29.11.2014

ODOTUSTA JA KALENTERIPUUHIA


Täällä ollaan odottavissa tunnelmissa. Isi-ihmistä odotellaan saapuvaksi työreissulta, viimeiseltä nykyisessä työssään. Maanantaina marssitaan sitten eri tahdissa ja konkreettisemmin kohti kesää ja Norjaa. Puhelinta päivystän myös tiuhaan, joko tulisi vauvantuoksuisia uutisia rakkaan lapsuuden ystäväni koplan kasvamisesta neljään. Linda puolestaan odottaa maanantaita ja joulukalenterin ensimmäistä luukkua. Tärkeä juttu, jota ei sovi äidin tyriä. Suunnitelma oli selvillä jo hyvissä ajoin. Pikkusisko sai periä edellisvuosien sukkakalenterin ( näkyy täällä) ja isosisko odotti jotain ennen näkemätöntä :). Tästä ajatuksesta syntyi kuusikalenteri liitutauluseinälle.








Koska en löytänyt mistään helposti valmiita valkoisia paperipusseja, askartelin pussit itse valkoisesta lahjapaperista ja leikkihuoneen jämätapeteista. Paperinarut rusetteihin ja kontaktimuovit numeroihin löytyivät myös omista jemmoista. 

 Tämän parissa vierähti eilisilta (glögin voimalla) ja vähän tätä aamuakin. Nyt pitäisi keksiä vielä, mitä tonttu pusseihin öisin jemmailee. Viime vuonna kalenterista tuli Lego friendsejä, nyt litteisiin pusseihin sujahtaisi parhaiten palapelin paloja tai tarroja. Tämän illan homma onkin sitten sen sukkakalenterin viritys Amandalle. Ja ehkä nautimme lasit kuohuvaa uusien tuulien kunniaksi!

Huomenna ensimmäisen adventin kunniaksi täällä blogissa pyörähtää käyntiin jouluinen arvonta, pysykäähän siis joulun ystävät linjoilla :)! Leppoisaa lauantaita!

24 kommenttia:

  1. Onnea uusiin tuuliin Hanna ja perhe <3
    Tosi kivan kalenterin väkertelit tytölle -varmasti tyttö tohkeissaan kalenteristaan.
    Mukavaa lauantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovin Sanna <3! No on kyllä tohkeissaan tyttö jos toinenkin ;)

      Poista
  2. Kaunis kalenteri. Juuri sinun näköinen kalenteri:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin. Onneksi mun lisäksi myös Linda tykkää kalenterista :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Ja mikä parasta, aivan "ilmaiseksi", omista laatikoista löytyi tarpeet. Yleensä tulee joka projektia varten jotain pientä lisätarviketta hommattua ja askartelutarvike laatikot tursuilee kaikenlaista.

      Poista
  4. Tosi kiva kalenteri, tytöt taatusti tykkää!
    Rentoa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
  5. Ihana kalenteri, kyllä tuota kelpaa availla ja joulua kohti mennä :)

    VastaaPoista
  6. Upea, wau!:) Mun pitäis mennä huomenna askartelemaan luokkaan kalenteri...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ommeltiin oppilaiden kanssa joulusukat, jonka voivat sitten lomalle lähtiessään ottaa mukaan. Jopa isommat oppilaat on sukan piilotuksesta aivan tohkeissaan :)

      Poista
  7. Ihana kalenteri ja niin kaunis huone tytöillä ♥

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva kalenteri, nyt ei varmasti nukuta seuraavina öinä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla on ollut liikenteessä ainakin poikkeuksellisen pirteitä ja reippaita tyttöjä :)!

      Poista
  9. Siis WAU! Ihan mieletön kalenteri!!

    VastaaPoista
  10. Hei kaunista on ja jännää aikaa! Minullakin on kalenteri. Olen toipumassa flunssasta. Terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tyttöjen kalenterihässäkässä on kyllä omat kalenterit unohtuneet aivan täysin :). Paranemisia sinne päähän cityä! Meillläkin vieraili parvorokko viikonlopun ja alkuviikon aikaan. Josko nyt oltais riittävästä sairastettu tälle syksylle. (kopkopkop..)

      Poista
  11. Aivan supersuloinen kalenteri <3. Iloa odottamiseen - ihan jokaisella osa-alueella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutta <3! Odotus on palkittu, joka saralla, tänään viimein saatiin ystävän pieninkin maailmaan<3

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!