttaa järjen? Olen melkein varma, että sieltä linjoilta löytyy muitakin keräilijä- ja haaveilijasieluja. Haastankin sinut paljastamaan omat heikkoutesi ja ongenkoukkusi sisustusrintamalla. Tyyli on vapaa. Toivon tietysti, että vinkkaat Pastellimajan kommnettiboksiin, mikäli haasteen toteutat.


Haasteen voi napata mukaansa kuka vaan teistä ja aivan erityisesti haastan mukaan seuraavat ihanat sisustajasielut:


Mitäs sanotte leidit, otatteko haasteen vastaan?

PS. Tämä aihe tuntuu tällä viikolla kovin ajankohtaiselta, kun edessä on viikonloppureissu Helsinkiin ja sisustusostoskiusaus on ylitsepääsemätön. Koitan tässä siis tiedostaa heikot kohtani etukäteen, jotta voisin sitten tehdä järkipäätöksiä. Tosin onhan se nähty niin monesti ennenkin, että kun täältä periferian perukoilta pääsee asioiden ytimeen, niin järki häviää hyvin nopeasti. Onneksi tuhotöihin on lauantaina vain rajoitetusti aikaa. Katsotaanpas sitten ensi viikolla, kuinka siinä kävi :). Mutta nyt kauneusunille, täällä on menty sellaista aikataulua viime päivät, että hirvittää jo millaiset silmäpussit ehdin kerryttämään lauantain kekkereille. Onkos siellä muita Indiedaysin Blog Awardseihin tulijoita? 


25 kommenttia:

  1. Tämä on hauska, taidan napata haasteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Meme! Tuun ehdottomasti kurkkimaan myös sun sisustuskieroumat :)

      Poista
    2. http://memenblogi.blogspot.fi/2013/11/aivan-koukussa-haaste.html
      täällä minun listani, melkosen samoilla linjoilla ollaan! :)

      Poista
  2. Sulla on kyllä kivat kokoelmat kaikkia heikkouksiasi! Siis hyviä valintoja noissa kategorioissa :)
    Mä oon tulossa lauantaina - mukava olis törmätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra, laitahan omat kokoelmasi sinäkin kehiin!! No olisipa tosiaan, mitenhän oltais tunnistettavissa? "Mulla on musta mekko" ei taida siinä porukassa juuri auttaa asiaa :)

      Poista
  3. Oi jee mikä haaste. :) Ihana, kiitokset!! Mulla on pari muutakin vielä toteuttamatta, otan tämän myös to-do listalle ja eiköhän jossakin vaiheessa (piankin) kuulla meikäläisen koukuttavat.. Aika samojakin kyllä.. :) Toivottavasti hei lauantaina törmätään!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hauskaa Maiju, odotan innolla! Mulla on itse asiassa jo oma Top 3 -veikkauskin, minkä oon tehnyt sun blogia lukemalla tehnyt, nyt sitten jännittää, osuiko yksikään oikeaan ;)! Mietin tuota lauantaita, että bloggareiden pitäisi ehkä mieluummin pukeutua suosikki lakanoihinsa, jotta olisivat helpommin tunnistettavissa, etenkin ne, jotka ei omia kuviaan juuri julkaise..! Että siinäpä sitten asuehdotusta, jos joltain vielä puuttuu :)!

      Poista
  4. Sinulle on haaste blogissani!
    Aivan ihanat kokoelmat sinulla. Samoja heikkouksia löytyy täältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :). Uskon, että monella muullakin on salaiset kynttiläkippokätköt kaapeissaan :). Kiitos haasteesta, tosi kiva sellainen!!

      Poista
  5. Huippu haaste, kiitos Hanna :). mun laukkuun ei taida kauhean paljon ostoksia sopia ;).

    VastaaPoista
  6. Jee!!! :) Kiva haaste, tartun tähän kunhan ehdin!! <3 Mun heikkouksia on kans tuolit.. valaisimet.. tyynyt... voi näitä on monta!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sehän toteutui nopeasti, kiva kun tartuit haasteeseen!

      Poista
  7. Kiitos haasteesta! Heikkouksia? Minullako? Voi, ei sitten minkänlaisia... :D

    VastaaPoista
  8. Kivan haasteen laitoit alulle. Sain sen Sannalta ja tänään naputtelin omat koukutukseni blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla! Tuunkin heti katsomaan, mihin suuntaan siellä ollaan kallellaan :).

      Poista
  9. Suht samoilla linjoilla mennään tos koukutuksessa :) Mä rakastan tuoleja ja valaisimia yli kaiken! Ja varsinkin tähän aikaan kaikki missä kynttilöitä voi polttaa tänne! Niin ja tyynynpäällisiä ei voi koskaan olla liikaa!!! :)
    Meikä jää odottelemaan noiden ihanuuksien ohjetta mitä tos tuolilla on.
    Mukavaa marraskuuta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ride kommentistasi ja anteeksi olen unohtanut siihen vastata! Onneksi on noita halvempiakin pakkomielteitä kuten kynttilähärpäkkeet ja servetit. Tuolien ja valaisimien kanssa mentäisiin muuten nopeasti vararikkoon :)

      Poista
  10. Heippa Hanna! Sain vihdoin haasteen toteutettua: http://modernistikodikas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka kerttu, kivakiva, kun jaksoit tarttua haasteeseen!

      Poista
  11. Hei,mistä oot hankkinu tuon ihanan valkoisen tyynylinan,jossa "valuu" mustaa? Vasemmalla siis :D ihana ja raikas blogi. T.uusi lukija länsi-rannikolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja anteeksi viivästynyt vastaus. Tyynynpäällinen on Linumin syksyn mallistosta. Ainakin täällä paikallisesta H&B Homesta tuota tyynynpäällistä vielä löytyi, joten luulisi löytyvän muualtakin. Ja ainahan H&B:stä voi kysellä postittamisen mahdollisuutta, vaikkei verkkokauppaa olekaan. (www.hbhome.fi) Ja kiitos palautteestasi, tälläiset terveiset kannustavat jatkamaan eteenpäin, etten ihan metsään ole harrastukseni kanssa mennyt :)! Mukavaa joulunodotusta sinne länteen!!

      Poista
  12. Kiitos vielä haasteen alulle panijalle, tässäpäs minun versioni… :)
    http://www.imageblackwhite.com/2013/12/haaste-aivan-koukussa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä vaan, kiva kun toteutit haasteen, täytyy tulla lukemaan sun heikkoudet heti :).

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!