12.12.2016

JOULUISEMPI LASTENHUONE



Heippa vaan! Minne nämä päivät karkaavat? Mulla oli tavoitteena olla vähän aktiivisempi bloggaaja näin joulukuussa, mutta kissan viikset, tahti eikun hidastuu. Kuvia kyllä olisi noin viikon postausten verran, mutta ilmeisesti koko ajan lähemmäksi tuleva joulu saa muurahaisia lahkeisiin. Ei vaan malta istahtaa. Mutta nyt kuitenkin taidan ottaa itseäni niskasta lasten joulukalenterinkin suhteen ennen kuin on viimeiseenkin luukkuun kurkittu. Kalenterissa ei tosin mitään uutta ole niille, jotka blogiani ovat jo pidempään seuranneet. Se on ollut meillä käytössä jo pari joulua ennen tätä. Askartelin kuoret aikoinaan edellisen talomme lastenhuoneen jämätapeteista ja valkeasta lahjapaperista. Numerot, varsi ja tähti ovat kontaktimuovia, narut paperista lahjanarua.



Tänä vuonna en halunnut toteuttaa minkäänlaista lego-, palapeli- tai pikkutilpehöörikalenteria, vaan luukuista löytyy joka aamu joku jouluinen tehtävä, joka toteutettaisiin joulun alla muutenkin. Nyt nämä tehtävät saavat vain vähän arvokkaamman säväyksen, ovathan ne Tiina-tontun määräämiä. Ensimmäisenä päivänä lasten tehtävänä oli hakea huoneeseen pieni joulunodotuskuusi ja nyt viikonloppuna he saivat viimein tehtäväksi sen koristelun. Tehtävistä on löytynyt myös vaahtokarkkikaakaoita, teatterilippuja, jouluaskartelua, leipomista, joulukylpyä jne. 




Koristeltu kuusi ja kalenteri, kauris ja jouluvalot, kauniit lakanat ja tyynyt. Mitäpä sitä pikkutyttöjen jouluhuoneeseen muuta tarvitsikaan!? Hauska kuusenmuotoinen tyyny* tuli viime joulun alla yllätyksenä Oohnoolta noiden Zig zag -kuvioisten lakanoiden* ja mustavalkoisen Zig zag- tyynynpäällisen* mukana. 

Täällä vietetään tätä viikkoa tyttöporukalla miehen ollessa työreissussa ja toimittamassa tontun tehtäviä Suomen päässä. Viime yönä kello näytti jo vaikka mitä, kun sain viimeisen paketin matkalaukkuun sullottua ja pään viimein tyynyyn. Nyt meinaakin luomet painaa niin, että parempi kai vaan suosiolla lähteä nukkumaan tänään vähän aikaisemmin. Tytöillä on enää neljä päivää koulua ennen lomaa, joten kaikki salaiset joulupuuhat täytyykin hoitaa tällä viikolla. Pukinkontista ei onneksi puutu kuin pari pientä täydennystä. Tänä vuonna koitetaan pärjätä vähän vähemmillä lahjoilla. Itseäni ainakin vaivaa materiaähky. Kaikkea on jo ja enemmänkin. Tytötkin sen kyllä viestittivät jo sillä, etteivät meinanneet saada edes joulupukin kirjettä aikaan.



/// Our kidsroom dressed up for the Christmas.



* Tuotteet saatu

10 kommenttia:

  1. Niin kauniilta näyttää huone <3
    Ihanaa tiistaita teille!

    VastaaPoista
  2. Kaunis huone! Ihanaa alkanutta viikkoa. Täällä pakkanen paukkaa oli -25. Terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oijoi, Suomen talven herkkupaloja, mihin on kyllä varmasti taas totutteleminen ensialkuun, kääk!! Täällä on reilut kymmenen astetta ollut tänäänkin lämmintä. Olen saanut ihania välipäiviä palelemisesta :).

      Poista
  3. upea minikuusi! Voisin minäkin tuollaisen olohuoneeseen ottaa, ne huonekuuset on niin harvoja etten niistä välitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini! Täällä myydään paljon noita pienikokoisia ruukkukuusia. Meilläkin on huonekuusi yleensä vain joulunajan. En oikein jaksa niitä pyörittää nurkissa läpi vuoden seuraavaan talveen. Joten se on kylmää kyytiä joulun jälkeen. Nämä ruukkukuuset voisi istuttaa ulos joulun jälkeen, jos olisi piha :).

      Poista
  4. Kaunista! <3 Tunnelmallista joulun aikaa koko perheelle! -Sanna-

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!