18.10.2014

HÄKELLYSTÄ JA HOTELLIHYGGEÄ


Tjäna! Terveiset Tukholmasta! Täällä perhelomaillaan jo toista päivää. Alkuviikostahan ajelimme takapuolet puuduksissa Norjaan ja eilen sitten sieltä takaisin. Vietimme tehokkaat pari päivää epätodellisissa tunnelmissa Lillehammerin tienoilla. Olin kovasti suunnitellut ottavani teille kuvia paikan päältä ja niiden välityksellä kertoa meidän kuulumisia. Muistikortti näyttää kuitenkin melko lailla nollaa Norjan puolelta. Olin kai sen verran häkeltynyt, etten osannut tarkentaa mihinkään järkevään. Mutta eipä hätää, lupaan teille läjäpäin kuvia Norjasta, viimeistään ensi kesänä. Sillä sinne me muutamme heti, kun kesäloma alkaa. Sainhan sen sylkäistyä viimein suustani tännekin :). Tästä olen siis vihjaillut, mutta en vain osannut kertoa. Joku varmasti kuvitteli lisää lapsia? Joku talonrakennusprojektia? Mutta Norjaan me vain muutetaan, miehen työn perässä, ainakin puoleksitoista vuodeksi. Samalla toteutetaan ruuhkavuosien myötä taka-alalle työntynyt haave. Muutama vuosi takaperin nimittäin mietimme tuon tuosta, mitä keksisimme, että lähtömme olisi lapsiperheenä järkevä. Tuolloin Norja keikkui kohdemaiden "Top Kolmosessa" Sveitsin rinnalla. Eipä arvattu silloin.
 
Lähtöön on vielä aikaa, mutta tulen sivuamaan aihetta varmasti moneen kertaan täällä blogissa. Asia on ajatuksissa lähes koko ajan, käytännön valmistelutkin on jo aloitettu. Norjan alkeita otettu haltuun, talon myyntiä muhiteltu, kirpparipaikkaa pyöritetty. Ja tästä johtuen meidän Linda siis aloitti myös sen eskarin jo viisivuotiaana. Että olisi vähän valmiimpi sitten ensi syksynä aloittamaan norjankielisen ekaluokan. Vai voikohan sellaiseen silti mitenkään ennalta valmistautua?
 
Nyt ollaan sitten sulateltu Norjassa näkemäämme täällä Tukholmassa, vuorokausi takana ja toinen vielä edessä. Lasten kanssa kaupunkilomaillessa ei mihinkään hurjiin aikataluihin kannata edes yrittää. Hotellissa ollaan tänäänkin vietetty paljon aikaa Junibackenin ja shoppailun lomassa. Koottu palapelejä, nukuttu päikkäreitä, pelattu uunoa ja katsottu leffoja. Illalliswokit ja -sushitkin nautittiin huoneessa, kun pienimmän päikkärit venyivät melkein yöuniksi. Juuri sopivanlainen akkulataamo maanantain arkeenpaluuta ajatellen.



 


Hyggefiilikseen ollaan päästy täydellisesti, hämyisesti tummilla väreillä sisustettu hotellihuone on ollut siihen ihan omiaan. Tulitikkuja kun vielä olisi ollut, niin oltais voitu korkata tuliaiseksi hankittu Skandinaviskin Hygge-tuoksukynttilä. Ihan ylihinnoiteltu, mutta sen sanomaa en mitenkään voinut vastustaa ;).


Sellaista täältä, huomenna koitetaan sijoittaa pari jäljellä olevaa kruunua vielä vähän järkevämmin ja sitten ollaankin valmiita kotimatkalle ja viikkarin meri-illalliselle. Ja varmuuden vuoksi vielä -aamiaisellekin. Ettei vain nälkä yllättäis...!

Hyggehenkistä viikonloppua sinnekin: kynttilään tuli ja muruista kiinni!

