10.7.2015

KYLÄN TÄYDELTÄ PASTELLIMAJOJA

 
Viime viikonloppuna parin tunnin automatkan aikana testattiin maksimisykkeitä. Iso lava-auto ilman penkinkorotustoimintoa ja kuskin reilu puolentoista metrin pituus ei ollut mikään ihanteellisin yhdistelmä kapeilla ja kiemurtelevilla teillä, kivimuurien välissä, vasemmanpuoleisessa liikenteessä, jossa ajetaan welshiläisittäin melkoisen lujaa. Sydän hakkasi tällä kuskilla sen verran lujaa, että lopulta puolivälin pientareella vaihdetiin pilottia parempaan että pidempään.
 
 

Syke tasaantui ja sadekin lakkasi. Vehreiden kukkuloiden takana, perillä läntisessä Walesissa, näytti aika mukavalta. New Quay, hyväntuulinen kylä Atlantin rannalla, täynnä tuommoisia ihastuttavia pastellimajoja. Vieri vieressä, jokainen ihan omanlaisensa. Oli kyllä vaikea valita, minkä niistä ottaisin.


 


Oli soutukilpailut ja hurraa-huudot, paikalliset perheet pikkuisissa ravintoloissa perinteisellä sunnuntaiateriallaan. Oli laskuvesi, vähän ukkosta ja lopulta tyyni  aurinkoinen sää. Simpukkamurskaa rantaviivan pituudelta. Delfiininbongausretkiä, herkullisia jäätelökojuja ja hymyjä ihmisten huulilla. Viereisen laitumen lehmätkin kuulostivat olevan sorttia onnellinen.



 

Oli aika ihana päivä, vaikka delfiiniajelut jätettiinkin seuraavaan kertaan.
Listalla taas yksi uusi ranta, minne joku kaunis sunnuntaiaamu palataan.
 
Minkä noista pastellimajoista itse ottaisit?

///
Last weekend we visited this lovely little seaside village.
New Quay is situated on Cardigan Bay, in West Wales, by the Atlantic Ocean.
The perfect spot for seeing bottle nosed dolphins. We skipped dolphin cruises this time, but enjoyed of building sand cakes on the beach and playing with calm waves instead. Two bravest of us even had a dip in the ocean.

I just couldn't stop admiring those cute little houses in different colors.
Which one of them would be your choice :)?

20 kommenttia:

  1. Ihana retki! Ja pastellimajoista kelpaisi kyllä mikä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä kieltämättä tuli sellainen olo, että oisko näistä yksikään myytävänä, jään tänne :)!

      Poista
  2. Ihania kuvia jälleen kerran! Ihastuminen johtuu varmaan siitäkin, ettei noita maisemia näe ihan kyllästymiseen asti. Näiden kuvien jälkeen odotettavissa turistiryntäys Suomesta =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän ois vaan plussaa, jos näillä kuvilla voisin samalla edistää Walesin matkailua :D. Näinkin lyhyellä kokemuksella, uskallan kyllä sanoa, että se kannattaa!

      Poista
  3. Niin tosi kaunist!
    Kurkkaa blogistani mm. Darthmouthin kuvat, Torquay tulossa jssk kohtaa. Välillä tuntui, että olemmeko Englannissa laisinkaan :)
    Ei ihan ensimmäisenä tulisi kuvistasi mieleen, että missä päin maailmaa ne ovat otettu :)

    VastaaPoista
  4. Turkoosin pastellimajan tuolta kaikkien majojen keskeltä valitsisin. Mä olisin tuolla varmaan kulkenut vaan huokaillen, aivan ihanan näköinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä valinta :D! Kyllä unohtui hetkeksi kaikki muu tässä pastellimajamaailmassa.

      Poista
  5. Kaunista on. Eipä noista osaisi valita kun kaikki niin kauniilta näyttää. Mukavaa viikonloppua! Terveiset toiselta laidalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Kiitos, meillä oli oikein mukava viikonloppu Suomi-piknikkeineen ja ruokafestareineen! Terkkuja sinnekin!!

      Poista
  6. Siellä on kyllä aivan taivaallisen kaunista!
    Uskon, että ajaminen tosiaan nostattaa sykettä. Me ollaan monta kertaa haaveiltu siitä, että vuokrattaisiin auto ja lähdettäisiin kiertelemään maaseutua ja pikkukyliä, mutta vielä ei olla uskaltauduttu rattiin. Itse asiassa ollaan asuttu täällä jo niin kauan, että meillä ei ole enää edes lupaa ajella eurooppalaisella ajokortilla, vaan pitäisi anoa paikallista korttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä! Odotan tosin jo sitäkin, että jossain vaiheessa on aikaa laajentaa reviiriä Walesin ulkopuolellekin. Mutta eiköhän tässä saada hyvin aika kulumaan Walesinkin kimpussa :). Ajamalla kyllä näkee paljon, voi poiketa minne mieli vie ja vaikka ajaisikin harhaan suunnitellulta reitiltä, päätyy useimmiten silti johonkin käymisen arvoiseen paikkaan. Voi pysähtyä sinne, minne haluaa. Onneksi me saadaan pian pienempi auto, niin minäkin uskallan varmaan useammin rattiin.

      Tehän olette kauan reissullanne viipyneet, wau!!

      Poista
  7. Moikka! Mukana ollaan täälläkin. Kommentointi vaan aina jää. Isomman neiti K:n kanssa ollaan ihasteltu kuvia yhdessä. Ihan huikean näköistä siellä. Kiva nähdä myös teitä kuvin. :) Ei nämä kuvat sieltä ainakaan vähennä intoa tulla joskus paikan päälle ihastelemaan. Voikaa hyvin. <3.
    -Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla äänimerkkiä teistäkin <3! Latailkaahan Skype, niin hörpätään kahvit joku kaunis päivä porukalla :). Ja neidit pääsee juttelemaan ja leikkimään ruudun välityksellä! Tervetuloa, me toimitaan mieluusti teidän privaattioppaina :)! Terkkuja ja haleja!!

      Poista
  8. Oi kuinka siellä on upean näköistä! Mä valitsisin tuolta ylärivistä oikealta tuon kellertävän tai vaaleanpunaisen vasurista ;) Pus pus kaunokaiset <3

    VastaaPoista
  9. Niin upean näköistä! Varmasti ihana tutkailla joka päivä (tai melkein) uusia maisemia, kyliä ja kaupunkeja.

    VastaaPoista
  10. Netin toimimattomuuden takia en ole aikoihin päässyt lukemaan juttujasi. Ihanat maisemat siellä! Minä ottaisin vaaleanpunaisen keskirivistä.
    Toivottavasti netti toimisi meillä moitteettomasti jatkossa ja pääsisin lukemaan postauksesi tuoreeltaan.
    Mukavaa viikonloppua!
    -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen onkin aina varma valinta :)! Saat sitten lueskella maratoonin verran kerralla. Aiemmin kesällä olikin vähän hiljaisempaan, nyt alan päästä taas blogivauhtiin. Kiva, kun kommentoit! Hauskaa viikonloppua myös sinne!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!