23.4.2016

FIILAREISSA


Heippahei Helsingistä! Pari päivää olen liihottanut pitkin Helsinkiä melko inspiroivissa tunnelmissa. Tavannut monta ihanaa ystävää, istahtanut viinilasillisen ääreen valmiiseen ruokapöytään, lenkkeillyt Kaivopuiston rannassa ja ihastellut samalla Eiran sekä Ullanlinnan hurmaavia kortteleita sekä päivittänyt hiukseni kevääseen. Tämä kaikki oli vain mukavaa bonusta matkan varsinaisen tarkoituksen lisänä. Varsinainen syy, miksi Helsinkiin täksi viikonlopuksi päädyin lentämään ihan yksikseni oli kuitenkin tänään vietettävä Indiedaysin jokakeväinen Bloggers' Inspiration Day sekä Blog Awards -iltajuhla. Tuo ensimmäinen osuus onkin jo takanapäin sekä kaikki vanhat blogitutut pitkästä aikaa tavattu ja uusiinkiin tutustuttu. 

Tällä kertaa olenkin aivan erityisen fiilareissa illan asustani, sillä saan vetää päivän korkkareissa käveltyäni jalkaani ballerinat ja Drama Galleryn kauan himoitsemani tyllihameen. Ihana Ulla Drama-tuotemerkin kauniiden vaatteiden takaa halusi lähteä blogiyhteistyöhön ja vietimmekin perjantai-illan Drama Galleryn Yrjönkadulla sijaitsevassa liikkeessä  Ullan kanssa eri asuja sovitellen. Tyllihameen kaveriksi valitsimme lopulta mustan merinovillaisen topin, vaikka olinkin ensin Draman nettikaupasta jo mielessäni valinnut pitsisemmän topin. Aivan huippuihana omannäköiseni kokonaisuus ja niin mukava päällä. Drama Galleryn rekeissä roikkui kyllä monta muutakin kutkuttavan kaunista vintagevaikutteista asua kevän ja kesän juhliin. Helposti meinasi valinnanvaikeus iskeä. Onneksi oli asiantunteva makutuomari liikkeen puolesta helpottamassa valintaa.






Kuvat on otettu ystäväni kauniissa asunnossa, joka toimii majapaikkanamme tämän viikonlopun ajan. Kiitos taas E <3!

Tämän päivän tunnelmia luvassa vielä myöhemmin täällä blogissa, mutta nyt ensin me oikaistaan Minnan ja Heinin kanssa vielä hetkeksi jalat kohti kattoa ennen kuin vedetään nättiä ylle ja suunnataan takaisin Kattilahalliin kilistelemään lasilliset jos toisetkin kuohuvaa! Mukavaa viikonloppua myös sinne ruudun toiselle puolelle!




/// I'm spending a long weekend in Helsinki with my blogger friends. This Saturday has been full of inspiration at annual Bloggers' Inspiration Day and later tonight we're heading to Indiedays Blog Awards. I'm pretty excited that I got an opportunity to wear Drama Gallery's beautiful tulle skirt with black merino top tonight and have a great excuse to change high heels to ballerinas!


///Blogiyhteistyössä - In collaboration with Drama Gallery



21 kommenttia:

  1. Ihana asu ja yhtä ihana on tuo tuolikin joka kuvassa näkyy.

    Oikein mukavaa iltaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös Kristiina! Tuo asu on mun mielestä sellainen, joka sopii tosi monenlaiselle pukeutujalle.
      Ja joo, mun ystävän asunto on tosi kauniisti ja mielenkiintoisesti sisustettu. Monesti mun on pitänyt siitä ottaa enemmänkin kuvia blogiin.

      Poista
  2. Ihana asu. Itselläni on hyvinkin samanlainen tyllihame ja olen etsinyt siihen sopivaa mustaa toppia. Kiitos vinkistä, täytyykin käydä testaamassa tuollainen toppi kun sinä olet valinnut. Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, nyt hoksasin vasta uudemman postauksen kommenttisi luettuani, että sait siis idean tästä hakea sen topin itsellesi. No tosi kiva juttu, että tästä asusta oli vinkiksi. Aivan ihana toppi onkin.

      Poista
  3. Ihanan tyttömäinen asu! Kivaa iltaa ♥

    VastaaPoista
  4. Kauniissa asussa pääset juhlimaan. Oikein ihanaa iltaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Ei aina ole ihan näin kotoisa ja kaunis olp juhlavaatteissa, vaikka siihen toki aina pyrkiikin. Meillä oli tosi kivat juhlat.

      Poista
  5. Hei aivan sinun näköistä! Terveiset toiselta laidalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin! Vaikka onkin hieno, niin ei liaan hienosteleva kuitenkaan.

      Poista
  6. Niin ihanat vaatteet! Toivottavasti Indiedaysin sivuille tulee asukuva. :) Oli ihana nähdä eilen, maailmannainen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja asukuviahan tuli, ihan yllätin itsenikin julkaisemalla niitä jopa blogissa :). Ihkuaihkua tosiaan! Voihan hyvin, supermama!

      Poista
  7. Asusi oli kyllä todella kaunis ♥ Ja oli todella mukava tavata ja tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Oli tosi mukava tavata ihan livenäkin <3. Toivottavasti teidän kotiinpaluu sujui mutkitta.

      Poista
  8. Aivan ihana asukokonaisuus! <3 Olipa mukava nähdä pitkästä aikaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Niin oli <3, harmi että aika kului taas aivan liian nopeaan! Ensi kertaan siis ;)!

      Poista
  9. Wau, varmasti juhlan tuntua tuo jo nuo vaatteetkin! Jotenkin arvokkaan näköinen, mutta kuitenkin tyttömäinen ja kaunis kokonaisuus. Oispa kiva nähdä kuva, jossa nämä on päällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä Anu! Niin harvoin on juhlia, että rakastan sitä tunnetta, kun saa hyvällä syyllä laittaa kauniit juhlavaatteet ja laittautua. Arkena sitä menee niin rennoissa kuitenkin. Ja tulihan ne kuvat sitten, vaikka kirpaisikin niitä vähän julkaista. En oo ihan mitään asukuvatyyppiä. Tälläiset hengarikuvat sopii mulle yleensä paljon paremmin, vaikka niistä ei tietenkään ihan välity se fiilis, miltä ne päällä näyttävät.

      Poista
  10. Ihanat ballerinat :)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!