22 kommenttia:

  1. No voi vitsit mitä uutisia! Kuulostaa ihan mahtavalta!! Uuden oppiminen, uusi ympäristö, uudet kuviot... niin kutkuttavan kiehtovaa. Mekin ollaan aina haaveiltu asumisesta (jonkin aikaa) ulkomailla mutta kun kummankaan työn puolesta moinen ei ole ollut mahdollista niin haaveeksihan tuo on jäänyt... Jään innoissani odottelemaan postauksiasi Norjasta!

    Niin ja tuo hotellihuone - aivan ihana! Mikä tuo hotelli on nimeltään? Jos saisin jonkun lähtemään kanssani Tukholmaan niin tuohon hotelliin haluaisin... esim. joulutoreja ihastelemaan, tyttöjen reissulle :)

    Aurinkoista päivää sinne ja hyvää kotimatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Marja! Kiva kuulla, että "lähdet matkalle mukaan". Kiehtova siitä varmasti tulee!

      Ja nopsaan vastaan, jos tekee mieli jo varata Tukholman reissu, hotelli oli Freys Hotel, Den Lilla Rådmannen, Rådsmansgatanilla. Sopivan lähellä keskustaa. Kannattaa netistä käydä katsomassa, huoneita on tosi erilaisia, meille sattui ihan säkällä just tollanen. Mukavaa vaihtelua tavanomaisiin hotelleihin.

      Poista
  2. Hehkutan nyt vielä täälläkin. Huippu juttu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin :)! Hei eikä sitten törmätty viikko sitten :(, mitenhän onnistuttiin..!

      Poista
  3. Onnea uusiin tuuliin! Jännittävää :) Siskoni asuu Norjassa, Oslossa ja on viihtynyt loistavasti. Uskon, että tekin!

    VastaaPoista
  4. Ihania uutisia <3 Tsemppiä ja hurjasti onnea! Mahtavat kuvat, jotka saivat hymyn huulille. Kivaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavaa Hanna! Marja tuossa ylempänä sanoi kaiken niin hyvin, etten enää toista samaa : ) mutta juuri niin ajattelen itsekin. Tuollainen muutto on aina uuden ajanjakson alku ja sitä Norjan aikaa on sitten varmasti ihanaa muistella myöhemmin. Juuri pari päivää sitten kuulin myös, että ystäväperheemme muuttaa toistamiseen USA:han muutamaksi vuodeksi - näistä muuttouutisista tulee itsellekin kauhea lähtökuume ; ) Meillä myös on aina ollut haave lähteä joksikin aikaa ulkomaille asumaan ja pari kertaa se olisi jo ollut ihan oikeasti mahdollista. Harmi vaan, että juuri näillä kerroilla meillä oli adoptioprosessi kesken ja muutto olisi katkaissut sen prosessin kertalaakista. Mutta, ehkä vielä joskus...

    Ihanaa loman jatkoa teille : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vielä joskus, koskaan ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan! Ei mekään tälläistä oikeastaan osattu odottaa, mutta niin vain sitten kuitenkin kävi :). Innolla odotamme kaikkea uutta, mitä matka tuokaan tullessaan. Me sentään muutetaan aika lähelle, kulttuuriltaan ja ilmastoltaan melko Suomea muistuttavaan paikkaan. Oon tässä miettiny, miten suuri ero olisikaan, jos muuttaisi jonnekin kauemmas. Senkin puolesta muutto tuntuu melko turvalliselta ja tutulta jo valmiiksi, vaikka varmasti omat vaikeutensa ja kulttuurishokkinsa tähänkin liittyy.

