6.12.2014

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ


Meidän oli tarkoitus viettää itsenäisyyspäivää mummilassa, leipoa siellä pipareita ja viedä juhlapäivän kunniaksi kynttilä mieheni ukin, Mannerheim-ristin ritarin haudalle. Metsäretkeillä ja syödä hyvin isovanhempien seurassa. Suunnitelma vaihtuikin tämän viikon toisen parvorokkotapauksen ilmoittautuessa. Jäimme varmuuden vuoksi kotoilemaan ja päivä onkin kulunut sisällä leppoisasti touhutessa. Ulkona on pyryttänyt lunta aamusta saakka, joten lumiselle lenkille on ehdottomasti päästävä vielä ennen illan nautiskeluosuutta: hyvää ruokaa, jääkaapissa tekeytyvää Rillan vinkkaamaa jouluista tiramisua, kuohuviinilasillista sekä Linnan juhlia. Toivottavasti saadaan rokkoapelkäämätöntä seuraa ;)!



Sinivalkoisten kukkasten voimin toivottelen teille hyvää itsenäisyyspäivää!

12 kommenttia:

  1. Kaunis itsenäisyyskimppu! Paranemisia teille ja mukavaa itsenäisyysiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire! Minusta siitä tuli myös kaunis, vaikka itse sidoinkin :). Sinistä ei olekaan meidän kukissa esiintynyt pitkilleen. Mutta mukavaa vaihtelua. Illan sohvaosuus on alkanut ja täytyy kyllä myöntää, että tää on niitä harvoja kertoja tämän syksyn aikana, kun olen malttanut telkkarin eteen istahtaa.

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin ja paranemisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Jos potilaan vauhdin määrästä on mitään pääteltävissä, niin ei meillä kauan enää sairasteta :).

      Poista
  3. Mukavalta kuulostaa teidän suunnitelmat, nauttikaahan rokosta huolimatta! Voi kun mekin saataisi lunta tänne etelään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan kyllä, eikä ole paljon rokko vaikuttanut menoon :). Oli kyllä niin ihanaa juosta pehmeässä lumessa. Siellä oli kuntoradalla useampi käynyt jo hiihtämässäkin, joten alkoi itseäkin kutkuttamaan suksien esiin ottaminen.

      Poista
  4. Kauniit kuvat! Tänään yritin pitkästä aikaa ottaa sisällä kuvia ja ei vaan tule tässä pimeydessä mitään, ihailen siis onnistuneita tuotoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! On tosiaan ollut hämäriä kuvauspäiviä, paitsi täällä ainakin tällä viikolla ollut monta valoisaa päivää. Josko aurinko vähitellen näyttäisi hiukan useammin.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!