20.1.2015

KOTOILUA PAKKASPÄIVÄN VALOSSA


Kova pakkanen maalaa maiseman aina hyisen kauniiksi. Tänään sain ihastella valon kajoa ja kylmiä pastellisävyjä lähinnä ikkunasta. Kun yksi on työreissussa ja yksi kuumeessa, ei päivältä tarvitse toivoa postilaatikolle tai halkopinolle kummempaa ulkoilua. Pienimmän sairaspäivän kustannuksella maltoin tiirailla valosta tulvivaa olohuonetta pitkästä aikaa kameran läpi ja jäin jopa kiinni objektiivin hankintamietteistä. Oma koti on tuntunut viime päivinä toisaalta erityisen rakkaalta, mutta toisaalta kamalan valjulta, kylmältä ja kovalta. Aivan kuin se tahallaan koittaisi tehdä pesäeroa jo hyvissä ajoin.






Vastareaktiona tuolle hassulle tunteelle on tehnyt mieli möyhiä kotia runsaammaksi ja kodikkaammaksi. Jotain toistaiseksi määrittelemätöntä herkähköä väriä kaipaisin tekstiileihin. Murretut roosan sävyt viehättävät aina vain. Mutta mitä sille kaveriksi? Joulukuusi jätti vihreän kaipuun ja tuota aukkoa paperipussissa täyttää nyt uusi viherkasvi. Ei tietenkään mitään järkeä hankkia sellaista näin muutama kuukausi ennen muuttoa, etenkin kun meidän muutto näyttää suuntautuvan nyt vielä Norjaakin pidemmälle. Niinpä. Olen itsekin vielä hitusen järkyttynyt uusimmista käänteistä. Kunhan lopetan hyperventiloimisen, lupaan valottaa asian uuden laidan teillekin. Sitä ennen olen kuin en olisi mitään maininnutkaan ja nautin täysin siemauksin näistä mahtavan kirpsakoista pakkaspäivistä sekä lumisista maisemista. Ensi talvena niitä tulen takuulla kaipaamaan.

Me jatketaan kotoilua vielä ainakin huomenna. 
Ehkäpä innostun leipomisen ja leikkimisen ohessa kuvaamaan taas. Siis ehkä :).  

22 kommenttia:

  1. Sopisiko roosan kaveriksi haalea mintun vihreä?
    Pikaista paranemista potilaalle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jotain sen tyyppistä olen miettinyt, ehkä vähän puuterinen murrettu minttu. Tää on tähtitiedettä toisinaan näiden värien kanssa :). Potilas alkaa olla onneksi kuosissaan, ääntä ja vauhtia on riittänyt. Huomenna siis takaisin arkeen!

      Poista
  2. Senkin salaperäisyys ;D isoja muutoksia teiän perheelle---onnea ja tsemppiä tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, itsekin inhoan, jos vihjaillaan, mutta ei kuitenkaan kerrota. Mutta nyt tää tilanne vaatii sykkeen tasaamista, etten mitään painokelvotonta kirjoita :D. No on kyllä muutosta tulossa, mutta yllätyksistä huolimatta täytyy olla aina valmiina seikkailuun. Kiitos Milla!

      Poista
  3. En olekaan ennen blogiisi eksynyt. Todella kauniilta näyttää! :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista on. Paranemista pienelle! Kuule kyllä pakkanen paukkaa .... täällä toisella laidalla oli viime yönä mittarin lukemat -30,4.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittikiitti! Pieni alkaa olla kuosissaan ja itsestä tuntuu, että pääsen huomenna taas töihin lepäämään ;). Tosin vauhtia ja ääntä riittää sielläkin, mutta vaihtelu virkistää :)! No onpas ollut kylmä, meillä aamulla "vain" -26C. Kerrankin sattui sairastelut ihan oikeille päiville :).

      Poista
    2. Meillä on täällä kylmin kohta.

      Poista
  5. Täälläkin sairasteltu tämä viikko, mutta onneksi teillä (ja meilläkin) jo helpottaa! Mistä tuo olohuoneen valaisin on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vain toivoa, että jäi meillä yksittäistapaukseen tuo kuumeilu, viikonloppuna olis niin kiva päästä ulkoilemaan, kun mieskin saapuu parin yön päästä pitkältä reissultaan. Valaisin on Gubin Grässhoppa, tilattu Finnishdesignshopista. Pitkään haaveilemani klassikko, joka saapui meille jouluksi. En olekaan tajunnut sitä sen kummemmin täällä mainostaa :).

      Poista
    2. Niin ja paranemisia teillekin, nyt on kyllä taas niin kaikkea taas liikkeellä!

      Poista
  6. Oi! Kuulostaapa jännittävältä! Tsempit ja iloa muutoksiin :) Miten olis sellanen haalea savunsininen/harmaahko sävy siihen roosan kanssa yhteiseloon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka ensin ei riemastuttanut sitten yhtään, niin ilollahan tähän on taas lähettävä. Vierastan sinistä väriä jonkin verran. Harmaasta tykkään, mutta riitelee tuon ruskean sohvan kanssa. KAtsotaanpas, onko sellaista sävyä olemassakaan, jonka kelpuutan :)

      Poista
  7. Vaikuttaa, että tarvitsisit pienen irtioton.. ( : ja ehkäpä samalla voisi löytyä piristystä myös olohuoneeseen.

    VastaaPoista
  8. Huh - kuulostaa jännittävältä :)
    Roosa on ihana väri ja sen kanssa sopii mm.harmaa tosi kivasti.
    Mukavaa torstaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Ei käy elämä tylsäksi tässä härdellissä! Harmaa tosiaan sopii roosan kanssa kauniisti, nyt vain täytyy odotella muuttoa ja uutta sohvaa, jolle se harmaakin sopisi. Tuo ruskea saadaan onneksi uuteen kotiin keväällä.

      Poista
  9. Vauuu, miten jännää!!! Mikä tuo teidän jalkalamppu muuten on? Kerrassaan ihana! <3

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!