2.7.2016

KAKKULAUTASIA


Laiskan bloggaajan lauantaitervehdykset! Onpas ollut viikko taas täynnä niin kaikenlaista actionia, enkä kaikkeen ennalta aiottuun edes ehtinyt mukaan. Siinä sivussa on paranneltu kuopuksen angiinaa, sulateltu Brexit-uutisia ja juhlittu Walesin huikeaa jalkapallomenestystä. Iloittu esikoisen koulumenestyksestä ja uudesta kitaransoittoharrastuksesta sekä suunniteltu yhtä kutkuttavan mielenkiintoista projektia. Kamera on saanut huilia siis suosiolla laukussaan. Tänä aamuna olikin kiva istahtaa koneelle inspiroitumaan muiden jutuista ja juoda se lauantaiaamujen kuuluisa toinenkin kupillinen kahvia. Suunnitelmissa tälle päivälle on ainoastaan taloyhtiön kesäjuhlat, jonne tytöt kovasti odottavat pääsevänsä. Ai joo, ja viitisenkymmentä muffinsia täytyisi jossain välissä leipoa huomiseen kuopuksen luokkajuhlaan, jotka me vanhemmat yhdessä olemme järjestäneet. Eilen puolestaan juhlittiin koulun jälkeen koulun Fun Dayta. Kovia tapahtumajärjestäjiä nämä paikalliset tuntuvat olevan, joka viikko jotakin. 


Kun tuoreita kuvia ei ole viime päivinä kertynyt, niin kaivelin leipomispuuhiin orientoituakseni arkistoista nämä unohduksiin jääneet otokset. Roiskelautaset taisin aiemmin täällä näyttääkin, ne olen maalannut itse eräällä keramiikkapajalla. Testimielessä ne silloin roiskin, mutta nyt vähän jopa harmittaa, että tein vain kaksi. Niistä tuli melkoisen kivat kakkulautaset. Lautaset on myös lasitettu, joten ne kestävät jopa astianpesukonetta. Sopivat aika kivasti myös Arabian ja Marimekon astioiden joukkoon, vaikka valkoinen väri ei niissä yhtä puhdas olekaan. 


Keväällä tulin kokeilleeksi myös vadelma-juustokakkubrownieita. Sovelsin ohjetta koko pellilliseen, jonka mies kiikutti näitä omia maistiaisia lukuun ottamatta työpaikalleen. Piparimuoteilla saa helposti näyttäviä leivoksia ihan perinteisistäkin piiraista ja kakuista.


VADELMA-JUUSTOKAKKUBROWNIE

pellillinen

Suklaakerros
500 g maito- tai tummaa suklaata
400 g voita
2,35 dl sokeria
6 munaa
3/4 dl kaakaojauhetta
1 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

1. Sulata suklaa ja jätä odottelemaan.
2. Vaahdota voi ja sokeri.
3. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
4. Yhdistä kuivat aineet ja vatkaa vähitellen taikinaan.
5. Lisää sulatettu suklaa.
6. Kaada  3/4 taikinasta leivinpaperilla vuoratulle pellille, jätä loput kulhoon odottamaan.

Juustokakkukerros
350 g vadelmia
500 g tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
6 rkl vehnäjauhoa

1. Soseuta vadelmat.
2. Vatkaa tuorejuusto ja sokerit keskenään, lisää munat, vehnäjauho ja vadelmasose.
3. Levitä juustokakkukerros suklaakerroksen päälle ja tiputa lopuksi nokareita suklaataikinaa juustokakkukerroksen päälle. Tee veitsellä spiraalimaisia kuvioita taikinaan pellin halki, jotta taikinat sekoittuvat vähän keskenään.

Paista 175 asteessa n. 35 minuuttia.

Tarjoile tuoreiden vadelmien, jäätelön tai kermavaahdon kera.

Enjoy!


10 kommenttia:

  1. Rauhalliset aamu santsikupilla kahvia ovat parhaita.
    Ihanaa heinäkuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään taas takana yksi sellainen aamu <3. Usein ne yksinkertaisimmat hetket ovat niitä parhaita. Samoin sinne, hyvää heinäkuuta!

      Poista
  2. Nam, mitä kuvia! Ja voi että nuo lautaset ovat syötävän söpöt :)

    VastaaPoista
  3. Nami nami.... täällä hellelukemat ja eilen tulikin liikaa aurinkoa että illalla sen huomasi. Heleätä heinäkuuta, terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että siellä kesä jatkuu. Toivottavasti paistaa vielä elokuussakin! Samoin sinne, kiitos!

      Poista
  4. Ihanat lautaset olet tehnyt, eikä nuo herkut sen päällä ole yhtään sen hullummat :)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!