5.9.2016

KODIN ONNI


Ei ole oman kodin voittanutta! Kuinka mukavaa on ollut taas nukkua omassa sängyssä, säilyttää vaatteitaan matkalaukkujen ja takakontin sijaan kaapissa omilla paikoillaan ja keittää aamukahvit ihan omalla koneella. Elää sopivasti erakkona, anonyyminä omassa rauhassaan mutta nauttia silti sosiaalisista hetkistä niin paljasjalkaisten paikallisten kuin tänne tavalla tai toisella rantautuneiden ulkosuomalaisten kanssa.


Erityisesti viime päivinä olen saanut monesta suunnasta kysymyksiä, niin täällä kuin sielläkin asuvilta ystäviltä, että onko meistä mukava palata Suomeen. No tokihan Suomeen paluu varmasti herättää aina suuria tunteita, menipä sitten viikoksi, pariksi tai loppuelämäksi. Jos oikein rehellinen olen, niin vielä en ole valmis palaamaan. Tällä hetkellä Cardiff tuntuu oikein hyvältä paikalta asua ja olla. Tämä seikkailu on vielä kesken ja näin tyttöjen kouluvuoden alkaessa tuntuu kuin ainakin yksi luku olisi vielä lukematta.  Koti on vielä täällä, vaikka sitä kovin intensiivisesti toisaalle suunnitellaankin.

 


Viime päivinä on itse asiassa on ollut kovin vahva tunne siitä, että koti on yksinkertaistettuna siellä, missä on oma sänky. How simple is that!? Ja puhtaat lakanat! Onko mitään kotoisempaa kuin juuri vaihdetut lakanat ja raikkaaksi tuuletettu makkari? Lomaviikkojen jälkeen mieli huusikin taas valkoista ja simppeliä, joten pellavaiset lakanat pääsivät luottotehtäviinsä. Liekö syy lähestyvän syksyn vai vain poissaoltujen viikkojen, että tekee mieli hämmentää pitkästä aikaa kotia freesimmäksi. Mieli alkaa olla jo syksyinen, vaikka ulkona vielä lämmin onkin. Saattaahan syy olla myös Suomesta tuoduissa pienissä tuliaisissa. Parin viime päivän sateet saivat meidät pysymään hetken kotonakin ja muuttamaan tuumaukset toimiksi. Pieni ripaus tumman vihreää tyynynpäällisessä riittikin päivittämään makkariin syksyisemmän ilmeen. Muut "matkamuistot" parkkeerasivatkin sitten olkkariin :). Parvekkeelta olen puolestaan napsinut oliivipuun oksia pieniin maljakoihin sinne tänne ja kas vaan taas säästyin kukkakauppareissulta. Oliivipuut ovat nauttineet kesän lämpimistä ja kosteista päivistä selvästi. Rehottavat harvennusta vailla. Toisin kuin muut kukkakaverinsa, jotka kastelun laiminlyönti kyllä armotta on kuihduttanut.


Mutta hei, nyt lopetan tämän sänkypaatoksen, sillä lupasin itselleni näin uuden arjen kynnyksellä mennä vähän aiemmin nukkumaan. Taidan ennen valomerkkiä pujahtaa noihin vällyihin ja vielä hetken inspiroitua tuosta Kinfolk Home -kirjasta. Ja olla murehtimatta tätäkin onnea varjostavista pikkuseikoista, kuten liian pehmeästä tyynystä tai untuvapeiton ja pellavalakanoiden liian kuumasta liitosta. Ehkäpä ensi yönä näenkin esiin koteloitujen ilmastointikanavien sijaan unta täydellisistä klassisista puhtaan valkoisista puuvillasatiinilakanoista. Dream on baby!


/// Clean fresh sheets in one's own bed. That's happiness!






15 kommenttia:

  1. Täällä köllötellään puhtaissa kukkalakanoissa :)
    Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Kivat on lakanat :) Mukavaa tiistaita! http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Hei täälläkin on siivottu ja on puhtaat lakanat! Keskiviikkona menen taas hulinaan. Mukavaa viikonloppua sinulle. Terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä se siivous vuorossa vasta tänään. On ehtinyt lakanpölyt jo laskeutua :D. Hauskaa hulinaa sinne!

      Poista
  4. Onpa upea tuo taulu vuorista!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia!
    Puhtaat lakanat vaihdoin juurikin omaan sänkyyn ja kohta päästään pujahtamaan vällyihin, ihanaa! Oma sänky on kyllä usein se asia, jota reissussa tulee ensimmäiseksi ikävä. Seuraavaksi sitten yleensä vessaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Juuri näin, toi vessakin pitää niin paikkansa :D!

      Poista
  6. Todella kauniit sävyt makuuhuoneessa, huokaus! Ja miten sattukaan, että juuri tänään vaihdoin meillä lakanat, todellakin paras ja kotoisin tunne sukeltaa niihin! /Maiju www.maijusaw.indiedays.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju, valkoinen on varma pohja, vähän harmaata ja varovasti jotain väriä, niin hyvä tulee :). Raikkaita unia puhtaissa lakanoissa!

      Poista
  7. Tuo sanomasi - koti on siellä missä oma sänkykin pitää kyllä niin hyvin paikkansa. Omaa sänkyähän tulee aina reissussa ikävä.

    Meilläkin sattumoisin juuri vaihdetut puhtaat valkoiset lakanat - tosin pehmoista trikoota ovat. Niistä oli juuri äsken ihana herätä!

    Vihreän tyynyn sävy on kaunis - mistä mahtaa olla hankittu? :)

    Mukavaa päivää ja alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli tänä viikonloppuna vuorossa lasten lakanoiden vaihto, hekin tuntuu uusista raikkaista nauttivan yhtä paljon.

      Ja niin totta, oma sänky on aina se jota tulee reissussa ekana ikävä, vaikka kuin olisi ollut leveä ja ylellinen hotellisänky.

      Tyyny on Svaneforsin syksyn sävyjä. Tarttui mukaani Joensuun H&B Homesta, houkutteleva syksyn vihreä ja edullinenkin.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Samaa mieltä, puhtaat lakanat on ihan parasta ja oma sänky. <3 Kivan näköistä teillä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!