14.9.2013

UUSIA KUVAKULMIA



Hei ihanaa, viikonloppu on nyt virallisesti täällä!
Yksi kurssi portfoliota vaille paketissa ja ansaitut puolitoista
vuorokautta vapaata. Lapset uinumassa ja sauna lämpiämässä.

Siihen teemaan meneekin mukavasti Jonskulta Valoisaa vaaleaa -blogista saatu haaste,
jossa pitäisi löytää kodista kuvakulmia, joita blogissa ei ennen ole nähty.
Meidän kylppäri ja sauna ovat jääneet täällä blogissa kuvailematta.
Ehkäpä siksi, kun eivät ole niitä lemppareita väritykseltään.
Poikkeaa aika rajusti siitä seesteisemmästä muun kodin linjasta.
 Remppaamisestakin ollaan haaveiltu, mutta ei ole tuntunut kuitenkaan kovin järkevältä.
Voisihan kylppäri nyt rumempikin olla. Rempan aika on sitten,
kun kunnossa alkaa olla oikeasti moittimista.

Jos jotain hyvää, niin ainakin kylppärissä saa aamuisin silmänsä auki ;).
Olkoon siis meidän kodin energiakeskus.

Pahoittelen kuvien huonoa laatua, tähän tilaan ei juuri luonnonvalo lankea.




..ja sitä seesteisyyttä saa sitten, kun sammuttaa valot ;).



Tuonne kynttilänvaloon suuntaan N-Y-T.
Tällä kertaa en laita haastetta eteenpäin, taitaa olla jo monessa suosikissani kiertänyt.
Napatkoon mukaansa, ken haluaa!






8 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia hämäräkuvia! Näitä uusia kuvakulmia on muutenkin kiva kurkkia eri blogeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin miustakin on ollut kiva kattoa muiden räpsyjä, nää miun oli aika huonoja, mutta tulipa vilautettua kylppäriosastoakin. Ei oo niitä suosikkiaiheitani täällä ;)

      Poista
  2. Onpa kaunista, mukavia tuokiokuvia :)

    VastaaPoista
  3. Mikä ihana uusi blogilöytö! :) Lisään blogisi Talosanomienkin blogilitalle! :) Tervetuloa vastavierailulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jenni!! Tervetuloa mukaan ja kiitos hyvän mielen kommentistasi, ehdottomasti tulen!!

      Poista
  4. Kiva kun jätit linkin blogiini, niin löysin tänne kurkkimaan sun uudet kuvakulmat! Hyväthän nuo kuvat on, luonnonvalon puuttuessa ei voi muuta! Ja tunnelmallisia kynttilänvalokuvia :)

    Iloista viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisesta haasteesta myös sulle!! Kyllä alkaa olla näin syksyn tullen valoasiat tapetilla, mutta sillä valolla mennään, mitä saadaan. Kiitos samoin, mukavaa alkanutta viikkoa!!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!