14.1.2014

PÄIVISTÄ SEKAISIN


Heippa siellä! Meille tuli kotipäivä pienemmän lämpöillessä jo aamutuimaan. Juuri kun olin ehtinyt sanomaan ääneen, että ollaanpas selvitty vähillä sairastelupäivillä tämän lukuvuoden aikaan. Toivottavasti ei mitään pahempaa kuitenkaan, melkoinen vauhti on ollut päällä kuumeesta huolimatta.

Viikonloppuna havahduin huomaamaan, että meillähän on liitutaululla vielä hyvän joulun toivotukset. Aikani sitten tyhjää taulua katseltuani päätin tehdä taululle vaihteeksi kalenterin. Jo siitäkin syystä, että olen jatkuvasti päivistä ihan sekaisin ja viimeksi aamulla aloitin päivämäärän päättelemisen miettimällä, milloin olikaan loppiainen.


Niin paljon kauniita kalentereita olen bongannut netistä, mutta enpä ole saanut hankittua niistä ainuttakaan. Ja toisaalta, koska koitan selvitä tammikuusta teemalla "Älä osta mitään!", päädyin printtaamaan vähäeleisen kalenterin täältä.  Valkoisen Harmajan Suvin tekemä kalenteri onkin varmaan monelle blogimaailmasta tuttu. Tähän kalenteriin raaskii jopa merkata jotain ylös. Jos menee pieleen, niin aina voi tulostaa uuden sivun :).


Olen myös koittanut selata kuvia läpi ja miettiä, mitä kuvia tilaisin kehyksiin saakka. Kuvien kehittämisessä olen todella aikaansaamaton, vaikka kuvia on kertynyt ajan kuluessa melkoisesti. Nytkin printtasin paremman puutteessa tytöistä pari mustavalkoista kuvaa kalenterin kylkeen.


Ylva Skarpin viikonpäiväkortit ostin syksyllä Nougatista ja magneettikehyksen olen tuonut joskus 2004 Australiasta saakka. Enpä silloin tajunnut, että saattaisin joskus tarvita niitä useammankin. Itse liitutaulun maalasin jokunen vuosi sitten Ikean magneettitauluun. En suosittele. Eihän se maali oikein metallipintaan imeydy :). Vahingosta viisastuneena päällystäisin nyt tuollaisen magneettisen taulun ennemminkin liitutaulukontaktimuovilla.


Päivän sää jäi tuohon tauluun vielä merkkaamatta, kun en osannut päättää, mitä piirtäisin. Aamupäivä oli aurinkoinen, alkuiltapäivän satoi lunta ja nytpä onkin jo pilvistä. Olkoon siis. Meillä on Lindan kanssa pullataikina kohoamassa, joten taidetaan iskeä sormet taikinaan, ennen kuin potilas herää päikkäreiltään.

Mukavaa tiistaita!


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ehkä enemmän työhuoneainesta, mutta olkoon nyt tuossa muistuttamassa paremmin päiväjärjestyksestä.

      Poista
  2. Kauniit asetemat!! Noi magneetti kehykset ois tarpeen täälläkin,ihana idea ois itsekkin toteuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pienellä saa ihan kivaa aikaan ja erityisen hyväähän tuossa on, että taulu on helposti muunneltavissa. Mulla ainakin saattaa tuulet heitellä päivittäin :)

      Poista
  3. Pullaa, nam! Pitäisikin joku päivä leipoa... :)

    Mä vasta tein vastaavanlaisen monitoimitaulun liimapuulevystä ja postasin siitä tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tulikin hyvää pullaa, vaikka en tunnustaudu edes hiivaleivonnaisten leipojaksi. Säkäpelillä monesti silti onnistuu. Täytyypäs tulla katsomaan sinun versiosi!

      Poista
  4. Olen välillä käynyt kurkkimassa täällä, ihana blogi sinulla, kivoja kuvia ja herkullisen näköisiä leipomuksia. Ja tuosta kalenterista tuli oikein mainio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna-Mari viestistäsi, ihana kuulla! Leipomukset on muuten niitä mieluisimpia kuvattavia minun mielestäni. Ja joo, kalenteri on kyllä hintansa väärtti :)

      Poista
  5. Siitä tuli hauska! Itse en ilman kalenteria pärjäisi päivääkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku. Itsekin huonomuistisena aika lirissä olen ilman :)

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!