ALUSTA ASTI MATKASSA (ja lomalöpinöitä)

Heissan, täällä on päästy niin ihanasti lomavauhtiin, että eipä ole juuri kameran kanssa hyppelehtimiseen aikaa tai ajatusta siunaantunut. 

Kun monet muut kolleegat köllöttelevät tällä hetkellä Kanarialla, Mallorcalla, Turkissa ja yksi onnekas jopa Balilla saakka, niin minä pakkasin typykät eilen ex tempore autoon ja täräytin Savon sydämeen, Kuopioon.

Juu ei, Matkuksen ostoskeskukseen saakka ei päästy. Meillä meni aika ja energia eksoottisesti Hoplopissa (..ja ne etelänlomarahat Vepsäläisellä. Siinä taas on mieheni lisäksi mulla itsellänikin vähän sulateltavaa, joten jätettäköön se tarina toiseen kertaan..)  Ikimuistoisen kokemuksen tuosta reissusta teki oma asuvalintani. Edellinen Hoplop-kokemukseni oli ajalta, kun esikoiseni oli ehkä vuoden vanha ja istui nätisti pienempien puolen pallomeressä sillä välin kun itse rupattelin mukavia muiden äiti-ihmisten kanssa. Eilen minä sitten jostain syystä laitoin päälleni farkkuhameen. Oi ja voi, mikä virhe.

Esikoinenhan paineli jo omia menojaan niissä monikerroksista labyrinttia muistuttavissa rakennelmissa. Mutta ei, kuopukseni ei istunut sillä välin nätisti pienempien puolen pallomeressä vaan halusi tietenkin rymytä läpi tuon samaisen labyrintin, moneen kertaan. Ja arvaatte varmaan, mitä minä tein. Ryömin mukana se hame (ja tekokuituinen paita..) päällä pää punaisena jokaisen kolon, yhtä monta kertaa. Puolitoistavuotiasta tuskin kukaan tuonne yksin laskisi. Tunsin hetkittäin oloni niin Bridgetiksi, ettei nolommasta väliä. Syyslomamaanantaina kun paikalle oli sattunut ihan muutama muukin.

(Että ehkä kaikesta tuosta nöyryytyksestä johtuen siellä V-paikassa tekemäni pikkushoppailut olivatkin ihan oikeutettuja..!)

Tänään sitten kävin puolen vuoden tauon jälkeen kampaajalla ja hankin uuden tukan lisäksi vähän muutakin "kättä pidempää" lepyttääkseni ukkelimurusen :). Ja kun juhlavauhtiin olemme tässä loman aikaan päästy, niin illalla pääsimme vuorostaan kymppiveesynttäreitä juhlimaan. 

Isompi tyttönen jäi sille tielleen yökyläilemään ja miehen ollessa työreissullaan minä ja pienempi tyttönen vietettiin loppuilta laatuaikaa kahdestaan. Kotiin tultuamme totesin tilanteen Amandalle, että nyt ollaankin ihan kahdestaan. Sain vastaukseksi leveän virneen, kädet ylhäällä tuuletuksen ja niistä muutamista osaamistaan sanantapaisista hän valitsi tilanteeseen "JEE!"-huudon. Vitsi mikä tyyppi :). 

Näiden lomalöpinöiden kautta sitten itse otsikkoon. Sain muutama päivä sitten ihanan Plateful of Love -blogin Maijulta Alusta asti matkassa -haasteen, joka on alunperin lähtöisin Valkoisen Harmajan Suvilta. Haasteen tarkoituksena oli miettiä, mitä ensimmäisen kodin tavaroita omasta kodista edelleenkin löytyy. Eikä siis sen lapsuuden kodin tavaroita vaan sen seuraavan. Ajalta jolloin lähdettiin kokeilemaan omien siipien kantavuutta. 

Olisipa aika siistiä kertoa niistä klassikkohuonekaluista, jotka silloin 16-vuotiaana olin omilla kesätyörahoillani hankkinut. Mutta eivätpä tainneet maksaa silloin mansikanpoiminnasta ja kalastusleirin ohjaamisesta ihan niin paljon ;). Olen nyt miettinyt tätä muutaman päivän ja voisin sanoa, että ehkä merkittävimmät ekasta luokioaikaisesta omasta kodista (=soluasunnosta) tähän päivään säilyneet tavarat ovat Teema-astioita. Niitä olin tajunnut toivoa jo rippilahjaksi, kun olin päättänyt lähteä peruskoulun jälkeen urheilulukioon, pois omasta pienestä kotikylästä.

Huonekaluja on mutkaisen matkani varrella ollut monenlaisia, mutta alusta asti mukana niistä on säilynyt oikeastaan vain tuohon ensimmäiseen soluasuntoon hankittu kirjoituspöytä. Nykyisin se kuuluu kalustoon esikoisen puuhapöytänä.

Samalta ajalta on uskollisesti mukanani kulkenut elämäni ensimmäinen tupaantuliaislahja, hiirenmuotoinen savesta tehty suolasirotin.

 Suola valuu hiiren silmistä ja täyttöaukko sekä tulppa löytyvät sen takamuksesta. 

Niin verraton, että ollaan vielä 16 vuodenkin jälkeen aivan erottamattomat :)!

Ihan ensimmäisestä omistusasunnostani on sitten jäljellä iso Ikean peili, joka on meillä ollut tässä talossa aina eteisaulassa. 

Puunväriset kehykset ovat olleet välillä maalausuhan alla, mutta mätsäävät niin hyvin meidän rappusten kanssa, että ovat toistaiseksi säästyneet.

Ja sittenpäs en muuta merkittävää keksinytkään. Aika hirmuisen paljon on siis matkan varrella

mennyt uusiksi, mutta monen monta huonekalua nykyiseen kotiimme on kuitenkin tullut mieheni mukana ja vanhempien/isovanhempien jemmoista. Kaikki ei siis läheskään ole uutta, vaikka sitäkin  on ehtinyt jo seitsemässä vuodessa tähän taloon kiitettävästi kertyä.

 (..ja pian vielä pari uutta ihanaa elämänkumppania saapuu vahvuuteen ;)..)

No innostuinpas tänään kirjoittelemaan, jaksoitkohan edes tänne asti!? Kuvat olivat sattuneesta syystä tälläkin kertaa arkistojen kätköistä.  

Tällä kertaa laitan haasteen eteenpäin seuraaville ihanille

Akaasian alta

Peltotien päässä

Äitiyshousut.

Pahoitteluni, jos haaste sattuu jollekin teistä jo toiseen kertaan, en ehtinyt enää selvittää, 

kenelle kaikille haaste on jo ehtinyt.

Hyvää yötä.