28.11.2013

KOLME YÖTÄ JOULUKALENTERIIN



Esikoinen alkaa käydä jo melkoisilla kierroksilla. Milloin se tonttu oikein tulee? "Ensin on huominen ja huomisen jälkeen huominen ja sittenkö äiti?" Eilen illalla virittelimme viimein joulusukat esille ja Linda kertasi numerot ykkösestä kahteenkymmeneenneljään. Lauantaina saattaa olla hankaluuksia saada unen päästä kiinni. Kalenteri ja tontut ovat kotikutoisia ja käytössä nyt neljättä vuotta. Taisihan siinä mennä pari joulunaikaa ennen kuin sain viimeisenkin numeron kirjottua sukkiin kiinni. Tästä joulun väriläiskästä pidämme varmasti vielä monta vuotta kiinni, vaikka houkuttelisikin kokeilla joku vuosi jotain aivan muuta :)!


Nyt pitäisi sitten vielä keksiä, mitä ihmettä noihin sukkiin tänä vuonna piilottaisin. Yllätyksiin on kulunut aiempina vuosina 
niin kamalasti rahaa, että jospa jotain vaatimattomampaa kuin Schleichin eläimiä tänä vuonna :). 

Jokos siellä on viritelty kalenterit valmiiksi?




28 kommenttia:

  1. Voi miten ihana. Joka vuosi itse mietin että nyt ensi vuonna jotain erillaista mutta... joo taas löytyy vain kaupasta saatavia joulukalentereita :D Eli josko ensi vuoden kalenterien teon aloittais jo aiemmin :)

    Terkuin Minttu
    AvonMinttu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, inspiraatio tulee monesti vasta juuri äärellänsä, tietenkin silloin, kun aikaa ja kapasiteettia ei enää ole. Nyt kun alat askartelemaan, niin ensi jouluksi sitten saat käyttöön :)

      Poista
  2. Kaunis kalenteri! Oli tarkoitus mennä tänäkin vuonna kaupan kalenterilla mutta yllättäen iskikin inspis askarrella :) Minäkin katselin noita Schleichin eläimiä, mutta totesin, että sitä ei lompakko kestä :) Meidän kalenteri näyttää tältä: http://yksihuonekeittiojaparvi.blogspot.fi/2013/11/itse-tehty-joulukalenteri.html
    Oikein mukavaa ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kieltämättä aivan törkyhintaisia, mutta niin ihania. Meillä kerättiin yksi joulu maatilan eläimiä ja toisena metsän eläimiä, ajatuksella, että sitten itse joululahjoja vähemmän. Niinpä niin, arvaa kuinka kävi aattona ;)? Aivan ihana kalenteri näytti olevan teilläkin, niin tyylikäs! Ja kiitos samoin!

      Poista
  3. Supersuloinen joulukalenteri teillä:)! Ja tontut myös♥ Minulla oli myös ajatuksena laittaa pussukoihin ylläreitä lapsille, mutta en ole vielä ehtinyt ostaa/tehdä yhtäkään pussukantäytettä, kääk! Saas nähdä, joudutaanko tänä vuonna availemaan Hello Kitty- ja Lego-kalentereita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! Vielä ehdit hyvin omasikin hoitaa! Minäkin olen laskenut sen varaan, että lauantaina hoidan tuon homman, kun huomennakaan en ehdi. Viime hetken paniikki toimii aina ;).

      Poista
  4. Voi kuinka kaunis kalenteri. Muistelin just tuota aikaa kun kolmelle yritin keksiä aina milloin mitäkin sukkaan laitettavaa. Yleensä ne olivat jotain tiimarin tonttukoristeita, kyniä, pieniä muistivihkosia, pelikortteja, karkkia tms. Se on tosiaan kallista ostaa noita juttuja kalenteriin. Huh, onneksi nyt ovat jo sen verran isoja että euron suklaakalenteri riittää tai siis se pitää vielä ostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Mullakin on vielä ihan auki, miten huomioin kalenterissa pienemmän rääpäleen. Täytyy miettiä jokin huokeahko vaihtoehto. Suklaahan toimisi aina, mutta olisi kiva keksiä jotain muutakin. Muutenkin on yhtä herkuttelua joulukuu. Nomutta eikös ole ihana, että isommatkin lapset syttyvät joulun odotukseen edes sillä euron kalenterilla :).

