13.4.2016

SYNTTÄRISUUNNITTELUA


Heippahei! Tulevien viikkojen kohdalla kalenteri on täyttynyt jos jonkinnäköisellä kivalla tapahtumalla, joten voisin sanoa elämän olevan huhtikuussa ja vähän vielä toukokuun puolellakin yhtä juhlaa. Ensimmäisenä on vuorossa meidän tyttöjen syntymäpäivät. Täällä on aloitettu orientoituminen kevään ihanimpaan juhlaviikkoon, sillä tytöt täyttävät vuosia viikonlopun molemmin puolin. Ikäeroa neideillä on tarkalleen kolme vuotta ja viisi päivää. Mutta kuten Suomessa jo katsoimme parhaaksi, myös täällä juhlistamme molempien syntymäpäiviä samaan aikaan, tulevana lauantaina. Isompi saa sitten vielä omat ulkoistetut kekkerinsä koulukavereiden kesken sunnuntaina. 


Rakastan juhlien järjestämistä ja etenkin niiden suunnittelua. Parina viime päivänä olenkin käyttänyt aikaa leivontakirjoja ja verkkolähteitä selaillen. Ja taas kerran miettinyt, miksi en ole saanut aktivoitua itseäni Pinterestin käyttöön, sinne olisi niin näppärää pinnailla löydettyjä ideoita. Toisaalta, olen jumahtanut kirjaamaan ideoita muistikirjoihin ja minulla onkin kaikkien edellisvuosien synttäri- ja jouluideat kirjattuna noiden samojen kansien väliin. Hauska on välillä selailla kirjaa ja katsoa, mistä suunnasta edellisinä vuosina on puhaltanut.  


Nytkin kurkkasin ensin vanhat sapluunat läpi, josko jokin oivallus olisi jäänyt toteuttamattomana odottamaan tätä vuotta. Toisaalta, eiköhän tänäkin vuonna kerry kirjaan enemmän ideoita, kuin mitä ikinä ehdin tai ylipäänsä on järkevää toteuttaa. Huomaan tässä käyvän taas kerran niin, että mitä lähemmäs synttäripäivää mennään, sen enemmän päässä kuhisee ideoita. Ja eiköhän sekin tule taas todistettua, että olipa järjestelyihin aikaa tai ei, niin aina tulee kiire. 


Pompomit ja tuollaisen tupsunauhan hankin valmiina jo tovi sitten, kun sattuivat askartelukaupan hääkoristehyllyllä tulemaan edullisesti vastaan. Ilmapallot ja heliumkanisteri odottavat myös jo lauantaita. Jotain pientä on vielä tarkoitus näpertää itsekin pöydän koristeeksi leipomusten lisäksi, vaikka tältä planeetalta tuntuisi tosiaan löytyvät aivan kaikki valmiiksi kaupan hyllyltä. Kutsukorttiurakalta sentään säästyin tänä vuonna, kun pian seitsemänvuotias esikoinen halusi tehdä ne tällä kertaa itse. 


Koeleivoin maanantaina yhtä varteenotettavaa kakkuehdokasta miehen työpaikalle kahvileiväksi ja nipistin siitä tietenkin pari palaa meille maisteltavaksi. Kuvia ja reseptiä seurannee pienellä aikaviiveellä. 

En muuten olekaan blogiin kuvannut noita roiskelautasia, joita makustelin näissä kuvissa yhdessä Marimekon lautasen sekä Arabian kahvikupin kanssa. Lautaset syntyivät ikään kuin vahingossa eräs talvinen päivä kun vein tytöt savipajalle maalaamaan keramiikkaa. Pitihän munkin päästä vähän pätemään :). Lasituksen jälkeen niistä tuli itse asiassa ihan todella kivat, kun roiskiessa vielä näytti, etteivät värit oikein erotu kunnolla. Nyt tekisi tietenkin mieli käydä roiskimassa koko sarjallinen kakkulautasia.

Nyt taidan kuitenkin käydä keksitaikinan kimppuun, jotta päästään illalla typyjen kanssa niitä paistamaan. Ne edellisessä jutussa mainitsemani Lemon meltsit kummittelevat edelleen mielessä, joten jotain sinne päin lähdetään nyt tavoittelemaan, katsotaan sitten millainen lopputulos saadaankaan aikaan.

Oikein ihanaa keväistä keskiviikkoa! Täällä on ainakin nautittu lämpöisistä kesää henkivistä päivistä, lenkilläkin tarkeni jo hihattomassa ja lyhkäsissä trikoissa. Voi riemua!



/// Both of my daughters are born in April and we are about to celebrate them this coming weekend. So last days I've been planning the party and searching some lovely ideas for baking and decorating. Let's see then what kind of party we get organised this year. 

8 kommenttia:

  1. Mä niin tykkään järjestellä juhlia. Meillä oli pompomeja tyttären 18v. synttäreillä ja pojan synttäreillä taas viirejä. Satuin saamaan ihania silkkipapereita Ikeasta euron hintaan ja pääsin samalla askartelemaan itsekin.
    Oikein ihanaa ja aurinkoista viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. POmpomit ja viirit on kyllä siitä kivat, kun ne käy niin monenlaisiin juhliin. Minäkin olen aiemmille juhlille tehnyt koristeet itse, mutta nyt tuli niin hyvänvärisinä ja halpoina vastaan valmiina, joten en voinut ohittaa. Tosin onhan noissakin vielä näperteleminen, kun kaikki saa aukaista itse. Ikean paperiosastolla onkin kaikkea mukavaa myös juhlia ajatellen. Täytyy pitää itsekin se mielessä tulevaisuudessa.

      AUrinkoa myös sinun viikkoosi!!

      Poista
  2. Ihana sinä, kun väsäilet noin innolla. <3 Tosi kauniit nuo läiskälautaset. Tietty meet ja teet niitä lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intoa on usein enemmän kuin aikaa, rahaa tai taitoa :D. Ja hei toki täytyy mennä tekemään lisää, mutta siinä on tietty se riski, että seuraavalla kerralla onkin jo läiskien sijaan ihan eri idikset!

      Poista
  3. Kuulostaa kyllä tosi kivoilta suunnitelmilta. Meillä on seuraavat synttärit toukokuussa, olen sormet ristissä että voidaan juhlia ulkona. Olen surkea leipuri, joten ulkona grillaltaisiin suolasta salaatteineen. Kakun ulkoistan :D

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa kyllä tosi kivoilta suunnitelmilta. Meillä on seuraavat synttärit toukokuussa, olen sormet ristissä että voidaan juhlia ulkona. Olen surkea leipuri, joten ulkona grillaltaisiin suolasta salaatteineen. Kakun ulkoistan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäsynttärit on kyllä juuri siitä kivat, että ulkona järkkäily onnistuu paljon paremmin. Meillä olisi nyt täällä jo melkein kesä, mutta ei ookaan sitten sitä pihaa paria neliötä enempää :D. Mulla puolestaan makeat leipomukset sujuu paljon luontevammin verrattuna suolaisiin. Nytkin niitä suolaisia tässä juuri pähkäilen :).

      Poista
  5. Kauniita juttuja ja iloista syntymäpäivää molemmille tytöille! Meillä edessä kesällä kolmella yhtaikaa pidettävät juhlat, onhan tässä sitä ennen jo muutamat juhlat. Täällä on aurinkoista mutta ollaan nolla kelissä. Terveiset toiselta laidalta:)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!