8.3.2015

SO WELSH!


Heipparallaa Helsinki-Vantaalta! Kotiinpaluun kahdesta ensimmäisestä etapista selvitty. Parin tunnin automatka Cardiffista Lontooseen ja sieltä lentäen Suomeen. Neljä päivää kului pääosin aurinkoisia maisemia ihastellessa, kaupungilla ja puistoissa kävellessä ja lenkkeillessä, rannoilla samoillessa sekä autolla ajellessa. Etelä-Wales teki positiivisen vaikutuksen kauniilla luonnollaan ja ystävällisillä ihmisillään. Vähän viisaampia ehkä olemme tulevasta, mutta asuntoa edelleen vailla. Lähelle merta moderniin kerrostaloon vai idyllisiin maalaismaisemiin ladosta kunnostettuun taloon? Pari helmeä bongattu ja paljon tuolta väliltä :).  Mies jäi maisemiin vielä viikoksi, joten toivottavasti ollaan viikon päästä asiassa taas viisaampia. Sitä ennen teillekin reilusti kuvia meidän tulevista kotimaisemista.











 
 
Nyt taidan kipaista vielä Starbucksilta harvinaiset herkut kahvin muodossa ennen jatkolentoa. Kotiin pääsen vasta lähempänä yhtä ja aamulla täytyisi joutua reippaana töihin. En ole kyllä ehtinyt orientoitua alkavaan viikkoon yhtään, mutta eiköhän se siitä tunti kerrallaan. Eniten odotan tietenkin tyttöjen näkemistä iltapäivällä. Tinttarelloja on jo hirmuinen ikävä!


8 kommenttia:

  1. Oi, kauniit maisemat siellä! Ja ihanaa naistenpäivän iltaa <3

    VastaaPoista
  2. Onpa mahtavat maisemat. Tervetuloa takaisin Suomeen!

    VastaaPoista
  3. Huikean kaunista! WAU! Ikävä iso jo nyt, silmäkulmat kostuu kun kuvia katselee!

    VastaaPoista
  4. Vautsi!!! Älyttömän kaunista, kyllä tuolla varmasti tulette viihtymään! Toivottavasti löydätte sen helmiasunnon, moderni sekä idyllinen kuulostivat mukavilta :) Vanha lato kyllä erityisen mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
  5. Oi mitkä maisemat. Kyllä tuolla kelpaisi kävellä ja vaikka asuakin!

    VastaaPoista
  6. Oi, Cardiff <3 Mulle kuin toinen koti, sillä siellä asuu paljon mun sukulaisia. Toi moderni kerrostaloasunto taisi sijaita Cardiff Bayssa? Se on ihan mielettömän kivaa aluetta ja mukavan lähellä keskustaa. Päädyitte minne tahansa, niin liikkuminen esimerkiksi busseilla on kyllä helppoa :) Ja lapsiperheenä annan vinkin, että kannattaa ihan ehdottomasti vierailla kesällä sitten St. Fagansin ulkoilmamuseossa ja Roath Parkissa. Naapurikunta Barry on myös vierailun arvoinen kesällä! Pubeista oma suosikki on Robin Hood, mutta sen suhteen saatan olla puolueellinen, sillä omistaja on tuttu ja serkku on siellä töissä :)

    Aivan varmasti tuutte kyllä viihtymään Cardiffissa, se on viime vuonna äänestetty Britannian parhaaksi paikaksi asua.

    VastaaPoista
  7. Kyllä maailmassa on kauniitaPaikkoja..tuokin on yksi niistä...on teillä muutossa urakkaa...mutta eiköhän se kuitenkin melko supsikkaasti suju-javarmasti se kotiPalanenkin vaan loksahtaa kohdalleen---niinhän niillä asioilla on tapana!

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!