10.5.2017

MIELESSÄ NYT: BRUNSSI ÄIDILLE


Heippa siellä! Voisin helposti sortua tässä heti alkuun manaamaan tuota toukokuista säätilannetta ja lumisadetta, mutta toiveikkaana optimistina suuntaan katseen tästä äimistelystä tätä hetkeä tuonnemmaksi, äitienpäivään ja Pekka Poudan sanoin "jo vähän lämpimämpiin säihin".

Tämän viikon lopulla onkin siis jo äitien vuoro olla juhlan kesipisteenä ja ihanasta vappubrunssista minulle jäi vahva fiilis järjestää äitienpäiväruokailut tänä vuonna aiempien vuosien perinteestä poikkeavalla tavalla. Siispä sen sijaan, että vierailisimme omien vanhempieni luona, jossa äitini olisi pari päivää valmistellut juhlaruokaa, ajattelin kerrankin kutsua äidin valmiille brunssille meidän kotiimme.


Vappupäivän kattauksestamme saa jo hyviä vinkkejä onnistuneeseen brunssiin: vastapaistettuja croissantteja, suolaista piirakkaa, munia, juustoja, hedelmiä ja marjoja. Juomapuolena smoothiet ja mimosat sekä tottakai kaiken kukkuraksi jotain makeaa leivonnaista. Meidän vappubrunssipöydästämme näin jälkikäteen huomaan puuttuvan macaronsit, jotka brunssia varten oli hankittu :). Äitienpäiväpöytään kuuluu munkkien sijaan tietysti jonkin sortin kakku. Lapsuudessani isän oli aina tapana tuoda juhliin valmis käpykakku, mutta nyt perinteiden sijaan tekisi mieli tehdä jopa joku terveellisempi raakaversio.






Suolaiselle puolelle brunssipöytään sopisi hyvin myös jokin shaksukan tapainen paistos. Itse suolainen piirakka kannattaa brunssia varten valmistaa jo ennakkoon, jotta se ehtii kiinteytyä ja makuuntua ennen syömistä. Hedelmälautastenkin kokoamiseen saa varata tovin aikaa, joten avain onnistuneeseen ja hyväntuuliseen brunssiin on valmistelujen aloittaminen ajoissa. Vappuna totesimme myös letkeän reggaemusiikin olevan mitä mainioin rennon juhlamielen kohottaja, joten musiikkia unohtamatta kohti äitienpäivän aamua.


Tämä brunssikattaus maistui myös mainiosti perheen pikkuväelle ja brunssin idea toteutui kyllä täysin, kun vietimme pöydän ääressä aikaa todella pitkään jutustellen ja mutustellen. Ja taas tuli mieleen, miksei brunsseja tule järjestettyä tämän useammin?! Mikä ihana tapa kokoontua yhteen ystävien kanssa ja vieläpä päivänvalossa ennen kuin kenenkään silmä alkaa luppasta! Ajatuksesta viisastuneena meillä siis brunsseillaan heti tulevana sunnuntaina.

Millaisia suunnitelmia teillä on äitienpäivään? Viimehetken brunssi-ideoita saa myös laittaa kommenttiboksissa jakoon.


/// We had a lovely brunch on May Day at our friends and it reminded me how lush it would be to arrange this kind of get-togethers more often. This week we'll celebrate Mother's Day here in Finland and instead of annual tradition to visit my mom I decided to invite her to us for a brunch. I think I'll keep some of these May Day brunch ideas on my mind when preparing, like croissants, fruit plates, smoothies and cheese but add something like shakshuka and raw cake on the menu as well. Let's see. The older I get the more I enjoy this kind of menu planning. Just can't wait to get our new big kitchen for use!


7 kommenttia:

  1. Meidän ja siskoni perhe mennään äidilleni, jossa miehet hoitavat tällä kertaa kokkailut. Ihanaa taas päästä valmiiseen pöytään. Herkulta näyttää nuo teidän tarjoilut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sekin kuulostaa hyvältä! Valmiiseen pöytään pääsemisen ihanuutta ei voi kyllin korostaa. Meillä se on aina mun äiti, joka ruokien kanssa häärää monta päivää ennakkoon, joten kerrankin pääsee pälkähästä. Vaikka mielellään sitä varmasti tekeekin.

      Poista
  2. Kauniit kuvat ja brunssi maistuu varmasti hyvältä. Ja, ihana idea kutsua äitisi brunssille teille!

    VastaaPoista
  3. Meilläkin käy usein niin, että juhlajärjestelyissä kiireessä unohtuu jokin tarjoilu kokonaan laittamatta esille. :) Meillä oli viimeksi kokeilussa erilaiset tahnat (punajuurifetatahna, hernehummus, baba ganoush) leivän ja nachojen kanssa, maistui! :) Ei kyllä ehkä maailman juhlallisinta ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi nuo tahnat kuulostaa hyvältä myös, eihän sen nyt mitään virallisesti juhlavaa brunssilla kaiken tarvitsekaan olla. Tästä tulikin mieleen yksi aivan ihana sitruuna-fetatahna, jota ainakin voisi laittaa kattaukseen mukaan nyt sunnuntaina.

      Poista
  4. Ihanaa Äitienpäivää Sinulle ja kerro Äidillesi terveiset! Terveisiä toiselta laidalta!

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!