29.11.2015

HITAAT SUNNUNTAIT JA HERKKUAAMIAISET


Myöhäiset huomenet! Suomeen kai saanen tosin toivotella jo aikaiset iltapäivät. Täällä on otettu taas ilo irti sunnuntain kiireettömyydestä aamiaispöydän ääressä mutustellen ja jutustellen. Ulkona jyllää vaihteeksi perusmyrsky, eikä ole siis mitään houkutusta lähteä ulos tuulimyllyjä vastaan taistelemaan, kaksi sateenvarjoa olen siellä jo hajottanut. Jos joku haluaa hupia päiväänsä, niin tuntumaa näistä meidän tuulista saa mun instagramista niiden kuvien puolelta, mihin @pastellimaja on tägätty :).
 
Muumit taustaääninä hörpin tässä cappuccinoa nro 2 ja sulattelen englantilaista aamiaista, josta tosin puuttuivat pavut ja black pudding, *puistatus*. Puoli vuotta siinä kesti, että saatiin sellainenkin kokattua. Olikin sen verran tuhtia tavaraa, että seuraavan samanlaisen vuoro voi mun puolesta olla taas seuraavan puolen vuoden päästä. Arkiaamujen pika-aamiaisten jälkeen on aina yhtä ylellistä panostaa näihin viikonloppuaamuihin. Tänään en sentään käristettyä paksua pekonia teille käynyt kuvaamaan, mutta muistin samalla viime sunnuntaina ottamani aamiaiskuvat. Aprikoosi-siemenleipää vuohenjuustolla, pensasmustikoilla ja sitruunankuorella. Tämä oli enemmän aamiainen minun makuuni, vaikkakin aprikoosi tekee leivästä sen verran makeaa, että leipä menisi melkein jälkiruokana. Inspiraation tähän settiin tarjosi taas Richard Mc Cormick's ja Pariisi-kirja. Ja entäs nuo papukaijatulppaanit! Onneksi niitä löytyi myös täältä, ne ovat kyllä joulunajan suosikkejani.








Täällä jatkuu varmasti koko tuleva viikkokin yhtä kiireettömissä merkeissä, sillä tytöt sairastuivat molemmat nyt viikonloppuna vesirokkoon. Juuri kun itsellä olisi taas riittävästi terveyttä jatkaa aamutreeneihin panostamista. Mutta onneksi saatiin viimein tuo rokko, niin on sekin sitten pidetty.
 
Hei ja ensimmäistä adventtiakin tänään jo vietetään, aika kohti joulua alkaa juosta yhä nopeammin aina viimeistään tänä päivänä. Kunhan tässä saan kahvini hörpittyä ja virittäydyttyä adventtiin, niin illemmalla laitan linjoille vielä arvonnan teidän lukijoiden ja  adventinajan iloksi! Joten pysykäähän linjoilla, ketä skandinaavinen piensisustus ja tunnelmointi kiinnostaa :)!
 
 
/// Slow Sunday mornings and delicious breakfasts. Do you know anything better? This morning we prepared some English breakfast, although without beans and black pudding. And actually we did it for the first time after moving here half a year ago. In the photos there's the breakfast of last Sunday instead. Some sweet apricot bread with goat cheese, organic blueberries and a pinch of lemon zest. And how about those parrot tulips? They are my favourites in this festive season.
 
 

7 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista tytöillä ja mukavaa/rauhallista viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa olla onneksi tauti selätetty! Toivottavasti saadaan olla edes hetki ilman uusia..

      Poista
  2. Niin kauniita, sekä leivät että tulppaanit. Olen hedelmäleivän suuri ystävä, joten näin illallakin himottais syödä tuollainen aamupala. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silja! Leivät ja tulppaanit oli ja meni, mutta kyllä jouluksi täytyy tehdä vielä jotain erityisleipää ja tulppaaneja täytyy käydä haalimassa vielä uusi nippu ennen Suomen lomaa.

      Poista
  3. Kauniit kuvat ja tunnelmat. Ja paranemispuhalluksia tyttösille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Puhallukset taisivat tehdä tehtävänsä, kaksi tervehtynyttä tyttöä kiittää!

      Poista
  4. Ihanan näköinen aamupala ja upeat tulppaanit!
    PIkaista paranemista pienille ja iloa uuteen viikkoon!

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!