18.12.2016

ITSETEHDYT JOULULAHJAT


Sunnuntaihaukotus! Täällä on toteutunut todellinen hidas aamu, kun kuopuskin kömpi juuri vailla kymmenen sängystään. Syksyn aherrus ja pitkät koulupäivät näyttää todellakin vaatineen veronsa! Mutta nyt onkin hyvää aikaa ottaa rennommin, koska tytöillä oli viimeinen koulupäivä perjantaina ja joululomaa on edessä yli kaksi viikkoa. Aika ihanaa.

Näin koulujen ja päiväkotien jäädessä joululomille onkin aina valinnan paikka, kuinka muistaa sitä omaa erityistä opea. Meillä ratkaistiin tänä vuonna tämä pulma lasten askartelemilla korteilla ja pienillä joulupuilla, johon askartelimme Fimo-massasta tähtikoristeet. Niistä tuli aika symppikset, tekisi mieli hakea itsellekin Ikeasta vielä tuollainen pikkukuusi.








Paperipussukka on tehty tavallisesta ruskeasta paperikassista. Leikkasin vain kassista kahvallisen yläosan pois ja taittelin kassin reunan muutaman kerran ympäri. Tuntuivat puut herättävän ihastusta saajissaan. Eihän näiden joulumuistamisten tarvitse paljon maksaa, pienelläkin vaivalla ja rahalla saa kivannäköistä aikaan. Vielä erityisempi lahja on ainakin lapsille, toivottavasti myös opeille, jos lapset itse ovat sen tekemiseen saaneet osallistua. Omina opevuosinani paras joululahja oppilaalta on ollut pitkän vaihderikkaan syksyn jälkeen saatu halaus ja hyvän joulun toivotus oppilaalta, jolta arjen pyörteissä saattoi saada ennemminkin nyrkkiä tai potkuja. Joten opettajien joulumieli syntyy loppujen lopuksi aika pienestä. Ei siis stressiä ainakaan näistä lahjuksista kannata ottaa :)!

Muistetaanko teillä opettajia tai lastenhoitajia jotenkin erityisesti? Laittakaahan hyvät ideat kommenttiboksissa jakoon!

Mutta nyt hynttyyt ylle ja synttärijuhlille. Illalla vuorostaan ajattelin lähteä virittäytymään ja hiljentymään jouluun paikallisen kirkon Carols serviceen eli kauneimmat joululaulut kutsuvat. Sen jälkeen toivottavasti kupillinen kuumaa ystävän kanssa kaupungilla hörppien. Mukavaa sunnuntaita!




/// We have started Christmas hols with kids. How lovely! This Christmas we made these cute little Christmas trees for kids' teachers. The stars are made of Fimo modelling clay, which you can get in many colors at Hobby Craft.


4 kommenttia:

  1. ♥♥ Ihanat lahjat ♥♥ Minä väsäilen myös paljon itse - laitoinkin blogiini juuri yhden uuden lahjaidean ja seuraavissa postauksissa lisää, kunhan saan valmiiksi:)

    VastaaPoista
  2. Minullakin oli blogissa pojan opettajalle menevä lahja, käyppä kurkkaamassa :)
    http://outislifee.blogspot.fi/2016/12/osuva-lahja-opettajalle.html

    Aivan ihanat nuo pienet kuuset ja tähdet ovat upeat!

    VastaaPoista
  3. Todella ihanat puut koristeineen ja pussukoineen!

    VastaaPoista
  4. lapsen piirtämä/askartelema kortti on aina hyvä lahja opettajalle

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!