19.11.2015

FLATBREAD SUOSIKKITÄYTTEINEEN


Torstaiterveiset untuvapeiton alta! Lienenkö siltä toissaillan lenkiltä saanut flunssan taas mukaani, nimittäin 60 solmun tuuli sai piponkin lentämään pois päästä. Johan tuossa ehdinkin reilun viikon olla joten kuten terveenä ja treenikunnossa. Huumori meinaa näiden tautien kanssa loppua ja vastustuskykyä ei näytä juuri olevan, vaikka popsin jos jonkun näköstä pilleriä ja rohdosta päivittäin. Juuri kun pääsen liikunnan kanssa taas hyvään vauhtiin, niin siihenpä se sitten taas tyssääkin.

No mutta, ei auta asian vatvominen, onhan mulla onneksi nyt aikaa, vaikkapa makoiluun. Ja samalla reseptien kirjoitteluun, jos vaikka joku teistä innostuu näistä Flatbreadeistä viikonlopun kokkailuiksi. Meidän suosikkitäytteet ovat briejuusto-mansikkasalsa, pinaatti-karamellisoitu sipuli-vuohenjuusto sekä miehen mieleen erityisesti pizzamainen tomaattipyre-parmankinkku-basilika-mozzarella. Nämä ovat kelpo tarjottavaa vaikka viikonloppuvieraille, kun vain tekee flatbreadit, salsan ja vaikka sipulit valmiiksi, niin vieraiden saapuessa ei tarvitse kuin täyttää leivät ja käyttää niitä muutama minuutti uunissa. Viime perjantain ruokapöydästä kuvasin pinaatti- ja brielätyt.
 




Ja laitanpas pitkästä aikaa reseptiäkin kehiin: flatbreadit, yrttiöljybrie-mansikkatäyte ja karamelisoitu sipuli on suurpiirteisesti Richard Mc Cormick'sin Pariisi-kirjasta, pinaatti ja vuohenjuusto sipulin kanssa ihan omaa sovellusta. Mutta siis ennen näitä reseptejä, suosittelen kyllä suosimaan painettua printtiä. Mikään ei mielestäni voita ihan oikean kokki- tai leivontakirjan selailua!
 
FLATBREAD 8 kpl                                               YRTTIÖLJY
 
2,5 dl täysjyvä- tai vehnäjauhoja                            2        valkosipulin kynttä
2 dl    vehnäjauhoja                                                 4 rkl    tuoretta persiljaa
1 tl     leivinjauhetta                                                4 rkl    tuoretta ruohosipulia
2 tl     suolaa                                                            1 dl     oliiviöljyä
2 dl    maitoa
2 rkl   hunajaa
 
Yhdistä leipien ainekset kulhossa, vaivaa hetki ja anna levätä liinan alla 15 minuuttia. Jaa sitten taikina kahdeksaan osaan ja kaulitse palat ohuiksi leiviksi reilusti jauhotetulla alustalla.
 
Valmista sitten öljy. Kuori ja hienonna valkosipuli. Yhdistä sitten kaikki ainekset tehosekoittimessa, tai kuten itse tein survoin niitä hetken sauvasekoittimella.
 
Sivele öljyä leipien molemmin puolin ja paista niitä pannulla pari minuuttia kummaltakin puolelta.
 
 
MANSIKKASALSA (puolitin alkuperäisen ohjeen)
 
1 dl      mansikoita
0,5 dl   kirsikkatomaatteja
kourallinen basilikaa
1 rkl     hunajaa
2 rkl     valkoviinietikkaa
             mustapippuria
 
Pilko mansikat ja tomaatit pieniksi kuutioiksi ja silppua basilika. Sekoita joukkoon muut aineet.
 
KARAMELISOITU SIPULI
 
2 sipulia
1 rkl ruokosokeria
1 rkl voita
1 rkl öljyä
 
Kuori ja viipaloi sipulit ja paista niitä ruokosokerin kanssa pannulla voissa ja öljyssä,
kunnes sipulit ovat kullankeltaisia.
 
 
Pinaattia ryöppäsin pannulla, kunnes olivat tumman vihreitä. Makuasia haluaako lisään laittaa mausteita. Vuohenjuustoksi valitse murenevaa versiota.
 
Täytä leivät mieleiseksi. Brieleiville ensin vain viipaloitu Brie. Mansikkasalsa lisätään leivän päälle paiston jälkeen. Paista leipiä uunissa 220 C  ja 5 min.
 
Toivottavasti en unohtanut mitään oleellista. Jos jokin jäi mietiyttämään, niin kysy ihmeessä.
Bon appetit!
 
 
 
/// I promised to tell you our favourite toppings on flatbreads. In photos you can see my favs, brie with strawberry salsa and spinach, goat cheese and caramellisied onions. My hubby likes them also with traditional pizza toppings like tomato sauce, parma ham, basil and mozzarella. If you need any tips for recipes, please ask :)! 
 
 

8 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkua, en kestä :)
    Mukavaa torstaita ja pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hyvää, suosittelen! Kiitos Outi, valoisalta näyttää, en toivottavasti sairastunut tällä kertaa pahimman kaavan mukaan (kop kop...)

      Poista
  2. NAM! En olekaan koskaan kuullut noista, mutta menee kyllä ehdottomasti kokeiluun, näyttävät niiiiin hyviltä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuntuu olevan Flatbreadejä useammankin ravintolan ruokalistoilla. Mutta kotikutoisinakin kelpaa. Suosittelen!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3, ihan vielä en oo kunnossa, mutta jospa pian kuitenkin!

      Poista
  4. Omn-omn, ihana vinkki. Näitä on pakko kokeilla! Ja samaa mieltä, ruokakirjojen selailua ei voita mikään. Mun itseasiassa yks salainen harrastus on keräillä niitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin tekis mieli hankkia useammin kuin oikeasti raaskinkaan. Monesti kaupoissakin jumitun reseptikirjoja selailemaan. Kokeilemaan vain, eivät varmasti petä ja täytemahdollisuudet on rajattomat.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!