      Poista
  5. Ihana kalenteri. Meillä on ollut joka joulu sama anopin tekemä tilkku/aplikaatio seinävaatekalenteri (tai mikä se nyt oli). Joulukuusi, jossa 24 pussukkaa. Tykkään siitä edelleen. Nyt lapsia asuu enää yksi kotona, mutta viritän sen silti paikalleen ensi viikonloppuna. Meillä on nämä vuodet menty enempi epäterveellisellä linjalla, eli karkkia on pusseista löytynyt.

    T: Kristiina H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virittelenköhän minäkin tätä sukkakalenteria esille vielä sitten joskus, kun tytöt on lähteneet maailmalle :)? Epäilemättä näihin sukkiin ehtii kertyä myös monen monta muistoa.

      Poista
  6. Tosi kiva joulukalenteri! Oispa kiva askarrella/ommella joku vastaavanlainen...mutta kenelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Teet ihan itsellesi vain, piilottelet sukkiin mukavia yllätyksiä joka aamulle :). Hyvä syy itsensä lahjomiseen siis!

      Poista
  7. Minä väsäsin juuri hätäpäissäni meille kierrätysmateriaaleista melko simppelin rasiakalenterin:
    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/11/27/diy-pikavinkki-joulukalenteri-lapsille-tai-aikuisille/

    Teillä on kyllä makea kalenteri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylikäs versio teillä! Hillitty värimaailma menisi mullekin, ehkä siitä salaa haaveilenkin :).

      Poista
  8. Ihana joulukalenteri teillä! Meillä mennään ihan Partiolaisten kuvakalenterille, kun neiti on vielä niin pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Minä itse asiassa ostin myös partiolaisten kalenterin pienemmälle, täytyy muistaa kaivaa se esille ennen h-hetkeä. Sitä itsekin mietin, että pitäisikö pienemmällekin (1v 7kk) olla sukissa jotain. Ei varmaan tajua vielä koko joulusta mitään, mutta siitä varmasti tajuaa, jos sisko saa joka aamu jotain kivaa ja hän ei. Täytyypä miettiä tätä vielä.

      Poista
  9. Meillä on ollut viimeisten kahden joulun odotuksen projektina saada kalnteri tehtyä, mutta vielä ei inspis ole iskenyt :). Kaunis kalenteri ja varmasti ihanaa, kun joka vuosi kaivetaan sama kalenteri esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen myös, että kalenterista jää mukavat muistot ja mehän vedätetään ihan täysin tyttöjä, että tonttu hiippailee joka yö yllätyksen tuomaan. Katsotaan, missä vaiheessa niillä alkaa usko horjua. Ei varmasti tosin vielä moneen vuoteen.

      Poista
  10. Kyllä se on se tenavien tunnelmat, jotka sen joulun taian taloon tuovat.. meilläkin odotellaan, vaikka lapset ovat jo muka-isoja-ihmisiä. Eivät onneksi ole liian isoja, joulua odotellaan, ja voi kun sitä jännitetään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Odotan jo teidän joulupostauksia, toivottavasti niitä sitten teet! Olisi mukava nähdä, miten te siellä kaukana joulua vietätte, kun lumesta ei ole tietoakaan. Koulussa työskentelevänä minä saan joulumielen myös työpaikalta. Kalenterivuoden juhlia eletään sielläkin lasten kanssa niin täysillä mukana, että eihän siinä voi olla pääsemättä tunnelmaan.

      Poista
  11. Aivan ihana kalenteri! Jos nyt aloittaisi, niin mahtaisiko saada vastaavan valmiiksi vuoden 2014 jouluksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti saat ja jos et ihan noin pikkutarkkoja juttuja tee, kuin nuo tähdet, kirjailut ja koristenauhat niin ehdit surautella sukat tulevaksikin sunnuntaiksi :).

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!