      Poista
  6. Ihania uutisia! Meillä ei ole kokemusta ulkomaille muutosta, mutta muutimme Turusta Ahvenanmaalle ja ulkomaille muuttamiselta sekin tuntui. Lapset olivat ihan suomenkielisiä kun muutimme, mutta eipä aikaakaan kun kielen oppivat. Vuodeksi oli tarkoitus tulla, mutta tämä vaan jatkuu ja jatkuu. Nyt lapset ovat jo aikuisia ja vanhempi muutti takaisin mantereelle, mutta nuorempi asuu perheineen täällä, eikä koskaan muuta pois. Me vanhemmat teimme paluun kotikaupunkiimme Turkuun ja asuimme siellä 12 vuotta, mutta nyt ollaan taas täällä. Haluaisi asua molemmissa paikoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset tosiaan oppivat niin nopeasti, voi kunpa itsekin. Saapas nähdä, kuinka meidän puolelletoista vuodelle käy :). Ihan jännittää jo! No onneksi Ahvenanmaan ja Turun välimatka on niin lyhyt, että pääsette varmasti usein myös paikkaa vaihtamaan. Luulen, että mekin jonkin verran Suomeen reissataan, lennot näyttää olevan aika edullisia.

      Poista
  7. Oijoi, mitä uutisia!! Ihan mahtavaa, että uskallatte keikuttaa venettä ja kokeilla jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Lapsuuteni osittain (6 vuotta) ulkomailla asuneena voin sanoa, että se on niin suuri rikkaus, jota ei rahassa voi mitata. Ikuisesti kiitollinen olen edesmenneille vanhemmilleni, että tekivät rohkean päätöksen ja lähtivät 80-luvulla meidän lasten kanssa kauas Thaimaahan ja Tansaniaan. Ilman näitä kokemuksia en olisi se, mikä nyt olen. Toivottavasti lapsenne saavat tulevasta "reissustanne" yhtä upeita elämäneväitä kuin minä olen saanut. Ja toki te aikuisetkin koette varmasti paljon...ja saatte ehkä kylkiäisenä loputtoman kaipuun maailmalle. ;) ISO peukku päätöksellenne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veneen keikutus aina silloin tällöin piristää :)! Kiitos peukusta ja olipa kiva jutella täsä myös kasvotusten viikko sitten. Nyt vasta hoksasin, että en oo ollenkaan vastannu näihin teidän ihaniin kommentteihin, vaikka ilolla niistä jokaisen olen lukenut. Oon ollut vähän blogihunningolla ja ilmeisen kiireinen viime aikoina :).

      Poista
  8. Niin ihanan tunnelmallisia kuvia <3. Ja niin huippua! Vois kahvitellakin taas joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini, vähän myöhässä vastaan, niin voitaiskin. Otetaanpa tavoitteeksi tässä marraskuun aikana!!

      Poista
  9. Reissukuvat ovat suloisia, ja uutiset tietysti huimia! Loistohomma teidän tuleva muutto - mikä ihana seikkailu teille kaikille, ja mitä kaikkea se tuokaan tullessaan! Onnea nyt jo kaikille valmisteluille, ja kyllä se siitä;) Me täällä pysytään linjoilla kuulemassa kuulumisia ennen matkaa ja totta kai matkan aikana! Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana!! Ja hei, sinä jos kuka tiedät, mistä puhut. Mehän sentään muutetaan vain ihan tuohon lähelle. Te vasta hurjia oottekin olleet ja ilolla olen teidän tarinoita lukenut (ja täytyy myöntää, että kaipaan jo teidän savannikuvia ja -tarinoita!) Hetken ajan oon jopa tässä pystynyt olla ajattelematta tuota tulevaa lähtöä ja se on näyttäytynyt täällä kotona ainoastaan siellä täällä lojuvina kirppiskasoina.

      Poista
  10. Hei ja Ihanaa .... sieltä se tuli julki toisillekin. Minä olen jo kihelmöinyt asiasta kun sen tiesin.... hyvää kotimatkaa! Palaillaan, terveiset toiselta laidalta.

    VastaaPoista
  11. Oli kyllä niin huippua tavata sinut!!! Ihan kuin olisin sinut aina tuntenut <3 Toivottavasti nähdään pian uudestaan... ennen kuin karkaatte sinne Norjan laitumille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, ei tarvinnut paljon ujostella :D! Seuraavaa kertaa odotellen, ja Norjastakin pääsee nopeaa, kekkereiden yllättäessä :)!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!