4.9.2014

VAIHTOEHTO PIZZAPERJANTAILLE


..nimittäin MARJAPIZZAPERJANTAI! Kovin vähän oon mihinkään kiinnittänyt tällä viikolla huomiota, koska olen suurimman osan ajasta viettänyt autuaasti silmät kiinni. Tauti vei minut mukanaan viime sunnuntaina ja vielä olen samalla reissulla. Jostain lehdestä jäi kuitenkin verkkokalvoille kummittelemaan pikkuruinen kuva marjapiiraasta, joka näytti ihan pizzalta. Ja sitten logo teksteineen soppa jotain. Tänään päätin metsästää kuvaa netistä. Googlettemalla löysin samaisen kuvan lopulta Soppa 365-sivustolta. Jos nyt oikein käsitin, niin Soppa 365 - sosiaaliseen keittokirjaan kootaan Sanoma Media Finland Oy:n lehtien reseptejä. Vaikutti toimivalta sivustolta ja kuvat houkuttelevilta, täytyy perehtyä sivustoon vielä tarkemmin. 

Olen ollut ihan surkea äiti sairastaessani ja mies onkin pyörittänyt arkea muutaman päivän. Tänään olin kuitenkin tyttöjen kanssa kolmestaan illan, joten ajattelin ilostuttaa heitä ruuanlaiton ohessa leipomalla iltapalaksi tätä pizzaksi naamioitua marjapiirasta.


Ja kyllähän se vähän niin on, että kaikki missä on mascarponea ja valkosuklaata, 
on pakostakin hyvää! Ken kaipaa vaihtelua pizzaperjantaille,
 niin tässä on ainakin herkullinen perjantaipulla!


Resepti löytyy täältä. Itse tein täytteen vain puolikkaana ja laitoin reilummin marjoja - mustikoita, vadelmia ja punaherukoita. Punaisen maidon tilalle kaapista löytynyttä rasvatonta maitoa. Voikin oli loppu, mutta Oivariini paikkasi loistavasti. Näytti kyllä alkuun, että pullataikina turpoaa uunissa aivan yli äyräidensä ja näkymästä oli pizzat kaukana, mutta tilanne onneksi tasoittui lättyjen jäähdyttyä. Kaksi isoa pizzaa tuolla taikinalla sain, joten resepti on tosi riittoisa isommallekin sakille.

Parit toiveet sain viime postauksessa mustikkajäätelön ohjeesta. Lupaan lisätä sen viikonlopun aikaan tuon jutun perään. Ja vastata myös teidän kommentteihin, pahoittelut niiden viiveestä!!

Parhainta perjantaita - pullilla, pizzoilla tai ilman! 


8 kommenttia:

  1. Nam, onpa herkullisen näköistä :)
    - Mirka | Kauniit neliöt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, helppokin vielä. Mascarpone saa leivonnaiset painimaan ihan omassa sarjassaan!

      Poista
  2. Aivan ihanan blogin löysin, tämän nimittäin! Ja tallensinpa muutaman leivontaohjeenkin suoraan koneelle ens viikkoa ja miehen synttäreitä varten, niin hyvältä näytti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla Ida!! Toivottavasti leivonnaiset onnistuvat mun resepteillä!!

      Poista
  3. Oi nam! Tässä voisi olla toinen herkku tuleville synttäreille. Porkkanakakkua ajattelin ainakin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tän voisin sanoa olevan varma herkku juhlille. Ja riittoisakin vielä!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!